onko muita, jotka ajattelevat että yksilapsiset eivät oikeasti tiedä "mistään mitään"

Kyllä mä tiesin yhden lapsen äitinä enemmän kuin nyt kahden lapsen äitinä
Esikoinen on yks maailman kilteimmistä lapsista, sellanen unelmaesikoinen, ollut pienestä asti. Ja hänen äitinään mulla ei kyllä ollut kykyä kuvitella mitä elämä on kahden tai useamman tai jonkun vähemmän enkelimäisen lapsen kanssa.
Nyt kun lapsia on kaksi, elämä menee omalla painollaa, ei se rankkaa ole vieläkään enkä usko että tämä kolmaskaan maailmaa raiteiltaan pullauttaa. Mutta ainahan elämä muuttuessaan tuo tietoa ja kokemusta lisää.

 

Kyllä mä stressasin yhden lapsen kanssa enemmän kuin mitä nyt kaikki tuntu HIIIIRMU paljon hankalammalta. Senkin vois ottaa huomioon, että esikoisen(tai ainokaisen) kanssa kaikki on uutta..Sitä stressiä tulee paljon kun miettii ja pohtii tekeekö oikein ja mitä kuuluu asiaan ja mitä ei..Oli paineet pitää koti kunnossa, itsensä kunnossa jne jne..

Nyt toisen lapsen kanssa jo tajuaa, mistä ei kannata stressata suotta. Työmäärä ei oleellisesti kasvanut mihinkään, ja nyt ei tarvitse enää stressailla niitä mitä esikoisen vauva-aikana piti.

En tiedä ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa, mut toivottavasti. Mä siis väitän että jollain tasolla yhden lapsen kanssa voi olla paljon "rankempaa". Varsinkin jos sattuu olemaan vahvaluoneteinen ja vilkas

 

Masentavaa, että isovanhempia "velvoitetaan" auttamaan!! Jos he eivät halua, se on heidän oma päätöksensä ja se ei muille kuulu. Mutta eivät tiedä mitä menettävät.. Ajatelkaa sitä, älkääkä marisko. Ja kun aikuistutte ja olette isovanhempia, ymmärrätte ja toivottavasti toimitte oman tahtonne mukaan, ettekä toisten painostuksesta. itse olen tällä hetkellä pienen lapsen äiti ja minulla on monta lastenlasta, tiedän mistä puhun.

 

sitä vielä piti sanomani, että en haaveile enää lapsivapaasta arjesta ja mielin määrin menemisestä..Vaikka sain esikoisen nuorena, niin olen jo ehtinyt mennä ihan tarpeeksi. Välillä on kiva saada hetkeksi vapaata, mutta kyllä mä ennemmin haluan olla pienten kanssa kuin huidella menemään vapaana..

 

Yksilapsisilla ei voi olla omakohtaista kokemusta siitä, millaista on olla vanhempi useammalle kuin yhdelle lapselle.

Kaikesta muusta he varmasti tietävät sen minkä useamman lapsen vanhemmatkin.

Minä henk.koht. koen elämän kahden lapsen kanssa paljon helpommaksi kuin elämän yhden lapsen kanssa. Lapsista on toisilleen todella paljon seuraa.

mä yhden lapsen äitinä joskus oon "kateellinen" niille joilla lapsia on useampi. Muksut leikkii keskenään ja keksii kivoja juttuja, mulla on välillä melko työ etsiä omalle, ainoalleni leikkiseuraa. Ja kuinka paljon joudun itse sitä osaa esittämään! Toisinaan käy ihan työstä keksiä jotain miellyttävää puuhaa ainoalle lapselle.

Ihan samaa mieltä. Kaverilla on samanikäinen lapsi kuin itselläni ja vauvasta asti olen välillä hoitanut molempia. Välillä kyllä tuntuu että kaksosten kanssa olisi voinut olla helpompaa kuin yhden, varsinkin sen jälkeen kun lapset täytti vuoden.

Kuka niitä lapsia oikein käskee hankkia montaa jos omat voimavarat ei siihen riitä.

 

Juu, osaan aavistaa minkälaista elämä on useamman kanssa, ja nälillä näkymin minulle riittää yksi ihana lapsi.

 

Yksilapsisilla ei voi olla omakohtaista kokemusta siitä, millaista on olla vanhempi useammalle kuin yhdelle lapselle.

Kaikesta muusta he varmasti tietävät sen minkä useamman lapsen vanhemmatkin.

Hyvin sanottu!

 

Kolmen lapsen äiti täältä sanoo: olen hyvin läheltä nähnyt monia, monia perheitä, joilla on toooosi vaikeaa jo sen yhden lapsen kanssa. Ja syynä se, että ollaan hukassa lapsen kanssa. Lapsi tuntuu olevan kuin vieraalta planeetalta.

 

en siis halua loukata ketään, mutta olen itse havainnut kolmannen lapsen jälkeen että kuinka elämä voikaan olla helppoa silloin kun oli vain yksi lapsi.
Voi tehdä mitä vaan, lähteä mihin vaan, ja muutenkin elämän helppous oli jotain aivan toista.

Se minua hieman loukkaa, että olen itse vanhempieni ainoa lapsi ja heillä ei ole aavistustakaan kuinka rankkaa j a vaativaa kolmen lapsen kanssa voi olla. Pääsivät niin helpolla aikoinaan itse, ja nyt eivät auta minua käytännössä yhtään vaikka apua joskus aina tarvittaisiin. Itse viettivät vapaata ja liikkuvaista elämää, koska olin ainoana lapsena isovanhemmillani aina hoidossa. No mutta näin meillä näköjään.

Olivatko vanhempasi tekemässä teidän kolmea lasta...?




Sitä minäkin

 

No mä olen sitä mieltä että yksinhuoltajalla on taatusti rankempaa vaikka oliskin yksi lapsi. En ole yh mutta joskus kun olen vaan aamusta iltaan asti ollut yksin lapsen kanssa, niin sekin jo tuntuu rankalta. Niin että iso hatunnosto kaikille yksinhuoltajille.

 

No mä olen sitä mieltä että yksinhuoltajalla on taatusti rankempaa vaikka oliskin yksi lapsi. En ole yh mutta joskus kun olen vaan aamusta iltaan asti ollut yksin lapsen kanssa, niin sekin jo tuntuu rankalta. Niin että iso hatunnosto kaikille yksinhuoltajille.

näin.....

 

en siis halua loukata ketään, mutta olen itse havainnut kolmannen lapsen jälkeen että kuinka elämä voikaan olla helppoa silloin kun oli vain yksi lapsi.
Voi tehdä mitä vaan, lähteä mihin vaan, ja muutenkin elämän helppous oli jotain aivan toista.

Se minua hieman loukkaa, että olen itse vanhempieni ainoa lapsi ja heillä ei ole aavistustakaan kuinka rankkaa j a vaativaa kolmen lapsen kanssa voi olla. Pääsivät niin helpolla aikoinaan itse, ja nyt eivät auta minua käytännössä yhtään vaikka apua joskus aina tarvittaisiin. Itse viettivät vapaata ja liikkuvaista elämää, koska olin ainoana lapsena isovanhemmillani aina hoidossa. No mutta näin meillä näköjään.

Ja mun äitini on sanonut 3 lapsen äitinä että tää poika on "pahempi" kun me ollaan oltu. Ei se lapsimäärä todellakaan ole se joka sanelee helppouden. Ja mitä tohon tietämiseen tulee niin onhan se asenne että ei voi tietää mitään yhden lapsen vanhempana ja kaikki se mitä onl, on vain kasvatusta tai kokemattomuutta eikä lapsissa ole eroja persoonassa jne.

 

myös yhden lapsen kanssa voi olla hankalaa ja useamman kanssa helppoa. Lapset on niin erilaisia. monet yksilapsiset vaan on hieman naiiveja tietyissä asioissa.

yhdenkään yksilapsisen ei kannata vaan mulle tulla neuvomaan oikeen missään asiassa.

 

No ne tietää sen oman todellisuutensa yhden lapsen kanssa. Se on asennekysymys tuo lapsiasiakin, joillekin ainokainenkin vie jaksamisen äärirajoille, toiset odottaa onnellisena 11. syntyväksi.

 

Kyllä mä stressasin yhden lapsen kanssa enemmän kuin mitä nyt kaikki tuntu HIIIIRMU paljon hankalammalta. Senkin vois ottaa huomioon, että esikoisen(tai ainokaisen) kanssa kaikki on uutta..Sitä stressiä tulee paljon kun miettii ja pohtii tekeekö oikein ja mitä kuuluu asiaan ja mitä ei..Oli paineet pitää koti kunnossa, itsensä kunnossa jne jne..

Nyt toisen lapsen kanssa jo tajuaa, mistä ei kannata stressata suotta. Työmäärä ei oleellisesti kasvanut mihinkään, ja nyt ei tarvitse enää stressailla niitä mitä esikoisen vauva-aikana piti.

En tiedä ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa, mut toivottavasti. Mä siis väitän että jollain tasolla yhden lapsen kanssa voi olla paljon "rankempaa". Varsinkin jos sattuu olemaan vahvaluoneteinen ja vilkas

Tai sitten sen yhen kanssa on kaikki rempallaan kun ei kertakaikkikaan riitä voimia muuhun kun selviämiseen vaativan(itkusen ja tosi vähän nukkuvan kanssa). Oisin vaihtanu koska vaan vauvaan joka nukkuu kunnolla eikä vaan itke ja roiku valvomisessa. Ammatin puolesta kokemusta kyllä on vastasyntyneistäkin.

 

Mä tiedän ainakin sen, etten tiedä millaista olisi olla kolmen lapsen äitinä. Ja tiedän senkin, etten halua koskaan tietääkään. Tiedän yhden lapsen kanssa elämisestä ja olemisesta, se riittää minulle. Miksi minun pitäisikään tietää enemmästä?

Jokainen tietää vain siitä omasta tilanteestaan, ei muusta. Jos on kolme lasta iältään 1v., 3v. ja 5v. niin ei voi tietää millaista elämä on yhden lapsen kanssa, kun tämä on 4v. (kuten yksilapsisen perheen äiti). Mutta ei sen tarvitsekaan tietää. Ja päinvastoin.

 

Ei tosiaankaan. Helppo elämä.

 

Kyllä mä stressasin yhden lapsen kanssa enemmän kuin mitä nyt kaikki tuntu HIIIIRMU paljon hankalammalta. Senkin vois ottaa huomioon, että esikoisen(tai ainokaisen) kanssa kaikki on uutta..Sitä stressiä tulee paljon kun miettii ja pohtii tekeekö oikein ja mitä kuuluu asiaan ja mitä ei..Oli paineet pitää koti kunnossa, itsensä kunnossa jne jne..

Nyt toisen lapsen kanssa jo tajuaa, mistä ei kannata stressata suotta. Työmäärä ei oleellisesti kasvanut mihinkään, ja nyt ei tarvitse enää stressailla niitä mitä esikoisen vauva-aikana piti.

En tiedä ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa, mut toivottavasti. Mä siis väitän että jollain tasolla yhden lapsen kanssa voi olla paljon "rankempaa". Varsinkin jos sattuu olemaan vahvaluoneteinen ja vilkas

Tai sitten sen yhen kanssa on kaikki rempallaan kun ei kertakaikkikaan riitä voimia muuhun kun selviämiseen vaativan(itkusen ja tosi vähän nukkuvan kanssa). Oisin vaihtanu koska vaan vauvaan joka nukkuu kunnolla eikä vaan itke ja roiku valvomisessa. Ammatin puolesta kokemusta kyllä on vastasyntyneistäkin.

mun esikoinen on ollut vaativa alusta saakka..ja olin yh. Nyt on elämä paljon helpompaa kun on mies jolle voi lapset hetkeksi jättää jos alkaa älyttömästi väsyttää, ja haluaa vaikka lenkille mennä ihan yksin. Onneks tää uusin tulokas on edes vähän helpompi, vaikka päivät sylissä/tissillä onkin..

 

en siis halua loukata ketään, mutta olen itse havainnut kolmannen lapsen jälkeen että kuinka elämä voikaan olla helppoa silloin kun oli vain yksi lapsi.
Voi tehdä mitä vaan, lähteä mihin vaan, ja muutenkin elämän helppous oli jotain aivan toista.

Se minua hieman loukkaa, että olen itse vanhempieni ainoa lapsi ja heillä ei ole aavistustakaan kuinka rankkaa j a vaativaa kolmen lapsen kanssa voi olla. Pääsivät niin helpolla aikoinaan itse, ja nyt eivät auta minua käytännössä yhtään vaikka apua joskus aina tarvittaisiin. Itse viettivät vapaata ja liikkuvaista elämää, koska olin ainoana lapsena isovanhemmillani aina hoidossa. No mutta näin meillä näköjään.

No, tietääkö ap millaista elämä on, kun oma sisko on vammainen? Tai vanhemmat ovat alkoholisteja? Tai omat vanhemmat ovat kuolleet? Tai oma lapsi on kuollut? Tai... tätä voisi jatkaa loputtomiin. Yhtä lailla joku muu voisi sinusta ajatella, että "et tiedä elämästä mitään".

En ymmärrä tätä ajattelutapaa ja kilpailua "kellä on rankinta". Aina on olemassa joku, jolla on rankempaa kuin itsellä tai vastaavasti helpompaa.

Ainoa, millä on merkitystä, on oma suhtautuminen OMAAN elämään. Onko omaan elämään tyytyväinen. Se on ihan sama, miten muilla menee. Siihen et voi oikeasti kunnolla vaikuttaa. Omaan elämään sentään voit paremmin yrittää vaikuttaa.

 

Musta taas kahden kanssa on yhtä helppoa kun yhdenkin B)

Kai se nyt riippuu enemmän lasten luonteista, omista voimavaroista, tukiverkosta, omasta asenteesta, jne.. Eikä siitä onko lapsia yksi vai kaksi.

Tai mistä minä tiedän. Tiedän varmaksi vain oman kokemukseni.

näin, varsinkin tuo oma asenne ratkaisee paljonkin. jos osaa jo niitä lapsia lykätessä ottaa sen "nöyrän" asenteen, että nyt sitä taas ollaan yhen/ kahen/ kolmen jne.. lapsen verran enemmän kotiin ja lastenhoitoon sidottuina, niin tuskin se niin rankalta tuntuu, kuin jos elättelee harhaluuloa, että voi vääntää viisi lasta ja jatkaa huoletonta ja menevää elämää.

 

mun mielestä nyt on tavallaan helpompi kun on 2 lasta, sillon kun oli 1 lapsi niin piti koko ajan keksiä hänelle tekemistä, leikkiä hänen kanssaan jne, nyt kun on sisarus niin he leikkivät paljon keskenään ja keksivät tekemistä yhdessä ja heistä on paljon seuraa toisilleen..

 

Helppoa mulla on ollut ainokaisen lapseni kanssa, mutta muuten elämässä ei ole ollut kovinkaan helppoa. Ei ole helppoa nuorella iällä sairastaa kahdesti vakavasti, ei ole helppoa maata kaksi viikkoa putkeen sairaalassa kun kotona odottaa 1v. lapsi. Ei ole helppoa sekään, että on toivonut toista lasta siitä lähtien kun esikoonen oli 1kk ja nyt lapsi täyttää jo 6v.

Ap ei ole mitenkään valtuutettu sanomaan kenellä on helppoa ja kenellä ei. Sen yhden lapsen vanhemmillakin voi olla todella rankkaa, koska kaikki lapset ei ole samanlaasia. Vai voiko joku tosissaan sanoa, että yhden todella pahasti kehitysvammaasen lapsen vanhemmilla on helppoa?

 

Minusta se, että lapsi on terve, ei tarkoita sitä etteikö vanhemmuudesta jotain tietäisi . Aika älytön kommentti Keittiönoidalta..! Liekö itse jonkun erityislapsen äiti ja nyt saavat sitten kyytiä ne, joille on siunaantunut ihan normaali, terve lapsi..?

Sä et nyt tainnut oikeen ymmärtää tuota Keittiönoidan kirjootusta. Sitä kun lukee niin kannattaa ottaa vähän sitä huumoriakin kehiin.

 

Aika monista (ja varmaan jonkun mielestä tyhmistäkin) asioista olen elämässäni ollut ylpeä. Mutta eipä tulisi mieleeni julkisesti kehuskella sitä, miten vaikeaa minulla on lasteni tai puolisoni kanssa ollut.

 

yksi lapsi on harrastus, kaksi työtä, kolme hulluutta.
mielestäni 1 lapsen kanssa elämä oli samanlaista kuin lapsettomana.