onko muilla opamox käytösä

Utale
jääkö tuohon opamoxiin helposti koukkuun?
Itsekkin olen ajatellut jutella ensi kerralla neuvolassa tuosta unettomuudesta..josko voisin saada opamox reseptin...Mut pelottaa sen "koukuttaminen".
 
Sanotaanhan, että rauhoittaviin ja unilääkkeisiin voi jäädä koukkuun. Mutta pakko se on saada apua, jos on paha unettomuus. Itse pyrin silloin käyttämään niin vähän kuin mahdollista. Kannattaa jutella lääkärille tosta huolesta.
 
Jonsered
Neuvolassa ihmeteltiin, että imetysaikana lääkäri oli sitä kirjoittanut. Eli aihetta epäillä, ettei ainakaan hyvää tee sikiölle. Tosin hyvät ja huonot puolet täytyy tapauskohtaisesti punnita. Jos vain ilman pärjäät, jätä pois. Jos et, yritä käyttää mahdollisimman harvoin ja vähän.
 
apteekin sivuilts
Lääkemuodot
Tabletti, jossa on vaikuttavaa ainetta 15, 30 tai 50 milligrammaa.

Vaikuttavat aineet:
Oksatsepaami, joka on bentsodiatsepiineihin kuuluva lääkeaine.

Käyttötarkoitus:
Oksatsepaamia käytetään usein unilääkkeenä sekä lievittämään ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä erityisesti silloin, kun ne liittyvät tiettyihin tilanteisiin. Lääke laukaisee myös lihasjännitystä.

Vaikutustapa:
Lääke vaikuttaa keskushermostoon ja sen välityksellä muualle elimistöön siten, että liiallinen jännitys siitä aiheutuvine oireineen vähenee. Lääkkeellä on myös selvä keskushermostoa rauhoittava vaikutus, mikä auttaa pääsemään uneen.

Annostus:
Lääkärin ohjeen mukaan. Annoksen suuruus ja hoidon kesto vaihtelevat riippuen oireiden voimakkuudesta sekä potilaan iästä ja muista yksilöllisistä ominaisuuksista. Hoidon tulee olla mahdollisimman lyhytkestoinen.

Lääkkeen ottaminen:
Tabletit niellään nesteen kera joko aterian yhteydessä tai aterioiden välillä. Lääkettä illalla otettaessa on huolehdittava siitä, että voi nukkua 7-8 tuntia, jolloin lääkkeen väsyttävä vaikutus ehtii lakata. Kesken unen herätettynä lääkettä käyttänyt henkilö saattaa käyttäytyä omituisesti muistamatta tästä jälkikäteen mitään.

Haittavaikutukset:
Etenkin hoidon alkuvaiheessa lääke voi rauhoittaa ja väsyttää siinä määrin, että tarkkaavaisuus liikenteessä ja muissa tarkkuutta vaativissa tilanteissa heikkenee. Se myös voimistaa alkoholin ja muiden rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. Joillakin käyttäjillä on ilmennyt lihasheikkoutta, liikkeiden epävarmuutta tai päänsärkyä. Pitkäaikaisesta käytöstä voi olla vaikea päästä eroon, jos elimistö tottuu saamaan lääkettä. Lääkkeen teho alkaa heiketä jo muutaman viikon säännöllisen käytön jälkeen.

Raskaus ja imetys:
Lääkkeen käyttöä raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä vältetään turvallisuussyistä. Asiasta kannattaa neuvotella lääkärin kanssa.

Säilytys:
Tabletit säilytetään kuivassa paikassa huoneenlämmössä, +15-+25 asteessa. Kelpoisuusaika pakkauksessa.

Lisäaineet
-

Pakkaustiedot:

-
 
pam
Käytin Opamoxia vähän aikaa uuden masennuslääkkeen tukena, mutta psykiatri sanoi, ettei sitä kätetä pitkään mahdollisen riippuvuuden takia. En ollut raskaana. On varmasti sopivampiakin unilääkkeitä raskaana olevalle.
 
raskaana oleville ei kuulemma ole mitään muuta nukahtamisvaikutteista lääkettä....ja kuulemma tämä on ihan turvallinen lääke tosin eihän mitään lääkkeitä suositella ennen 3kk syödä..

itselle tuli yhtäkkiä kai hormoonitoiminnan muutoksesta johtuen pahaa unettomutta.Nukuin 2-4 tuntia yössä ja kaksi pientä lasta päivisin hoidettavana,joten parin viikon unettomuuden jälkeen oli jotain apua saatava!

ei siis ollut mitään masennusta tai vastaavaa..

Oli kyllä aivan kauheaa aikaa..

onneksi selvisin viidellä tabletilla,yritin todella välttää etten ota kun pakosta!

kuukauden kesti alkuraskauden unettomuus..

sanoi lääkäri että on raskaanaolevilla yleisesti käytetty ja kysyin ultrassakin niin sano ettei haittaa sikiölle!

suosittelen tietenkin välttämään,mutta pakko tietysti jos on paha unettomuus tai muuta niin ottaa välillä että saa edes välillä nukuttua!

-lumia-
 
mamma -75
Minäkin käytin Opamoxia raskauden loppuvaiheessa n. 3 vkon ajan unettomuuteen& ahdistuneisuuteen. Pienin mahdollinen annostus kylläkin. Ja ihan terve tyttö syntyi. Eihän lääkkeet tietenkään raskausaikana koskaan hyväksi ole, mutta aina on punnittava edut ja haitat. Itselläni ainakin Opamox oli pelastus ja auttoi nukkumaan edes hieman. Tsemppiä!!! P.S Soita vaikka vielä Teratologiseen tietopalveluun ja kysy heidän mielipidettään (ovat asiantuntijoita siellä)!!!
 
Itselläni on ollut Oxamin, samaa ainetta kuin Opamox käytössä ihan raskauden alusta 1-3t 15mg tabl. pvä. Nyt olen vkolla 20, ja tabletteja menee ainakin tuo 2pvä. Olen myös potenut kamalaa syyllisyyttä näiden käytöstä, vaikka minulle on jo 4 lääkäriä vakuutellut +teratologinen, että käyttö on turvallista. Meillä määrätään jopa ä-polilla näitä unettomuuteen. Ainut mitä sanottiin, on että viimeisessä kuussa kannattaa laskea annostusta tai lopettaa ettei vauvalle tule vieroitusoireita. Toisin sanoen voi olla tavallista uneliaampi syntymän jälkeen, eikä opi kunnolla imemään ym. Näin aionkin tehdä. annostuksenikin on kuulemma pieni, vaikka itsestä tuntuu isolta :/ Saa kuulemma vielä vahvemmalla annostuksella ottaa 3xpvä jos ei muuten pysty keskittymään tai nukkumaan. Käytin tätä jo ennen raskautta, eli luulen jo olevani pienessä koukussa. Olen kyllä ollut muutamia päiviä aina välillä käyttämättä, enkä ole mitään sivuvaikutuksia havainnut mutta ehkä pitäisi olla kauemmin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.06.2006 klo 07:27 Minä vain kirjoitti:
Itselläni on ollut Oxamin, samaa ainetta kuin Opamox käytössä ihan raskauden alusta 1-3t 15mg tabl. pvä. Nyt olen vkolla 20, ja tabletteja menee ainakin tuo 2pvä. Olen myös potenut kamalaa syyllisyyttä näiden käytöstä, vaikka minulle on jo 4 lääkäriä vakuutellut +teratologinen, että käyttö on turvallista. Meillä määrätään jopa ä-polilla näitä unettomuuteen. Ainut mitä sanottiin, on että viimeisessä kuussa kannattaa laskea annostusta tai lopettaa ettei vauvalle tule vieroitusoireita. Toisin sanoen voi olla tavallista uneliaampi syntymän jälkeen, eikä opi kunnolla imemään ym. Näin aionkin tehdä. annostuksenikin on kuulemma pieni, vaikka itsestä tuntuu isolta :/ Saa kuulemma vielä vahvemmalla annostuksella ottaa 3xpvä jos ei muuten pysty keskittymään tai nukkumaan. Käytin tätä jo ennen raskautta, eli luulen jo olevani pienessä koukussa. Olen kyllä ollut muutamia päiviä aina välillä käyttämättä, enkä ole mitään sivuvaikutuksia havainnut mutta ehkä pitäisi olla kauemmin.

Mulla opamox 15mg 1-3 kpl. Söin ennen raskautta,raskauden ensimmäiset kolme kk olin ilman, nyt viikot 31+ ja 2-3 menee päivässä. Mulle määrätty paniikkihäiriöön, ilman en pystyis tekee oikeen mitään, esim ei kauppaan yms.. Mä oon kans soittanu teratologiseen monta, monta kertaa, täytyy kai luottaa ammattikaisiin, mutta ei sille mitään voi, et miettii, jos jotain aiheuttaa omalle raakkaalle lapselle!

Milla
 
outoa
Miksi minulle kaksikin eri lääkäri ovat sanoneet ettei missään nimessa saa opamoxia ottaa koska lisää lapsen epämuodostuma risiki, halkioita tms..?!!?!? Ja täällä kuitenkin on äitejä jotka saaneet ko. lääkettä
 
ite oon kans kolamnnen raskanuden aikana käyttänyt opamoxía ja sitte imetys aikana.neuvolassa sanoivat että olla imettämättä 6 tuntia kun ottanut tapletin kun vaikuttaa muuten vauvaankin mutta nyt kuulin kaverilta nin hälle ei oo semmosia ees sanottu.voi imettää vaikka heti kun tapletin ottanu.meillä 4 tervettä lasta eikä sillä yhdelläkään siis ole mitään!parempi sekä äidille että sikiölle että äiti saa levättyä!!!!!!!!käytin varmaan 2kk:tta lääkkeitä mut en kyllä koukkuun jääny.luulen että se on vaan se tapa johon jää kiinni!ainaki mulla se tuli sitte lopussa...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 22:33 kaks plus kirjoitti:
10 vuotta sitten tällaista keskustelua ei olisi edes ollut.. Mikä nuoria äitejä/ihmisiä nykyään vaivaa kun täytyy rauhoittavia käyttää??!!! Elämä on.
Kuule, jos tietäisit pitäisit suus kiinni. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisikaan lastaan vaarantaa? Minun tapauksessani ainakin lääkkeifen käyttö on pienempi paha tällä hetkellä sikiölle kuin jos olisin ilman.
 
Jessus sentään
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 22:33 kaks plus kirjoitti:
10 vuotta sitten tällaista keskustelua ei olisi edes ollut.. Mikä nuoria äitejä/ihmisiä nykyään vaivaa kun täytyy rauhoittavia käyttää??!!! Elämä on.

Miks tuollaisia pitää ylipäätään tulla tänne kommentoimaan?! Luuletko että tämän ketjun äidit, ilahtuvat sanoistasi?! Mieti heidän tunteitaan...
Minusta tuo on lapsellista ja täysin älytöntä. Joka ketjuun mahtuu näköjään näitä täysin älyvapaita vastaajia!!!!!Jotka ovat täynnä itseään, ja päästä varpaisiin terveitä!!
Kyllä niitä rauhoittavia syötiin jo kymmeniä vuosia sitten, silloin niistä ei vain puhuttu!
Onneksi puhutaan jo tänä päivänä... Ja on entistä parempia tutkimuksia lääkkeistä, ja niiden haitoista.
Kukaan ei suo mielellään ja huvikseen odotusaikana rauhoittavia, mutta joskus tilanne on sellainen, että ne ovat välttämättömiä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.06.2006 klo 20:16 Äiti kirjoitti:
Mulle lääkäri vastasi tänään kun kysyin että saanko jatkaa opamoxin käyttöä kun sain juuri tietää olevani raskaana niin lääkäri sanoi että vaan 1-2kertaa kuussa ei sen enempää.

Kyllä näyttää lääkäreillä olevan eriäviä mielipiteitä tässä asiassa :/ Itselle määrätty Opamoxia15mg 1-3pvä ja ihan alusta asti joutunut käyttämään. Nyt rvk22 ja ainakin 2 menee päivässä. En osaa olla huolissani, onhan ainakin 4 eri lääkäriä +teratologinen minulle vakuutellut että lääkkeet eivät sikiöön vaikuta, mutta pari viikkoa ennen laskettua aikaa kannattaa lopetella ettei vauvalle tule vieroitusoireita. Toisin sanoen voi olla uneliaampi syntymän jälkeen tai itkuisempi eikä jaksa kunnolla imeä. Meidän ä-polilla opamox on ensisijainen lääke esim. univaikeuksiin.
 
Kiltti äiti
Itse selvitin ennen raskautta tuon lääkkeen käytön vaikutuksia sikiöön terantologisesta tietokeskuksesta. Soittivat vielä oikein takaisin minulle tarkempien selvittelyjen jälkeen ja sanoivat lääkkettä voivan käyttää raskausaikana. Yritin kuitenkin käyttää lääkettä erittäin harvoin.
 
Ilta-tähti

Sain opamoxia lääkäriltäni, kahdeksan vuotta sitten ja olen käyttänyt lähes joka päivä 1-3tablettia pahaan ahdistukseen ja paniikkihäiriöön, myöskin vikan raskauden aikana lekuri sanoi ettei, hätää ole kunhan annostusta ei ylitä siitä kolmesta päivässä,,,,,,,

Mulla 15mg, tabletit, kolmas poika syntyi täysin terveenä ja ajallaan nelikiloisena.............

:wave:
 
Ilta-tähti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.06.2006 klo 11:05 Minä vain kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.06.2006 klo 22:33 kaks plus kirjoitti:
10 vuotta sitten tällaista keskustelua ei olisi edes ollut.. Mikä nuoria äitejä/ihmisiä nykyään vaivaa kun täytyy rauhoittavia käyttää??!!! Elämä on.
Kuule, jos tietäisit pitäisit suus kiinni. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisikaan lastaan vaarantaa? Minun tapauksessani ainakin lääkkeifen käyttö on pienempi paha tällä hetkellä sikiölle kuin jos olisin ilman.
Me olimme perheeni kanssa erittäin vakavassa auto-onnettomuudessa kymmenisen vuotta sitten, silloin jäi kauhea kuolemanpelko sillä poliisin mukaan meilä oli suojelusenkeli mukana matkassa, joten jos ei muiden taustoja tiedä, ei ehkä kannata heti tuomita......

:wave: :wave:
 

Yhteistyössä