Onko muidenkin lapset yhtä sadistisia kuin omani(3v)?

["vieras"]

Kaverillani on samanlainen lapsi, joka kiusaa muita, tönii, puree jne.. me lopetettiin kyläilyt siellä, koska oma lapseni alkoi pelkäämään tätä kiusaavaa lasta. Ikävää tässä on, että tämä kiusaava lapsi on kummilapseni, mutta en pääse siellä enää käymään kuin aniharvoin, kun en pysty lasten kanssa sinne menemään enää.. Myöhemmin lapsella on kyllä todettu monenlaista muuta ongelmaa, että johtuikohan sitten tuo aiempi käytös niistä ongelmista, en tiedä..

 

["ap"]

Kiitos taas vastauksista, erityisesti "vieras", joka olit tullut lasi-ikkunasta läpi, ja Silja.S. Teidän vastauksista oli apuakin. Onneksi on tosiaan ensi viikolla 3-vuotisneuvola, jossa toivottavasti saamme apua tilanteeseen. Itsekin muistelen lukeneeni, että lapsi on väkivaltaisimmillaan 2-3-vuotiaana, jolloin sosiaaliset taidot alkavat pikkuhiljaa kehittyä, mutta ovat vielä hyvin puutteelliset eikä taitoja kaikkien tunteiden käsittelyyn ole, jolloin lapsi sitten purkaa sitä aggressivisella käytöksellä. Joten toivon että tämä on vain ikään ja tähän tilanteeseen liittyvä juttu, joka menee ajan kanssa ohi.

Joku kysyi, mitä siitä seuraa että lapsi virnuilee kun pidän puhuttelua. Toisinaan siitä on seurannut totaalista itsehillinnän pettämistä ja hirveää huutamista(jolla ei ole vaikutusta), joskus sitä että otan pikkuveljen ja menemme vähäksi aikaa eri huoneeseen ja poika jää yksin. Ei ole ehkä paras ratkaisu, mutta minun on vain poistuttava tilanteesta hillitäkseni itseni. Tiedän esim. tuttavaperheen jossa samanikäinen uhmakas poika viedään ulos seisomaan (säästä riippumatta) ja miettimään miksi ei tottele vanhmpiaan. No hyvin on uhma pojasta karissut, mutta itse en kyllä tuolle tielle halua lähteä. Meillä muutenkin tilanne on erilainen, koska poika ei sinällään raivoa tai riehu, vaan tosiaan vaan virnuilee ja on kuin kuuroille korville puhuisi. Ja kuten jo sanoin, joskus olen itse purskahtanut itkuun ja se on ainoa asia joka tekee lapseen välittömän vaikutuksen, hän todella hätääntyy jos näkee minun itkevän.

Voihan olla että taustalla on tosiaan jotain fyysistäkin ongelmaa, mutta tähänkin nyt toivon että osataan neuvolassa ruveta selvittämään. Poika on syönyt ja kasvanut huonosti viimeisen reilun vuoden ajan, ja on motorisesti melko kömpelö(luulen että edessä on joka tapauksessa ainakin jotain fysioterapiaa tms). Voihan se olla että näilläkin asioilla on jotain tekemistä keskenään, lapset ovat niin kokonaisvaltaisia.

 

[neljäs tulossa]

Sinuna kieltäisin ihan selkeästi, "ei, et saa lyödä/nipistää/töniä", antaisin vaihtoehdon satuttamiselle "näin silitetään pikkuveljeä, näin halataan" -kädestäpitäen. Ja kyllä tuonikäisen voi "eristää" hetkeksi jos muu ei auta, niin lapsi oppii että ellei käyttäydy oikein, joutuu olemaan itsekseen, että muut eivät hyväksy sellaista käytöstä.

Kannattaa myös vahvistaa sisarusten keskinäisiä välejä mahdollisimman paljon arjessa!

 

["ap"]

Sinuna kieltäisin ihan selkeästi, "ei, et saa lyödä/nipistää/töniä", antaisin vaihtoehdon satuttamiselle "näin silitetään pikkuveljeä, näin halataan" -kädestäpitäen. Ja kyllä tuonikäisen voi "eristää" hetkeksi jos muu ei auta, niin lapsi oppii että ellei käyttäydy oikein, joutuu olemaan itsekseen, että muut eivät hyväksy sellaista käytöstä.

Kannattaa myös vahvistaa sisarusten keskinäisiä välejä mahdollisimman paljon arjessa!

Kiitos, mutta kyllä se kieltäminen ja vaihtoehdon antaminen on jo niin moneen kertaan kokeiltu, että kyllä sen pitäisi jo perille mennä jos mennäkseen... Kuten olen jo kertonut niin sitten poika vaan pussaa ja samalla puraisee, tai silittää mutta lopuksi nipistää...

Pitäisi kyllä keksiä lapsille enemmän yhdistäviä asioita, nyt kaikki energia on mennyt vain siihen että yritän pitää heidät erossa toisistaan...

 

[nellien]

[QUOTE="Hmm";26019691]Naapurissa asui samanlainen poika. Vierestä katseltuani tulin siihen tulokseen, että isä oli todella julma, antoi huomiota ainoastaan toruakseen poikaa. Äiti taas höpötteli leikkipuistossa vaan muiden mammojen kanssa, eikä kiinnittänyt lapseen mitään huomiota. Kieltäminenkin oli sitä luokkaa, että "ei saa heittää hiekkaa", ja sitten vaan jatkoi höpöttelyä ja poika jatkoi riehumista. Itse kun aloin pojan kanssa touhuilemaan, oli kuin enkeli eikä tehnyt mitään pahuuksia, oli avulias jne.

En tiedä teidän tilanteesta, mutta valitettavasti olen sitä mieltä, että kasvatuksessa on jotain pielessä, jos lapsi jatkuvasti on muita kohtaan ilkeä. Oletteko kokeilleet jäähyjä (kannattaa muuten lukea jostain todella tarkkaan, kuinka jäähy tulee oikeaoppisesti tehdä)? Lisää positiivista huomiota lapselle?[/QUOTE]

No moni vanhempi käyttäytyy niinkuin kuvailet,itseasiassa lähes kaikki tietämäni tutut(siis etenkin äidit just noin et vaan kieltää,mut ei oikeesti puutu) ja heillä kaikilla lapset käyttäytyy normaalisti!

Meillä on poika jolla oli päiväkoti iässä samanlaista käytöstä kuin ap:n lapsella(etenkin pienempää sisarustaan kohtaan), hän myös oli aina enkeli sekä kotona että päiväkodissa että kaikkialla muuallakin aina kun sai jakamattoman aikuisen huomion,muuten oli tekemässä millloin mitäkin. Edelleen aikuisten kanssa touhutessa asiat sujuu 10+ arvosta mutta lasten kanssa tulee hankaluuksia.

Mutta järjetön kokoaikainen kiusanteko itseasiassa väheni kuin seinään kun lapsi sai adhd lääkityksen! kato kun aistiärsykehakuisuus väheni ja keskittyminen tarkkaavaisuus parani ja lisäksi impulsiivisuus väheni.

Ei se oo aina kasvatuksesta kiinni vaikka tietty tietämättömät ihmiset haluaakin niin ajatella! Voisi kuitenkin ajatella myös sitä että lapsella on olemassa GEENIT. vai saatko sinä kasvattamalla koirasta kissan? näin kärjistetysti.

 

[nellien]

ja ketjun aloittajalle voi olla että menee vielä vuosia ennenkuin rauhoittuu, näin meillä. Eikä perheneuvolalla,psykologilla,neurologilla eikä edes lastenpsykiatrilla ollut mitään enempää antaa kasvatuksellisesti! älä siis syytä itseäsi!

Minulle on lasten psykiatri sanonut että tälläiset ongelmat eivät yleensä johdu kasvatuksesta millään tavalla.

 

["vieras"]

Tuo käytös todellakin kuuluu tuohon ikäkauteenkin ja toisilla lapsilla sitä on ja toisilla ei. Meillä päiväkodin henkilökunta sai asetettua pojalle ne selkeät rajat ja toinen lapsi antoi takaisin, kun raapaisi ja sen jälkeen vieraiden lapsien kanssa ovat leikit sujuneet ongelmitta, kun vanhemmat eivät ole paikalla. Tulee hyvin toimeen kavereiden kanssa ja ryhmässä kuuntelee neuvoja. On perusluonteeltaan todella ujo ja herkkä, vaikka kukaan ei luultavasti sitä uskoisi jos ei tunne lasta hyvin. Samalla huomaan, että meidän seurassamme taas on koko ajan antamassa ohjeita ja sääntöjä kavereille mitä milloinkin tehdään ja välillä tarvitsee vain sitä omaa tilaa ja rauhaa. Nyt sitten on vielä jäljellä nämä pienempään sisarukseen kohdistuvat ilkeydet, joista pureminen jäi pois, kun pienempi antoi samalla mitalla takaisin. Niitä tilanteita tulee vähemmän, kun yritän huomioida mahdollisimman paljon isomman sanattomia tarpeita ja kanavoida hänen tekemisiään joko yksin tai yhdessä pienemmän sisaruksen kanssa.

Tuo riehuminen, kun innostuu, kuulostaa niin tutulta. Siihen meillä toimii hyvin muovailuvaha ja muut hommat missä saa tehdä käsillä, mutta siis vain kun sen toiminnan saa aloitettua ajoissa tai sitten joku muu ohjattu toiminta. Yksi asia vielä mikä tuli mieleen niin onko pojallasi muuten kaveria/kavereita? Meillä se on myös ollut tärkeä asia, joka on helpottanut tilannetta, toisaalta usein juuri tuon parhaan kaverinsa kanssa riehuu eniten.

Voisitteko yrittää löytää päivittäin vaikka vain 10 minuuttia aikaa lapselle molemmat vanhemmat erikseen? Ja niin että tämä toinen vanhempi on kokonaan sen isomman käytettävissä. Voisiko ulkoillessa mahdollisesti ensin purkaa energiaa ihan itsekseen johonkin touhuun ja sitten vasta lähestytte niitä muita lapsia.

Ota todellakin asia puheeksi siellä perheneuvolassa, koska itselle on ollut hurjasti apua jo siitä, kun on saanut puhua meidän "avoimen päiväkodin" vetäjinä toimivien psykologin ja psykomotoristin (asumme ulkomailla) ja heiltä on saanut monenlaisia neuvoja ja ideoita, koska ovat voineet viikoittain seurata lasten toimintaa yhdessä ja erilaisissa lapsiryhmissä (psykomotoristi käy myös nuoremman päiväkodissa).

 

[madametussu]

hullu sarjamurhaaja siitä lapsesta tulee, piste.

 

[turhautunut äiti]

Meillä on peruskiltti 5-vuotias, joka muuttuu stressatessaan aggressiiviseksi ja arvaamattomaksi. Sairastaa autismin kirjoon kuuluvaa sairautta ja vaikka aina muistutetaan ettei toisia saa satuttaa oman pahan mielen vuoksi, se ei juuri auta... yksikään asiantuntija ei ole vielä löytänyt ratkaisua tähän väkivaltaisuuteen ja impulsiivisuuteen, hokevat vaan että "aika auttaa"...jaa. Kuinka moneen pitää sattua, ennenkuin jotain apua tulee??

 

["vieras"]

Nellien kanssa samaa mieltä siinä, että voi tosiaan viedä vuosia. Ystäväni kertoi, että heillä oli siskonsa kanssa ainainen sota melkein 18 vuoden ajan, mustasukkaisuutta, toisen kiusaamista ja muuta. Isosisko inhosi sitä, kun pienempi vetosi pienemmyyteensä ja heittäytyi avuttomaksi ja pikku sisko käytti asiaa tietysti aina hyväkseen. Vasta tuolta 18 vuotiaista lähtien ovat olleet todella läheisiä toisilleen.

Ja ei sieltä psykologilta tai muualta tosiaan kasvatusneuvoja saa, mutta he voivat auttaa näkemään asioita, joita itse ei ole huomannut. Toisille lapsille vain on hankalampaa ilmaista tunteitaan ja tarpeitaan ja siellä ilkeyden puuskan takana saattaa tosiaan olla joku meille ihan huomaamaton pikku seikka mikä on sattunut jo aiemmin päivän aikana ja jäänyt vaivaamaan lasta.

Tuo aikalisä eli poistut itse tilanteesta, kun pinna meinaa palaa on hyvä. Kerrotko ensin lapselle, että nyt äiti poistuu hetkeksi rauhoittumaan ja palaa sitten keskustelemaan sinun kanssasi? Samalla lapsi näkee esimerkin miten toimia tilanteessa, jossa alkaa käydä ylikierroksilla. Positiivinenkin palaute lapselle kannattaa antaa yksityiskohtaisesti eli ei vain kehuta että onpa hieno piirros vaan etsitään siitä piirroksesta joku tietty asia mitä kehutaan.

Tsemppiä, pitkää pinnaa ja mahdollisimman vähän sitä negatiivista palautetta!

 

["vieras"]

[QUOTE="ap";26019898]No siis missä sanoin että lukitsen hänet tuulikaappiin!?! Vien sinne (tavallinen rivitalon tuulikaappi, jossa säilytetään kenkiä) ja laitan oven kiinni, poika jää sinne itsekseen hetkeksi, avaa sitten oven ja tulee itse pois.[/QUOTE]

Ottamatta kantaa jäähypaikkaan, niin tuossa jo on virhe, että "tulee itse pois". Kun jäähylle laitetaan, niin sieltä ei lähdetä ennen kuin vanhempi tulee hakemaan, sanoo, mitä lapsi teki väärin ja käskee pyytämään anteeksi. Ja jäähyn kesto on minuutti/ikävuosi eli 3veellä 3 min.

 

["vieras"]

Oletteko koskaan koittaneet antaa lapselle vaikka "kiukku/viha" tyynyä, jota SAA satuttaa, kun on pahamieli? Meillä sitä on ehdotettu, mutta en ole koskaan sitä ihan konkreettisesti kokeillut vaan sanonut vain, että saa lyödä tai potkia tyynyä tai patjaa kun suututtaa.

 

[ru]

mun pikkuveli oli pienenä samanlainen. pari nuorempaa siskoa löytyi,mutta ei veljiä,ja tytöt leikkivät keskenään.minä,isosisko,asuin jo muualla. äiti ei ikinä leikkinyt pojan kanssa,isää ei paljon näkynyt ja jos näkyi,olis veljeni halunnut kovasti pelata tai leikkiä mutta ei,isää väsytti.
hyvin hyvin harvoin pelasi tai teki mitään pojan kanssa.
poika alkoi käyttäytyä huonosti,kiusasi,sylki siskojen päälle,sitten nauroi perään.aina kiusaamassa,koska huomasi että silloin ainakin hänet huomataan. tuntuu välillä,että olisin itse halunnut olla veljeni äiti jotta olisi ollut onnellisempi.hölmöä ehkä,mutta niin ajattelen.
nykyään poika on masentuneen oloinen,yhä perheessä vähän ulkopuolinen koska vetäytyy pois.
mä oon sitä mieltä,että kukaan lapsi ei omasta tahdostaan oo ilkeä,se on vaan oireilua ja hunoa käytöstä,mutta aina se jostakin johtuu.

 

["vieras"]

Lapsi on agressiivisin juurikin 2-3-vuoden ikäisenä.

 

[Elomeena]

Aaa... Eli täällä pyörii siis ne ihmiset, jotka rasittavat lääkäreitä viemällä "sairaan" lapsensa tutkittavaksi kun se puree? Voi tsiisus...

Jotkut lapset vaan ovat tuollaisia. Huomiota, kokeilua, leikkiä.