Onko mielestäsi säälittävää?

["vieras"]

Erosin pitkästä suhteesta, tapasin uuden miehen ja menimme naimisiin. Pari vuotta avioliitossa kituuttamista, kunnes erottiin. Nyt elän yksin, mietin että saanko koskaan perhettä ja löydänkö rinnalleni miestä, jonka kanssa todella viihdyn. Tuntuu, että olen tehnyt vain vääriä ja huonoja valintoja, ja olen säälittävä ihminen kaikin puolin. Avioero tietysti söi itsetuntoa.

Ikää mulla 28 vuotta. Valmistuin vastikään ja etsin oman alani töitä. Kaikki tuntuu niin keskeneräiseltä, elämäni ja minä itse. Olen tehnyt paljon virheitä ihmissuhteissa, mikä hävettää. Tähän ikään mennessä pitäisi olla jo perhe ja vakiintunut elämäntilanne. Kuvittelin elämäni ihan toisenlaiseksi tässä vaiheessa, mutta eipä elämä mene niin kuin suunnittelee.

Olenko säälittävä?

 

[hellsbells]

Et. Ei tulevaa voi tietää. Elämä vie mihin vie.

Sä olet vielä nuori. Sulla on hyvin aikaa löytää se mitä etsit, kun ensin mietit mitä se on. Työ, mies, lapset, pankin laina ja koti, mitä ikinä.

 

[Lentokala]

Et missään nimessä,olet nuori vielä

 

["nip"]

28-vuotiashan ehtii tehdä elämässään vielä IHAN mitä vain! Tsemppiä vaan! Et ole säälittävä etkä muutenkaan huono. Ehkä itseluottamuksen kohottaminen olisi ekaksi paikallaan

 

[Ultramariini]

Elämä on mielestäni aina keskeneräistä, eikä valmiiksi ihmiseksi koskaan tullakaan.

Et ole säällittävä, miksi olisit. Elämä ei ole ennustettavissa, ei kaikilla ole tuossa iässä perhettä, eikä itseään pidä verrata muihin.

Tosin vertailuna kuitenkin voin sanoa, että ei minullakaan suunnilleen tuonikäisenä perhettä ollut. Yksi avioero ja hajonneita parisuhteita. Ja muistan kyllä ne kipeät tunteet, kun ajattelin etten koskaan parisuhdetta tai perhettä saisi. Sainpas kuitenkin ja samassa suhteessa elän vieläkin. Esikoisen sain 32- vuotiaana. Nyt lapsia on kolme ja olen monessa suhteessa saanut elämältä hyvin paljon.

Mutta sen valmimmaksi en kyllä itseäni tunne, ehkä vielä keskeneräisemmäksi.

 

[Pöh :)]

Mieheni oli 30 kun tapasimme, asui veljensä kanssa heidän kotitaloaan, sukulaisten mielestä jo menetetty tapaus, paatunut poikamies.... Nyt, 6 vuotta myöhemmin meillä on yhteinen talo ja kolme lasta Naimisiin ei olla vielä keretty, mutta eiköhän sekin vielä ole edessä ennen miehen 40-vuotis syntymäpäivää.

Pää pystyyn siis, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu vuoden tai puolen päästä

 

["viiraska"]

Näitä on näitä elämän kriisejä ja pysähtymispaikkoja. Vinkki: älä takerru siihen, mitä sinulla ei ole. Yritä nähdä hyviä puolia myös vaikeissa elämäntilanteissa. Sinulla on aikaa ja mahdollisuuksia moneen nyt. Et ole säälittävä sen kummemmin kuin kuka tahansa meistä, väsynyt kotiäiti, stressaantunut virkaäiti, epätyydyttävässä suhteessa kipuileva, anoppiaan kammoava, lastenkasvatuksessa hukkateillä oleva, ylipainoinen, pedantti niuhottaja, vetelä laiskimus...

 

["vieras"]

Kiitos tuhannesti sanoistanne ja omien kokemustenne jakamisesta. Ehkä minullakin on toivoa.

 

[voivoivoi]

No mun mielestä säälittävää tuossa on lähinnä se, että itse mietit noin. 28-vuotias ei ole mikään vanha, moni on silloin vielä sinkku vaikka myöhemminkin olisikin naimisissa ja äiti. Muistaisit nyt kuitenkin, että ei se parisuhde ja lapset ole elämän ainoa tarkoitus ja onnistuneen elämän mittari.

 

[äiti36v]

Nauti nyt hyvä ihminen vapaudestasi ja nuoruudestasi! Niitä et saa koskaan takaisin, äitinä ja vanhana ehdit olla sitten koko loppuelämäsi.

 

["vieras"]

Väistämättäkin miettii näin, kun kaveripiirissä ei ole minun lisäkseni muita, joilla ei olisi lapsia. Samasta syystä on hankalaa nauttia siitä vapaudesta, kun tuntuu, että olen ainoa laatuani tässä tuttavapiirissä.

 

["Vieras"]

Mihinkään ikään mennessä ei pidä olla tehnyt yhtään mitään. Monet niistä, joilla on se perhe ja vakiintunut elämäntilanne, ovat yhtälailla hukassa. Keskeneräisyys on elämää, ja se on myös suurin osa sen viehätystä. Ei koskaan tiedä, mitä tuleman pitää.

Se keskiluokkainen elämä on hiton tylsää, ja sitten ne sitä elämää elävät kaipaavat heti jotakin irrottelua, kun haasteet kuitenkin tuovat suurempaa tyydytystä.

 

[astrolabe]

Et ole säälittävä. Ja jos nyt vertailua tahdot, niin monella sinun iässäsi ei ole viedä edes tutkintopapereita kourassa! Kyllä se siitä sitten. Omalta kohdaltani löysin terveen parisuhteen vasta 32-vuotiaana.