Tämä on hankala juttu. Kun sain ensimmäisen lapsen, niin avio-onni kukoisti ja vaimo oli kaunis (on se sitä vieläkin). Kävi niin, että hän kahden lapsen jälkeen lähti naapuriin (parhaan ystäväni luo, muuten) ja kävikin siellä noin vuoden verran, kunnes kertoi käynneistään. Sitten taloon asettui uusi mies minun tilalleni. Sellaista sattuu, kuulemma. Ja hyvä että sattuu, tulee uusia pareja. Pari vuotta sinkkuna ja yhteentörmäys ymmärtävän ja fiksun naisen kanssa. Todella aikuismainen ja kypsä asenne elämään. Niin sitten kävi, että vajaat pari vuotta yhdessä oloa niin lapsi syntyi. Ja toinen heti putkeen - tosin ihanasta vahingosta johtuen. Duuniin, tarhaan, loma, duuniin, tarhaan, puuro, flunssakuume, duuniin jne jne jne. Tosin huomattavaa oli se, että tämä nainen lasten syntymien jälkeen huusi minulle, että pilasin hänen elämän. Hän ilmoitti, että ei ole äiti-tyyppiä. (Ymmärrettävää tämäkin, eihän sitä ennen syntymiä voi tietää. Arki potkaisi päähän ja tämänkin nainen lähti vieraisille. Potkin välittömästi ulos. Sori. Tässä väistämättä tulee katsottua peiliin ja mikä tietysti onkin aiheellista. Vikaa on, vaikka en juo, talous on kunnossa, en käy vieraissa jne.
Nonni. Ja nyt tulee tiukkapaikka. Olen 32vuotias, neljä lasta ja asunto. Kahden lapsen miltei-yh, neljä joka toinen vko (about). Labradorinnoutaja. Tila-auto ja prätkä. Pari fiksua exää takana.
Nyt tapailemani nainen (siis täysin uusi, kolmas järjestysnumeroltaan) haluaa itselleen lapsen, koska hänellä ei sitä ole. Minä en halua lapsia. Tai haluan, mutta mulla on ne jo. Tilanne kärjistyy eteenpäin. Tämäkin nainen vaikuttaa fiksulta ja kypsältä. On koulututettu ja akateemisesta perheestä (jos se nyt jotain merkitsee). Menetän melko varmasti tämän naisen jos en "suostu" lapseen. Olenko nyt siis hulttio ja päämäärätiedoton? Miten tulisi toimia?
