Onko lapsenne jo vakuutettu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ulriikka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja Longchamp:
Korvien putkitus yksityisellä maksaa 1000?..siihen saapikin säästellä.

Putkituksia tehdään myös julkisella...

Ja jonotetaan. Meille yksityisellä putkitusaika muutaman päivän päästä todetusta tarpeesta. Jos lapsi on oikeasti kipeä ja kärsii, tuntuu se julkisen puolen jonotusaika todella kiduttavalta. Ei voi mitään, mutta näin se menee. Minäkin mieluusti uskoisin hyvinvointivaltioon, mutta ei se aina toimi.
 
Oma ikäni vuoksi vakuutusta ei saanut ennen lapsen syntymää. Muistin vakuutuksen vasta kun lapsi oli puolivuotias. Siitä saakka ollut vakuutus, jota ei ole onneksi toistaiseksi tarvinnut. Mielusti maksan vakuutusta, vaikka lapsi on terve. Ei sitä palovakuutustakaan maksella tulipalon toivossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Oma ikäni vuoksi vakuutusta ei saanut ennen lapsen syntymää. Muistin vakuutuksen vasta kun lapsi oli puolivuotias. Siitä saakka ollut vakuutus, jota ei ole onneksi toistaiseksi tarvinnut. Mielusti maksan vakuutusta, vaikka lapsi on terve. Ei sitä palovakuutustakaan maksella tulipalon toivossa.

Muistutan aina tässä yhteydessä, että kenelläkään ei ole läkisääteistä velvollisuutta korvata palanutta irtaimistoa, ellei vakuutusta ole. Lapset (ja aikuiset) taas pitää julkisen terveydenhuollon hoitaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Muistutan aina tässä yhteydessä, että kenelläkään ei ole läkisääteistä velvollisuutta korvata palanutta irtaimistoa, ellei vakuutusta ole. Lapset (ja aikuiset) taas pitää julkisen terveydenhuollon hoitaa!

Julkinen terveydenhuolto ei toimi niinkuin pitäis. Ei vastaa nykypäivän tarpeita. Odotusajat liian pitkiä ja lääkärit vaihtuu joka kerta

Me ollaan saatu yksityisellä puolella todella nopeaa ja asiantuntevaa palvelua. Melkein aina lapset pääsee sille samalle tutulle lääkärille joka jo tapauksen tuntee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja k a t a:
On ollutt tosi hyvät nuo vakuuutukset. tarpeeseen on olleet...

Kerro miten ovat olleet tarpeeseen? Monet sanovat noin, mutta koskaan en ole kuullut todellista perustelua!

Ainahan se olisi parempi jos vakuutuksesta ei olisi hyötyä. :)Näin ei kuitenkaan aina ole.
Tarve on meillä ainakin erikoislääkäreille, joita tk:ssa ei ole.
Lääkkeet on meillä myös kalliita, vakuutus korvaa nekin.
Meillä siis 2 kroonisesti sairasta lasta.
 
Ei ole, eikä tule. Todella kalliita, säästössä on onneksi rahaa jos jotain sattuisi tapahtumaan. Molemmat on onneksi olleet terveitä. Tapaturmavakuutukset on mutta ne onkin todella halpoja, miltei ilmaisia.
Ja itse olen saanut apua suht nopeasti, mm. pääsin sappileikkaukseen kiireellisesti ilman monen kuukauden jonotusta kun olin oikeasti kipeä.
 
Molemmille otettiin vakuutukset jo ennen syntymää.

Isovanhemmat maksavat lystin, lahjaksi lapsille :)

Käyttöä ei oo juurikaan ollut, mutta esim. nyt kevään aikana poika menee yksityiselle nielu- ja kitarisojen poistoon sekä kielijänteen nipsaisuun, minkä vakuutus tottakai maksaa. Tytön astmaoireet ja allergiatestit tullaan kevään aikana hoitamaan yksityisellä, jne.
 

Yhteistyössä