Onko lapsen syntymä ollut se maailman ihanin tapahtuma, että jo laitoksella olette olleet ihan haltioissanne?

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

:headwall:
onko sun mielestä ihmisten tahallinen loukkaaminen asiallista käytöstä

 

ei ollut. ei voinut vähempää kiinnostaa synnytyksen jälkeen se vauva. mutta siihen kasvaa ja must se on enemmän kuin normaalia että ei ole heti et wow.

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

JUST olin kirjoittamassa sitä, että mulle ainakin se lapsi oli jo raskausaikana niin vahvasti olemassa, ja synnytyksen aikana pelkäsin hänen puolestaan niin paljon, että uusiin tunteisiin ei oikeastaan ollut ns. tarvetta. Ehkä se, joka kokeen rakkauden hulmahtavan ylitseen kun näkee vauvan ekaa kertaa, on kokenut raskauden toisin.

 

Olin haltioissani = I was in my Elves.

Tunsin syyllisyyttä, kun en kaiken aikaa ollut euforinen synnärillä. Isien kai pitäisi itkeä vuolaasti ja hihkua riemusta. Oli se pojan syliin saaminen kyllä aika hieno juttu ja kätilön piti pariin kertaan pyytää vauvaa takaisin, kun en oikein kuullut.

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

pyh,miten voi rakastaajotakin ketä ei edes tunne. rakkaus on niin vahva tunnetila että ei sitä voi sanoa rakastamiseksi jos välittää jostain heti ekasta silmäyksestä.
must on enemmän tekopyhää ja hapatusta väittää että on ihan rakastunut vauvaansa heti kun se tulee susta ulos.
mä oon sitä mieltä että kaikissa tapauksissa rakkauteen kasvaa. että se rakkaus kasvaa..
en mä ainakaan osaa rakastaa niinku naps-vaan käskystä.

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

JUST olin kirjoittamassa sitä, että mulle ainakin se lapsi oli jo raskausaikana niin vahvasti olemassa, ja synnytyksen aikana pelkäsin hänen puolestaan niin paljon, että uusiin tunteisiin ei oikeastaan ollut ns. tarvetta. Ehkä se, joka kokeen rakkauden hulmahtavan ylitseen kun näkee vauvan ekaa kertaa, on kokenut raskauden toisin.

Mulla ei valitettavasti ollut niin hyvää mielikuvitusta, että olisin osannut odotusaikana kuvitella millaista se oikeasti on.

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

Miten TUNTEMATONTA voisikaan rakastaa? Rakastutko ventovieraisiin ihmisiin päätä pahkaa? Raskausajan perusteella minä en ainakaan lastani oppinut tuntemaan, vaikka ihan tiiviisti olimme yhdessä.

 

En ollut haltioissani, onnellinen enkä rakastunut. En synnärillä enkä sen jälkeenkään mitenkään suuressa määrin.

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

 

Olin haltioissani, kun näin pojan ensimmäisen kerran aloin itkemään. Kliseisesti ilosta. Mutta se on kyllä totta että se rakkaus vaan kasvaa pikkuhiljaa. Siis tottakai tykkäsin vauvasta heti, mutta se RAKKAUS tulee perässä kunhan oppii vauvaa tuntemaan. Ja varmasti synnytys vaikuttaa paljon miten kokee. Itselläni taas oli helppo synnytys joten en tuomitse muita. Tosin alapääkivut olikin järkyttävät enkä pystynyt itse hoitamaan vauvaa viikkoon.

 

kun olet tunne vammanen

 

esikoisen syntymä ei ollu mikää ja meil ei oo vieläkää esikon kaa mitkää kovin kummoset välit...isällee paljon tärkeempi!kuopus ku synty ni voi sitä rakkauden määrää ja niit kyyneleitä tuli ja tuli vaan ja kuopus hakee aina multa lohtua joka asiassa!ja molemmat poikia et ei o siitäkää kii et toinen sukupuoli ois rakkaampi ku toinen mä en vaa tie miks en tunne kauheita rakkauden puuskia esikoista kohtaa =( tottakai se tärkee o ja jos loukkaa ni lohdutan jne,mut en ollenkaa samallai ku kuopusta!

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

pyh,miten voi rakastaajotakin ketä ei edes tunne. rakkaus on niin vahva tunnetila että ei sitä voi sanoa rakastamiseksi jos välittää jostain heti ekasta silmäyksestä.
must on enemmän tekopyhää ja hapatusta väittää että on ihan rakastunut vauvaansa heti kun se tulee susta ulos.
mä oon sitä mieltä että kaikissa tapauksissa rakkauteen kasvaa. että se rakkaus kasvaa..
en mä ainakaan osaa rakastaa niinku naps-vaan käskystä.

Jokainen rakastava äiti kyllä tietää ja rakastaa sitä lasta jo silloin kun se on mahassa. Miksi luulet että jonkun elämä kaatuu keskenmenoon jos on vain tekopyhyyttä väittää rakastavansa sitä lasta jo kun se on mahassa??
Se rakkauden kasvaminen alkaa yleensä siitä tiedosta että sulla on sikiö mahassa. Vaikutat todella kyyniseltä

 

Ei ollut. Synnytyksessä oli ongelmia ja repesin tosi pahasti. Olin hirveän järkyttynyt ja kipeä pitkään. Vauva herätti enemmän hämmennystä ja pelkoa kuin onnea. Katselin lasta ja ihmettelin, että kuka tämä on ja missä on se maailman mullistava onni. Nyt tietysti tuntuu oudolta, että miten tuota maailman ihaninta lasta (3v. ) ei heti osannut rakastaa ja ymmärtää omaksi.

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

pyh,miten voi rakastaajotakin ketä ei edes tunne. rakkaus on niin vahva tunnetila että ei sitä voi sanoa rakastamiseksi jos välittää jostain heti ekasta silmäyksestä.
must on enemmän tekopyhää ja hapatusta väittää että on ihan rakastunut vauvaansa heti kun se tulee susta ulos.
mä oon sitä mieltä että kaikissa tapauksissa rakkauteen kasvaa. että se rakkaus kasvaa..
en mä ainakaan osaa rakastaa niinku naps-vaan käskystä.

Jokainen rakastava äiti kyllä tietää ja rakastaa sitä lasta jo silloin kun se on mahassa. Miksi luulet että jonkun elämä kaatuu keskenmenoon jos on vain tekopyhyyttä väittää rakastavansa sitä lasta jo kun se on mahassa??
Se rakkauden kasvaminen alkaa yleensä siitä tiedosta että sulla on sikiö mahassa. Vaikutat todella kyyniseltä

en mä ainakaan koe rakastavani lasta joka on mahassa.en mä vaan tiedä kuka se on ja tunne sitä.
vasta kun se on syntynyt ja olen sen kanssa ollut niin pystyn rehellisesti sanomaan että lapsi on rakas minulle.

olen samaa mieltä yhden kommetoijan kanssa että lapsesta voi pitää ja siitä huolehtia mutta rakkaus on niin vahva tunne että sitä ei voi vaan heti tuntea. se kasvaa ajan myötä.
hormoonipäissään voi raskaana kokea vaikka mitä ilman että se on totta.

muoks vielä että
mä olen kyllä paljon enemmän fiiliksissäni ja rakastan lastani nyt kun siitä on selkeesti tullut oma persoonansa. voin katella ja kuunnella sen juttuja jne..

 

En ollut onnessaan heti synnytyksen jälkeen. Ensimmäisenä kun lapsi synty kysyin särkylääkettä Myöhemmin vasta onko vauva edes hengissä. Pikkuhiljaa aloin vauvaa rakastaa..

 

kyllä, koska kaikki raskaudet on päättyneet enemmän tai vähemmän dramaattisesti (imukuppi synnytys, pojan sydän äänet heikkeni, kaksi sektiota, 2 ja 3 kuukautta ennen laskettua aikaa, kummankin tytön elämä oli hiuskarvan varassa) niin helpotus ja onni on olleet todella valtavia kun lapset on saatu elossa maailmaan.

 

Mulla ei ollut myöskään vauvan syntymän jälkeen mitään ääretöntä rakkauden tunnetta pikkuista kohtaan, enemmänkin vain hoivavietti. Sitten kun vauva oli noin 2-3 päivän ikäinen, niin sillon mulle tuli sellanen rakkauden tunne, ihmettelin että se on ollut mun mahassa ja nyt se sitten on siinä ja tapittaa mua, äitiään <3

 

On täysin normaalia, että vauva ei tunnu omalta ja kiintyminen vie aikaa etenkin traumaattisen synnytyksen jälkeen.

Monilla, varsinkin esikoisen kohdalla, raskauskin on hämmentävää aikaa ja on vaikeaa kuvitella että mahassa ihan todella on pieni vauva. Lisäksi mielikuvat mahassa olevasta lapsesta voiva olla täysin erilaisia kuin mitä syntyvä lapsi sitten on. Tällöinkin äidillä voi viedä vähän aikaa totutella siihen, että syntynyt lapsi on se sama joka potki mahassa, vaikka näyttää ja tuntuu erilaiselta kuin mielikuvissa.

On ihan turhaa yrittää syyllistää äitejä (tai isiä ) siitä, että vastasyntynyt ei vielä tunnu omalta. Monen kohdalla käy näin ja se todella on ihan normaalia. Ei se lapsi siitä kärsi, että äiti tutustuu häneen rauhassa, eikä leiju onnensa kukkuloilla. Kuitenkin lasta hoidetaan ja hoivataan ja hänen tarpeisiinsa vastataan, vaikka äiti ei heti mullistavaa rakkautta tuntisikaan. Ensi hetkien rakkauden kokemisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon lasta tullaan hänen kasvaessaan rakastamaan ja oikealla tavalla huolehtimaan.

 

Lapsiraukat, jos edes äiti ei rakasta alusta asti. En voi käsittää. Sitä lastahan pitäisi rakastaa jo kun se on mahassa, eikä se kovin yhtäkkinen tapahtuma ole jos 9kk ollaan raskaana ja valmistaudutaan. Ja sitten ihmetellään kun lapset voivat pahoin jos oma äitikin joutuu opettelemaan rakastamista.

JUST olin kirjoittamassa sitä, että mulle ainakin se lapsi oli jo raskausaikana niin vahvasti olemassa, ja synnytyksen aikana pelkäsin hänen puolestaan niin paljon, että uusiin tunteisiin ei oikeastaan ollut ns. tarvetta. Ehkä se, joka kokeen rakkauden hulmahtavan ylitseen kun näkee vauvan ekaa kertaa, on kokenut raskauden toisin.

Mulla ei valitettavasti ollut niin hyvää mielikuvitusta, että olisin osannut odotusaikana kuvitella millaista se oikeasti on.

Ei sitä voinutkaan kuvitella, millaista äitiys lopulta on, mutta mulle lapsi oli tosi todellinen jo odotusaikana. Vaikeaa selittää.

 

Me olemme kaikki hyvin erilaisia ja koemme asioita eritavalla.

Ymmärrän miksi niiden,jotka ovat kokeneet jo syvän yhteyden lapseen sen ollessa mahassa, eivät pysty ummärtämään erilaisia kokemuksia. Erilaisuus on kuitenkin hyväksyttävä. Jotkut ihmisistä kypsyy hitaammin ja toisilla taas yhteys lapseen on välittömästi syvempi.

Hidas syttyminen lapseen voi johtua eri syistä, siitä että on aina ollut hidas syttymään esim ei uskallus heti rakastua johonkin ihmiseen (ns varovaisuus) yleensäkin. Kyseessä on oma sisäinen mekanismi jolla tiedostamatta suojellaan omaa itseä.

Toinen on se ettei ole aijempaa kokemusta lapsista. Ei ole viettänyt aikaa tai ei ole läheisiä lapsia vaikka omien sisarusten lapsia joiden kanssa viettänyt aikaa.

Yleinen erilaisuus. Omat siskoni ovat kaikki erilaisia. Osa meistä on todella äidillisiä,osa ei ollenkaan. Sitä ei voi käsittää miksi näin.

Alla piilevä masennus. Useilla on lievää tiedostamatonta masennusta joka haittaa saamaan yhteyden lapseen.

Synnytyskokemus. Jos on traumaatinen kokemus,vai äiti olla liian shokissa tai kipeä ollakseen täydellisessä yheydessä vauvaan. Anna itsellesi aikaa ja muista että itse pitää voida hyvin, sillä vauva on tärkein ja äidin pitää olla kunnossa voidakseen hoitaa vauvaansa. Jos traumatisoituu synnytyksestä pahasti on syytä käydä ammatiauttajalla.

Eirilaiset raskaus kokemukset. Jos raskausaika on esim ollut stressaavaa ja parisuhteessa ongelmia haittaa se yhteyden saamista lapseen. Joillakin taas raskausaika menee erittäin ihanissa ja seesteisissä tunnelmissa,jolloin lasta odotetaan maailmaan niin paljon,lauletaan sille,puhutaan ja lähes kokoajan mietitään sitä ihanaa omaa mussukkaa mahassa. Olen nähnyt hyvin erilaisia odottajia,jotkut suorastaam hehkuvat ja puhkeavat kukkaan kun jotkut ovat vain cool ja jotkut ei tunne mitään. Jotkut ovat taas hämmentyneitä sekä osalla on niin paha olo koko raskauden.

Negatiivisia tuneita ei pidä pelätä vaan miettiä lähinnä mistä ne voi johtua. Ja jotkut eivät vaan pysty heti tuntemaan niitä vau tunteita vaivaansa kohtaan. Sille ei voi mitään. Mutta tärkeintä on että rakkaus kehittyy ajan myötä syväksi. Toisia ei pidä liikaa kritisoida.

Tärkeintä on kuitenkin lapselle syvä yhteys ja rakkaus. Wow kokemus on eriasia. Ei kaikki äidit itke kun vauva syntyy. Kuitenkin sisimmissään jokainen meistä rakastaa vauvaansa lähes heti vaikka wow tunnetta ei olisikaan. Shokkitila yleensä vain estää meitä tuntemasta rakkautta. Sillä lapsen syntyminen on tietynläinen "HÄH" kokemus myös. Eli vaikka tietää että vauva syntyy mutta kun se oikeasti on siinä niin on hämmästynyt että tuo tuli minusta

Yhteys vauvaan on tärkeää luoja jo kun vauva on vatsassa. Näin suhteesta tulee läheisempi. Jos yhteyttä on aikea luoda tai rakkaus ei edes tunnu pitkänkään ajan jälkeen,on syytä käydä neuvolassa tai muilla ammattiauttajilla puhumassa.

Ja myös on hyvä muistaa, jotkut ovat "luotuja äideiksi" Jotkut ei. Kaikenlaisia äitejä näkyy. Ja välillä ei voi muuta kun ihmetellä jos joku äiti on tunteeton ja kylmä. Se suorastaan sattuu katsoa.

Toivotan kuitenkin kaikille uusille äideille ihanaa vauva aikaa ja niille jotka odottavat:kannustan että luotte yhteyden vauvaan jo sen ollessa mahassa,näin yhteys on vahvempi syntyessä. Ja jos joku sanoo että miten voi luoda yhteyden johonkin ketä ei tunne, on hyvä muistuttaa että sinä olet suureta osin se joka auttaa lasta oppimaan tuntemaan itsensä. Vauva on täysin sinun käsissäsi synnyttyään ja sinulla on suuri vaikutus siihen kuka hänestä tulee vaikka hänellä onkin jo pieni ihana persoona olemassa Se kuka mahassasi on, on sinun oma pieni rakas vauvasi. Hän tarvii sinua

Nena

 

Kyllä se on melkeinpä ollut sellaista että on miettinyt mihin kummaan sitä onkaan ryhtynyt. Hormonihuuruissa itkeä pillittänyt kun oon niin kamala ihminen että parempi tänki vauvan ois olla jossain muualla. Kuopuksen syntymän jälkeen oli helpotus, että se pieni ihminen on kunnossa, kun alkuraskaudessa oli kaikenlaista :/

 

Mikäli äitini ei olisi kertonut, että vauvaan rakastuminen voi viedä aikaa, olisin varmaan ollut ihan paniikissa laitoksella, kun mtään wow -tunnetta (mistä monet mutt puhuivat) ei tullut. Kiitos viisaan äitini, että osasin tutustua lapseen kaikessa rauhassa itseäni syyllistämättä.

 

Mä olen ollut lähinnä helpottunut kun synnytykset on olleet ohitse, itse synnytys on mielestäni kaikkea muuta kun mukavaa puuhaa, joten se, että lapsi lopulta on saatu maailmaan on ollut hieno tunne. Ja kyllä sitä lasta kohtaan on tiettyä kiintymystä tuntenut, onhan sitä juuri hetki aikasemmin käynyt läpi sellasen helvetillisen rääkin sen pienen ihmisen takia että mä en suostuisi sitä läpi käymään sellasen pienen takia ketä kohtaan ei olisi mitään tunnetta.
Mutta rakkautta? Tuskin vielä sitä.
Esikoisen synnyttyä oli vähän sekava olo kun mietti että pitäskö tässä nyt itkeä tirauttaa kun vauva on rinnalla ja isäkin tuossa kyynelehtii ja kaikki on niin uutta ja jopa hieman pelottavaakin. Nopeaa esikoisen kanssa se välittämisen tunne alkoi syventyä rakkaudeksi, laitoksellakaan ei olisi halunnut olla lopulta erossa siitä pienestä hetkeäkään.
Kuopuksen kohdalla välittämisen tunteeseen sekottui kovasti huoli kun pieni kärrättiin lasten teholle tarkkailuun. Kuinka siinä voisi alkaa rakastumaan johonkin joka viedään pois ja jonka kanssa on tehnyt tuttavuutta vasta hetken. Tosin hänenkin kanssaan välittämisen tunne syveni pian rakkaudeksi kun pääsi kunnolla tutustumaan häneen vaikka se tapahtuikin pienissä pätkissä, kunnolla vasta usean päivän päästä syntymästä.

 

mä olen kai onnellisessa asemassa kun molempia vauvoja olen rakastanut heti synnärillä. ja varsinkin esikoista jo mahassa. Yhtä hyviä äitejä niistäkin lopulta tulee jotka eivät heti lastaan rakasta, mutta itsellä siis käynyt kivasti että heti tuntuneet tosi rakkailta