Sellainenkin tuli vielä mieleeni, että usein yhtäkkiä pureskelemaan ryhtyvä, aiemmin lempeä koira saattaa kärsiä kivuista. Esim. meidän entinen kissa (joo, tiedän, kissa ei ole koira) tykkäsi silittelystä, mutta mahaan jos koski, sai hampaat hellästi näpeilleen, sillä sterilaation yhteydessä vatsaan jäi arpikudosta, joka kiinnitti ihon vatsanpeitteisiin -> maha oli kipeä.
Koira, joka kärsii vaikkapa korvatulehduksesta saattaa näpätä, kun korvan läheltä silitellään, tai jos koiralla on voimakasta yleiskipua (esim. luusto, nivelistö, lihaksisto), se käyttää hampaitaan herkemmin. Tällöin ihmisestä saattaa näyttää siltä, että koira puree täysin syyttä suotta, mutta todellisuudessa koiraan sattuu ja se puree siksi.
Kroonisesta kivusta kärsivä koira saattaa tulla vihaiseksi ja lyhytpinnaiseksi ihan kaikkea kohtaan, niin viattomia ohikulkijoita kuin jopa omaa laumaansa. Meiltä on yksi koira lähtenyt viimeiselle matkalleen nimenomaan tällaisessa tilanteessa. Koiran hermorakenne ei alunperinkään ollut aivan täysin riittävä sen muihin luonteenpiirteisiin nähden ja krooninen kipu teki koirasta ennalta-arvaamattoman. Kipua ei saanut pois, joten muita vaihtoehtoja ei ollut kuin päästää koira pois.
Koira ja kipu on siitä huono yhdistelmä, että koira ei yleensä näytä kipuaan ulospäin. Esim. meillä tuo kroonisesta kivusta kärsinyt koira katkaisi häntänsä (nikama oli siis katkipoikki) eikä koirasta lähtenyt edes ääntä. Kun ihmettelin häntään ilmaantunutta mutkaa ja kopeloin sitä, ainoa, mistä näki, että koiraan sattui oli se, että sen selkänahka värähti. Röntgenissä sitten paljastui vamman vakavuus. Häntä operoitiin, mutta kipu jäi. Jälleen kipua ei nähnyt mistään muusta kuin siitä, että koiran pinna lyheni.
Jotta kivun siis huomaa, useissa tapauksissa täytyy omistajan todella tuntea koiransa yksilönä ja koirat eläinlajina. Ne eivät ole karvaisia, nelijalkaisia ihmisiä, vaan kesyjä petoja, koiraeläimiä kuten sudet. Niiden ajatuksenjuoksu ei ole samanlaista kuin ihmisen, eikä niiden vaistot muutu, vaikka ulkonäkö on muuttunutkin.