E
erilainen äiti ?
Vieras
Oikeasti ahdistaa, kun tunnen olevani ainoa äiti joka käyttää äitiyspakkauksen vaatteita (muutakin kuin ulkohaalaria), siis bodeja, housuja, potkupukuja. Tuntuu että kaikki muut äidit ympärillä pitävät niitä jotenkin tylsän värisinä, eivätkä siksi käytä niitä ollenkaan. Samoin lapselle ostellaan koko ajan uusia vaatteita, bodeja ja housuja, vaikka äitiyspakkauksen vastaavan kokoiset vaatteet olisivat samanlaisia, mutta vain tylsän värisiä.
Tunnen itseni hieman yksinäiseksi tässä suhteessa, kun en näe mitään järkeä ostaa uusia vain ostamisen ilosta, ja siksi että saisi tietyn värisiä tai merkkisiä vaatteita lapselle. Kertoisiko joku, miksi alle vuoden vanhalla vauvalla pitää olla muodikkaan väriset vaatteet, mikseivät pakkauksen vaatteet kelpaa? Tai mikseivät kierrätetyt muutaman vuoden vanhat vaatteet kelpaa? Mitä ihmeen järkeä siinä on, kun ei noin pieni itse siitä mitään vielä välitä. Ostan mieluummin sitten hänelle tietynlaisia vaatteita kun hän itse sitä vaatii, ja säästän tällä hetkellä rahat mieluummin esimerkiksi vauvaharrastuksiin tai kivoihin kesäreissuihin. Onko missään hengenheimolaisia?