onko järkeä lähteä hoitoihin jos ei halua vain lasta..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Neith
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Neith

Aktiivinen jäsen
02.06.2008
7 016
0
36
vaan haluaa lapsen miehensä kanssa..
olen nyt pähkäillyt ja pohtinut että miten pitkälle olen valmis menemään lapsen saadakseni, ja hyvin voimakkaana on halu saada nimenomaan lapsi miehen kanssa, ei lasta keinolla millä hyvänsä.. ja nyt mietinkin jotenkin hassusti että onko järkeä lähteä hoitoihin kun ainakin näillä näkymin ne jätetään kesken jos ei omilla soluilla onnistu, se maksaa paljon ja kuitenkaan lapsi ei olisi kokonaan oma ja tämä ajatus tässä tökkii vastaan :ashamed:
onko se helpompi päättää nyt pysyvästi ja pysyä siinä päätöksessä sekä hyväksyä se mahdollisuus että lasta ei välttämättä tule sitten ollenkaan, vai asennoitua niin että käydään läpi kaikki mahdollisuudet vaikka siihen menee aikaa ja rahaa eikä lopputulos ole siltikään varma..
 
Jos tarkoituksena on saada vain omista sukusoluista niin varmaan kannattaa jättää kesken. Minun mielestä lapsi on aina ikioma jos sen synnyttää vaikka se olisi kenen tahansa soluista alkuunpantu.
 
no se riippuu tietenkin aljutilanteesta,mä nyt ainakin selvittäisin ensin et johtuuko miehestä vai naisesta ja mitä asialle voidaan tehdä..
mut teillä ilmesesti jo tiedossa syy joten paha sanoo..
 
Alkuperäinen kirjoittaja PatsyStone:
Jos tarkoituksena on saada vain omista sukusoluista niin varmaan kannattaa jättää kesken. Minun mielestä lapsi on aina ikioma jos sen synnyttää vaikka se olisi kenen tahansa soluista alkuunpantu.

Mut biologisesti se ei oo sun eikä näytä sulta. Mä en ikinä vois kantaa toisen lasta.
 
Minusta taas lapsi ei koskaan ole oma; en ole omistaja, vaan ennemminkin huolehtija ja kasvattaja. Tässä kohdin elämää on minulle aivan sama mitä kautta ovat elämääni putkahtaneet, en pidä raskautta ja synnytystä ainoana tapana tulla äidiksi. Vanhemmuus ei ole hallussapitoa, vaan se on kasvamista luopumiseen ja sen toisen kasvattamista itsenäisyyteen.
 
Niin, vaikeita juttuja. Meillä on lapsettomuutta takana nyt noin 4-5 vuotta ja odotamme hoitoihin. Olen itsekin miettinyt paljon asioita liittyen näihin hoitoihin. Kysyin kerran mieheltä, että ottaisiko hän mielummin totaalisen lapsettomuuden kuin "rankat hoidot", niin hän vastasi, että kyllä. Mietin omaa kantaani. En oikein tiedä mitä ajatella. Joskus olen ajatellut niinkin rankasti, että jos ei luomusti tule, meille ei pidä tulla sitten lasta lainkaan. Mutta ajatukset muuttuvat ja katsotaan nyt kun hoitoihin päästään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neith:
vaan haluaa lapsen miehensä kanssa..
olen nyt pähkäillyt ja pohtinut että miten pitkälle olen valmis menemään lapsen saadakseni, ja hyvin voimakkaana on halu saada nimenomaan lapsi miehen kanssa, ei lasta keinolla millä hyvänsä.. ja nyt mietinkin jotenkin hassusti että onko järkeä lähteä hoitoihin kun ainakin näillä näkymin ne jätetään kesken jos ei omilla soluilla onnistu, se maksaa paljon ja kuitenkaan lapsi ei olisi kokonaan oma ja tämä ajatus tässä tökkii vastaan :ashamed:
onko se helpompi päättää nyt pysyvästi ja pysyä siinä päätöksessä sekä hyväksyä se mahdollisuus että lasta ei välttämättä tule sitten ollenkaan, vai asennoitua niin että käydään läpi kaikki mahdollisuudet vaikka siihen menee aikaa ja rahaa eikä lopputulos ole siltikään varma..

Hmm.. minun veli ja sen vaimo ei menneet hoitoihin juuri tuon takia, 5vuotta tämän päätöksen jalkeen todettiin munasarjasyöpä ja mahdollisuus omaan lapseen meni täysin.. Ei ne ole ikinä puhunu että ois kaduttanu, kun hehän ehkä oisivat hoitojen avulla voineet sen lapsen saada ennen syöpää.

Mutta mieti tarkkaan, vaikeaa aikaa ne hoidot on ja osa tulee kamalan katkeraksi ja raskautuminen pakkomielteinen.
Toisaalta taas jää sitte aina se tunne ettei kaikkeaan tehny jos niihin hoitoihin ei mene.
 
Mä en ihan ymmärrä tuota, että lapsi pitää olla omista sukusoluista. Entä adoptiolapset ja uusperheiden lapset, eikö niitä tarvitsis rakastaa samalla tavalla kuin biologisesti omaa lasta?

Tietenkin ymmärrän toisaalta sen, että halutaan biologisesti yhteinen lapsi - mutta toisaalta taas, entä jos itsellä/kumppanilla olisi joku perinnöllinen sairaus,jonka takia lapsi olisi 50% sairas, pitäisikö silloin olla ilman lapsia, vai "saisiko" silloin käyttää luovutettuja sukusoluja?

Hoidot on rankkoja, sekä psyykkisesti, fyysisesti että taloudellisesti - kannattaa miettiä onnistumismahdollisuuksia sekä sitä, että mitä jos lasta ei tulekaan ? Miettiä elämä sen mukaan ja pohtia sitten vaikka sijaisvanhemmuutta, jos kuitenkin haluaa lapsen omaan perheeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PatsyStone:
Jos tarkoituksena on saada vain omista sukusoluista niin varmaan kannattaa jättää kesken. Minun mielestä lapsi on aina ikioma jos sen synnyttää vaikka se olisi kenen tahansa soluista alkuunpantu.

Minun mielestä lapsi on jonkun muun jos se on toisten soluista ja näinhän se oikeesti onkin, jos nainen saa munasolun niin kyllähän se lapsi on toisen naisen ja taas jos sperma tulee vieraalta mieheltä niin ei ole oman miehen lapsi
 
Alkuperäinen kirjoittaja PatsyStone:
Jos tarkoituksena on saada vain omista sukusoluista niin varmaan kannattaa jättää kesken. Minun mielestä lapsi on aina ikioma jos sen synnyttää vaikka se olisi kenen tahansa soluista alkuunpantu.

olisihan se mun oma mutta ei miehen näkökantilta se olis eri juttu..
ja sitten taas jos olisi käytetty miehen soluja ja jonkun luovuttajan soluja niin olisko mulla aina alitajuisesti sellaienn olo ettei lapsi oel oikeasti minun :ashamed:
mie tarvitsen suunnitelman ennen kuin lähdemme hoitoihin, koska avoimet tilanteet ahdostaa mua, siis jos joku asia on ennalta päätetty niin mun on helpompi tyytyä lopputulokseen, oli se mikä tahansa kuin se että tilanne on auki ja kestän sarjan pettymyksiä ja menee pitkä aika ja todella suuri summa rahaa ennenkuin joutuu hyväksymään sen lopputuloksen että lasta ei tule..
mutta jotenkin kun tätä on miettinyt niin tuntuu jotenkin hassulta lähteä niihin hoitoihin kun niin kovin moni on valmis käymään läpi vaikka mitä saadakseen alspen ja itse ei sitten kuitenkaan :snotty:
 
Me ollaan joskus mietitty miehen kanssa, että jos ei voida saada lasta joka on saanut alkunsa meistä molemmista, niin mieluummin adoptoidaan. Mutta kai sen sitten oikeasti tietäisi vasta jos tilanne osuisi kohdalle. Toivottavasti löydätte teille sopivan ratkaisun. :hug:
 
Riippuu tietysti taustastanne, mutta noin ylipäänsä hoitojen onnistuminen omilla soluilla on aika todennäköistä. Lahjasolujen käyttö vaatii sitten luonnollisesti oman pohdintansa, mutta älä mieti sitä liikaa, ennen kuin olette kokeilleet omilla. Kyllähän hoidot maksavat tuhansia euroja, ja se tuntuu suurelta summalta pulittaa juuri nyt, mutta koko elämän mitassa se ei kuitenkaan ole iso raha.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neith:
mutta jotenkin kun tätä on miettinyt niin tuntuu jotenkin hassulta lähteä niihin hoitoihin kun niin kovin moni on valmis käymään läpi vaikka mitä saadakseen alspen ja itse ei sitten kuitenkaan :snotty:

Et ole ainoa! Mulla on samanalaisia fiiliksiä ja sitten vaan mietin, että enkö haluakaan lasta riittävän kovasti (siis kun en ole välttämättä valmis tekemään asian eteen kaikkea mahdollista)?
 
Mun mielestä ylipänsä on hassua mennä hoitoihin. maailmassa on ihmisiä tarpeeksi. ottakaa koira. lapset maailmassa kuolevat nälkään kun niitä laitteita tehdään meille länsimaalaisille jotta me saamme lisää lapsia.

 
Minun mielestäni nois ei saisi lapsia "tehtailla" että vieraiden ihmisten sukusoluilla lapsia synnytetään.
Kukla antaa ihmisille luvan päättää kuka tänne syntyy?
 
Kyllä mä etenisin noilla sun toiveilla, että omilla sukusoluilla halutaan yrittää. Katsokaa ensin sen kanssa miten käy, ja sitten vasta pitää miettiä päätös seuraavien askelien suhteen, ellei noin onnistu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ella:
Alkuperäinen kirjoittaja Neith:
mutta jotenkin kun tätä on miettinyt niin tuntuu jotenkin hassulta lähteä niihin hoitoihin kun niin kovin moni on valmis käymään läpi vaikka mitä saadakseen alspen ja itse ei sitten kuitenkaan :snotty:

Et ole ainoa! Mulla on samanalaisia fiiliksiä ja sitten vaan mietin, että enkö haluakaan lasta riittävän kovasti (siis kun en ole välttämättä valmis tekemään asian eteen kaikkea mahdollista)?

just tätä hain takaa :ashamed: kun tulee just sellainen olo että enkö mä nyt sitten halua tarpeeksi kovasti lasta kun toiset on valmiita tekemään likipitäen mitä tahansa sen eteen...
ehkä asiaan vaikuttaa mun osalta se että mulla on jo 1 lapsi entuudestaan
 
Mulle ihan sama kenen sukusoluista lapsi on alkunsa saanut, rakastan ihan samalla tavalla lapsia, jotka olen itse synnyttänyt sekä lapsia, jotka ovat mun puolisoni edellisestä liitosta. Ja aivan sama, jos mun lapsenlapsi on biologisesti mun lapsenlapsi tai ei, perhe on jotain ihan muuta kuin biologiaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Neith:
Alkuperäinen kirjoittaja ella:
Alkuperäinen kirjoittaja Neith:
mutta jotenkin kun tätä on miettinyt niin tuntuu jotenkin hassulta lähteä niihin hoitoihin kun niin kovin moni on valmis käymään läpi vaikka mitä saadakseen alspen ja itse ei sitten kuitenkaan :snotty:

Et ole ainoa! Mulla on samanalaisia fiiliksiä ja sitten vaan mietin, että enkö haluakaan lasta riittävän kovasti (siis kun en ole välttämättä valmis tekemään asian eteen kaikkea mahdollista)?

just tätä hain takaa :ashamed: kun tulee just sellainen olo että enkö mä nyt sitten halua tarpeeksi kovasti lasta kun toiset on valmiita tekemään likipitäen mitä tahansa sen eteen...
ehkä asiaan vaikuttaa mun osalta se että mulla on jo 1 lapsi entuudestaan

Mä olen miettinyt tuota monta kertaa. Ja joskus kun ollaan puhuttu "puolileikillisesti" adoptiolapsesta olen miettinyt, että pitäisikö ennen sitä tehdä kaikki mahdolliset hoidot, että se olisi sitten "kun ei muutakaan enää ollut tehtävissä"-mahdollisuus. Mulle tämä on ollut toisinaan hyvinkin kimurantti asia. Ja jos ei vain tule lasta ja tekee vaan alkututkimukset ja päättää sen jäävän siihen, niin onko se vaan merkki siitä, ettei asia ollutkaan meille tärkeä...
 

Yhteistyössä