Onko ihan normaalia, että eri laumoista tulevat koirat käyttäytyvät näin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ohhoh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ohhoh

Vieras
2 urosta ja 1 narttu, joista nämä urokset ovat keskenään tosi läheisiä toisilleen.
Nyt tuli tosiaan narttu kuvioihin ja nämä urokset kävivät yksissä tuumin tämän nartun päälle. Oma koirani, uros, puri narttua kuonosta ja tämä toinen uros tuli nartun takaa peesailemaan.
Puututtiin tietty tilanteeseen, mutta olen alkanut miettiä, onko siinä nartussa jotain vikaa kun tollei piti käydä päälle.
Ei kai urokset sentään noin käyttäydy NARTUlle, luulin, että olisivat kunnioittaneet tätä.
Oma urokseni tosiaan alisti nartun monta kertaa, siis ihan ärisemällä ja irvistelemällä laittoi sen selälleen maahan.

Ja sen verran vielä valaisen taustoja, että tämä narttu oli urokseni kanssa viettänyt aikaa vähän ennen kun tämä kaveriuros paukkasi paikalle. Ja sillä nartulla on kauhean kovat otteet, siis puri ihan armotta urostani leikkien tiimoilta.

Oma koirani on dominoiva toisia koiria kohtaan, PAITSI tällä uroskaksikolla on kuitenkin ollut aina jokseenkin tasavertaiset kuviot. Tämä toinen uros on omaani hiukan vanhempi ja ovat olleet toistensa kanssa siitä lähtien, kun oma urokseni oli 8-viikkoinen.
 
on erikoista että uros puree narttua, yleensä alistuvat nartulle.
Onko koirasi leikattu?

Ei oo leikattu. On 1-vuotias, joten tosi nuori se on.
Lähinnä ihmetyttää tuo nartun kohtelu, kun sitä pitää piestä. On muuten yksi kolmaskin uros, mutta se on leikattu, joka kävi nartun päälle kuin yleinen syyttäjä.
Koirathan vaistoavat jos toisessa on joku vika, niin luulen että nartussa on oikeasti jokin vika kun minusta(kin) sillä on jotain luonnevikaa kun se on niin kovaotteinen. Tämä urosten käyttäytyminen tukisi tätä minun teoriaani. : /
 
Meidän vitipää terrieri uros puree narttua jos tulee tuommonen tilanne.
Tuo toinen uros teillä vain peesaa pomoa.
Ei se sen nartun vika ole!
Vaan sun uros on ylidominantti ja laumakäyttäytyminen ei ole hallussa..
 
Erikoiselta kuulostaa, eivät uroskoirat lähes koskaan käy narttukoiran päälle. Uroksesi on kyllä niin nuori, että sillä ei ehkä ole vielä sosiaaliset säännöt hallussa.
 
[QUOTE="Selina";25012205]Meidän vitipää terrieri uros puree narttua jos tulee tuommonen tilanne.
Tuo toinen uros teillä vain peesaa pomoa.
Ei se sen nartun vika ole!
Vaan sun uros on ylidominantti ja laumakäyttäytyminen ei ole hallussa..[/QUOTE]

Kyse ei ole siitä, koska urokseni tulee toimeen kaikkien muitten koirien kanssa. Tai siis mitä nyt on dominoiva, mutta se on rodunomaista käytöstä koiralleni.
Ei se muita narttuja ole piessyt, vain tätä yhtä.
 

Yhteistyössä