Onko elämäsi sellaista kuin nuorena ajattelit?

Ei ole. Toiveeni ja tavoitteeni olivat parempia nuorena.

 

Minä en paljon ajatellut nuorena.

 

En mä koskaan lapsena ajatellut millaista elämäni tulee olemaan sitten aikuisena. Jotain opintosuunnitelmia oli jossain vaiheessa mutta ei niitäkään kovin tosissaan. Mitään lapsiluku, lemmikki- ja asuntosuunnitelmia en ole ikinä laatinut.

 

Olin ilmeisesti aika vaatimaton, koska en olisi ikinäkään kuvitellut että minulla on näin hyvä elämä. Se alkoi kolmekymppisenä, kun tapasin mieheni, siitä on nyt 15 vuotta.

 

Olin ilmeisesti aika vaatimaton, koska en olisi ikinäkään kuvitellut että minulla on näin hyvä elämä. Se alkoi kolmekymppisenä, kun tapasin mieheni, siitä on nyt 15 vuotta.

 

Juu ei ole.

 

Minä en paljon ajatellut nuorena.

Sama juttu, enkä ainakaan mitään tulevaisuuden suunnitelmia kehitellyt.

 

No siinä mielessä on samanlaista, että oon naimisissa ja mulla on lapsi. Mutta mun pitäis olla nyt jo valmistunut koulusta ja meillä pitäis olla punanen tupa ja perunamaa.. no ei oo

 

Mulla ei ollut mitään selkeitä suunnitelmia perheen tai uran suhteen.

Olen periaatteessa samalla alalla mihin olen kouluttautunut; työtehtävät ovat vain muuttuneet ja moninaistuneet.
Jossain vaiheessa nuorena olin aika varma ettei lapsia olisi; ehkä korkeintaan yksi,
mutta nyt on ( onneksi ) kaksi

 

Jollain tasolla kyllä.

 

Eipä ole sellaista, mutta ei se haittaa.

 

Paljon parempaa mitä kuvittelin, onneksi

 

Lastentarhanopettajaa minusta ei tullut, mutta muuten melkein kaikki haaveet toteutuneet. On mies, koira, lapset ja se valkoinen omakotitalo. (Olen nimittäin joskus yläasteella kirjoittanut haluavani valkotiilisen omakotitalon, sitä en kylläkään muistanut kun tämä talo ostettiin, löysin vihon myöhemmin ja oli hymyssä pitelemistä )

 

Mun elämä on vielä onnellisempaa kuin kuvittelin. Ehkä olisin kuvitellut nuorempana asuvani jossain omakotitalossa jo tämänikäisenä, mutta näinkin on oikein hyvä :heart:

 

Yllättävää kyllä, on Oon siinä ammatissa, mitä kaavailin yläasteelta asti ja tapasin nykyisen mieheni 16-vuotiaana. Hmm ja mitäs muuta. Olin kai suunnitellut asuvani tässä vaiheessa ulkomailla, mutta sitäkin tuli kokeiltua ja eiköhän tässä jossain vaiheessa jälleen luisuta Suomen ulkopuolelle.

 

Se toive oli aina, että löytäisi tosirakkauden ja sen olen löytänyt Lapsistakin haaveilin. Kaikki muu on näiden jälkeen joustavasti järjestettävissä monella tapaa eikä ollut nuorena kuvaa siitä, että millainen ammatti/ talo/ elämän puitteet jne "pitäisi" olla. Ne ovat toissijaisia. Mutta kaikki mitä sittemmin on tullut, on ollut plussaa..

 

Se toive oli aina, että löytäisi tosirakkauden ja sen olen löytänyt Lapsistakin haaveilin. Kaikki muu on näiden jälkeen joustavasti järjestettävissä monella tapaa eikä ollut nuorena kuvaa siitä, että millainen ammatti/ talo/ elämän puitteet jne "pitäisi" olla. Ne ovat toissijaisia. Mutta kaikki mitä sittemmin on tullut, on ollut plussaa..

Aina oli myös sellainen olo, että haluan kehittyä, oppia, elää intohimoisesti, nähdä ja kokea paljon, ottaa elämästä kaikki irti, iloita niin pienistä kuin suuristakin asioista. Etsiä oma tieni enkä jumitu sinne pikkukylään mistä olen kotoisin. Enkä nyt hauku sitä, se on jonkun juttu eikä kaikille "jumittumista", mutta halusin pois pienistä kuvioista ja etsiä oman tieni.