Minkä ikäinen olet? Ikäloppuna adhd-ihmisenä voin lohduttaa, että vuosien saatossa näkee oireyhtymässään myös hyviä asioita.
Meistä ei tule ikinä sohvaperunoita. Saatamme möllöttää tekemättömyydessäkin, mutta innostuassamme raivaamme esteet tieltämme. Epävarmuutemme ja heikko itsetuntomme muovaa meistä aikaa myöten empaattisia muiden ongelmia kohtaan. Kyvyttömyytemme pidättää tunteitamme saa meidät herkästi olemaan myös iloisia, suorasanaisia näteissäkin sanoissa ja luomaan yhteisöissä hyvää ilmapiiriä. Olemme erinomaisia nopeutta vaativissa tilanteissa ja suoriudumme useista, samanaikaisista tehtävistä pelastaen joskus jopa ihmisiä pahasta pulasta. Tylsistymme tehdessämme samaa työtä joka päivä, mutta puurramme innolla projekteissa. Pystymme aloittamaan uusia asioita, emmekä marmata miten ennen tehtiin niin. Olemme siis kokeilunhaluisia ja tutustumme uusiin ihmisiin. KUn sinun kaveripiirisi ryhtyy olemaan vanhoja, sanot eikä, ja haet nuorempaa seuraa, jotka jaksavat olla yhtä energisiä kuin sinä etenkin työelämässä. Me emme myöskään jää suremaan vanhoja kavereita, sillä osaamme etsiä nopeasti uusia.
Kävin pitkän terapian ja opin tuntemaan myös vahvuuteni. Löysin ammatin, jossa viihdyn ja jossa saan käyttää energiaani sekä keskittyä vain projekteihin. Se huonolla itsetunnolla varustettu minäni, joka ennen oli, alkoi häviämään. En puhu diagnoosistani enää, koska siitä on niin paljon hyötyä nyt elämässäni. On ammatteja, joissa se melkein vaaditaan "perustaidoissa".
Toivon, että löydät kanavan adhd-lahjallesi. Tie voi olla pitkä, jos et usko kykyihisi, mutta muista miten sinä sitten 96 vuoden iässä joka tapauksessa saat päähäsi lähteä fillaroimaan Hesasta Utsjoelle ja myös teet sen