Onko 22-vuotias liian lapsi äidiksi, huolimatta siitä että on fiksu ja kykenee vastuuseen?

[v]

Mä sain ensimmäisen lapseni kun täytin juuri 19. Seuraavan kun täytin 21v ja kolmanenn 22v.
Ulkonäöstä mua sanotaan edelleen "liian nuoreks äidiks" (nyt siis 26v ja neljäs tulossa), mutta enimmäkseen olen muusta äitinä olemisesta saanut vain positiivistä palautetta.
Ja kun tätä palstaa lukee niin ei kovin kummoinen äitien taso ole tuon lapsellisuuden suhteen

 

[kinuski]

Minkälainen/oloinen täytyy ihmisen olla että on valmis äidiksi? Jos nyt ei katsota ikää numeroina, niin mikä siis määrittelee sen että on kypsä äidiksi/vanhemmaksi?

 

[Äippä x3]

Mulla oli tuon ikäisenä jo nämä 3 nuppua Ei mua liioin enää arvosteltu silloin, korkeintaan joku hämmästeli miten olen ehtinyt nuorena jo tekemään niin monta. 19-vuotiaana kun sain esikoisen, arvostelua tuli joka paikasta. Opiskelut jäivät minultakin kesken, mutta elämäni muuttui täysin heti kun tiesin olevani raskaana. Jotkut ystäväni (silloiset) jaksoivat harmitella, kuinka pilaan elämäni moisella noin nuorena. On paljon nuorempiakin ketkä ovat varmasti hyviä vanhempia.

 

[vierailija vaan]

Olen itsekin 22-vuotias ja jotenkin tuntuu, että vauvakuume on kasvanut siitä, kun luultiin että kävi vanhinko unohtaessani pillerin. No raskaaksi ei vielä tullut, mutta nyt sekä minulle että poikaystävälleni on jäänyt pieni vauvakuume. Ehkä myös minun syytäni, kun aina iloitsen ulkona näkemiäni lapsia ja opetan lapsia työkseni. x)


Minä taas haluaisin olla nuorekas äiti silloin, kun lapsillani on teini-ikä. Jotenkin tuntuu, että ns uraäidit tai muuten vaan sellaiset ihmiset, jotka haluavat ensin hyvät tulot ja omakotitalon sun muuta ennen lapsia, sitten ollaan töissä päivät ja hoidetaan kotia ja sitten suunnitellaan vielä lapsia päälle. Moni heistä on jo jokseenkin liian vanhoja siihen, että on pienet lapset kotona. Tarkoitan nyt tässä 35-40-vuotiaita, joilla on jo hieman isommat lapset. Ainakin töissä ja muualla olen kuullut tällaista.. Valitetaan, kun mies ei tee mtn, koti on sotkuinen, lapset huutaa ja niille pitäisi keksiä ohjelmaa... kannattiko siis odottaa niin kauan lastentekoa? Itse ainakin haluaisin, että lasten välillä olisi hieman ikäeroa, koska koen sen niin, että kun toinen osaa leikkiä jo omatoimisestikin, niin vauvan kanssa voi olla vapaammin eikä toinen tarvitse ihan niin paljon huomiota kuin vauva. Koen itsekin olevani nuori, mutta ammatti on kuukauden päästä saatu ja tässä vaan ihmettelen mitäs sitten tekisi, töitä ainakin =) mutta lapsi sopisi kuvaan erittäin hyvin. Myöhemmin ehtisin opiskelemaan vielä, vaikka mitä.

 

[cadetta]

eikö 22.v ole parhaimpia ikiä saada lapsi

 

[tiiru]

eikö 22.v ole parhaimpia ikiä saada lapsi

höh..niinpä.. itse en ole kertaakaan saanut ainutakaan negatiivista kommenttia ja tästä ollaan kerrottu jo yli 100:lle ihmiselle!
En itseni mielestä ole mitenkän niiiiiiiiin nuori edes, juuri sopiva

Lähinnä olen kuullut positiivisia kommentteja "kuinka te nuoret naiset olette niin kauniita raskaana ollessa" ja tätä luokkaa. En tiedä onko esim pikkukaupungeissa yleisempää arvostella tuntemattomia... ikävää

Ja 22v on ollut normaali ikä kautta aikojen saada esikoinen, mikäs siitä yhtäkkiä tekee epänormaalia?
Sekö että useimmat saavat n.30vuotiaana lapsen? Sillähän perusteella kaikki yli 30v ovat liian vanhoja ja kaikki alle ihan liian nuoria

Hölmöjä puheita olette saanu kyllä! Jotenkin uskoisin että 15v saisi tuollaista palautetta( sekään ei tietenkään oikeutettua) mutta että 22v?! huh..mihin tää maailma on mennyt

Eiköhän jokanen tee niin kuin parhaaksi näkee oli sitten 22v tai 100v :heart:

 

[Halinappi]

Itse olin 19 kun esikoinen syntyi, Nyt olen 24 vuotias kahden lapsen äiti ja kolmas on haaveissa Et todellakaan ole liian nuori äidiksi ja älä välitä muiden puheista :hug: Varmasti olet maailman paras äiti omalle lapsellesi

 

[Outoa kansaa]

Mulla on kaksi lasta ja olen 19. Mua voi ihmiset katsoa niin pitkään kuin ikinä haluavat mutta se ei muuta sitä faktaa että olen loistava äiti ja tiedän mikä on parhaaksi lapselleni... Monesti kun vanhat (60+) toteaa että olenpas minä saanut ihania SISKOJA saan jopa rumia vihaisia kommentteja siitä kuinka vastuuton olen kun kerron että omia ovat kyllä. Ja ihan kovaan ääneen päivittelee sitä niin että esimerkiksi koko kauppa kuulee... Onhan se hieman noloa mutta silti ylpeenä lapisani kasvatan. <3
jos vastuunsa tietää ja on millä lapsen kasvattaa niin tuo ika ei ole muutakun oikeen hyvä ))

 

[kali]

Kai se on henkilöstä kiinni, milloin tuntee olevansa kypsä äidiksi. Itse olin 22-vuotiaana niin kakara itsekin, että festarit kiinnostivat enemmän kuin kakkavaipat. Niinpä vasta yli kolmekymppisenä tein lapsen. Enkä ole kokenut itseäni mitenkään vanhaksi ja väsyneeksi äidiksi, päinvastoin. Mulla oli koko muu elämä järjestyksessä jo valmiiksi, joten pystyin keskittymään vain lapseen (ura, talous yms.).

Ja henkilöstä sekin on kiinni, onko nuorekas äiti vai ei. Olen törmännyt moniin parikymppisiin äiteihin, jotka taatusti näyttävät vanhemmilta kuin minä.

 

[true]

Varmasti olet ihan hyvä äidiksi. Ei se ikää katso.

Itse halusin elää pitemmän nuoruuden, olin "lapsikin" hyvin pitkään ja biletys ja alkoholi tuli elämääni vasta kun olin siihen iällisesti ns. oikeutettu eli sen 18 vuotta. En halunnut äidiksi nuorena, en halunnut sitoa itseäni niin vakavasti. Halusin ihan surutta olla itsekäs, ilman että kenelläkään on siihen mitään nokan koputtamista. Sain esikoisen kun täytin 30 ja toinen synty kun täytin 32. Nyt esikko eskari-ikäinen.

Meidän perheelle tämä oli paras vaihtoehto, on saannut olla ja mennä, mitä mun luonne tarvitsikin. Mulle olis ollut menetys jollen olisi niitä vuosia saannut elää oman napani ympärillä. Nyt siihen ei todellakaan ole enää mitään tarvetta eikä syytä. Olemme miehen kanssa keskittyneet lapsiin, olen voinnut olla kotona pitkään jne.

Tärkeinhän kai on että jokainen menee sen oman parhaan mukaan?

 

[tiiru]

Varmasti olet ihan hyvä äidiksi. Ei se ikää katso.

Itse halusin elää pitemmän nuoruuden, olin "lapsikin" hyvin pitkään ja biletys ja alkoholi tuli elämääni vasta kun olin siihen iällisesti ns. oikeutettu eli sen 18 vuotta. En halunnut äidiksi nuorena, en halunnut sitoa itseäni niin vakavasti. Halusin ihan surutta olla itsekäs, ilman että kenelläkään on siihen mitään nokan koputtamista. Sain esikoisen kun täytin 30 ja toinen synty kun täytin 32. Nyt esikko eskari-ikäinen.

Meidän perheelle tämä oli paras vaihtoehto, on saannut olla ja mennä, mitä mun luonne tarvitsikin. Mulle olis ollut menetys jollen olisi niitä vuosia saannut elää oman napani ympärillä. Nyt siihen ei todellakaan ole enää mitään tarvetta eikä syytä. Olemme miehen kanssa keskittyneet lapsiin, olen voinnut olla kotona pitkään jne.

Tärkeinhän kai on että jokainen menee sen oman parhaan mukaan?

PEESI!

 

[cora]

Mä sain 22-vuotiaana esikoiseni. Nyt olen 24 ja odotan toista. Riippuu tietenkin ihmisestä, onko valmis vai ei, mutta uskoisin, että suurin osa yli 20-vuotiaista ovat nähneet jo ihan tarpeeksi "nuoruuden ihmeitä". Me alettiin seurustella ollessani lukion ekalla (mies luokkaa ylempänä) ja ehdittiin pitää yhtä yli 6 vuotta ennen tyttöämme. Yöelämä ei kiinnostanut enää pitkään aikaan; opiskelut, kodin sisustus... olivat pinnalla. Opiskelut jäivät luonnollisesti minulta kesken, mutta voihan sitä opiskella lapsellisena henkilönäkin.
Verrattuna 10-vuotta vanhempiin mammakavereihini huomaan jaksavani yöheräilyt, raskauden yms. paljon paremmin!

 

[mm]

Kyllä sitä joskus viihteelläkin saa käydä oli sit minkä ikäinen tahansa..

 

[true]

Varmasti olet ihan hyvä äidiksi. Ei se ikää katso.

Itse halusin elää pitemmän nuoruuden, olin "lapsikin" hyvin pitkään ja biletys ja alkoholi tuli elämääni vasta kun olin siihen iällisesti ns. oikeutettu eli sen 18 vuotta. En halunnut äidiksi nuorena, en halunnut sitoa itseäni niin vakavasti. Halusin ihan surutta olla itsekäs, ilman että kenelläkään on siihen mitään nokan koputtamista. Sain esikoisen kun täytin 30 ja toinen synty kun täytin 32. Nyt esikko eskari-ikäinen.

Meidän perheelle tämä oli paras vaihtoehto, on saannut olla ja mennä, mitä mun luonne tarvitsikin. Mulle olis ollut menetys jollen olisi niitä vuosia saannut elää oman napani ympärillä. Nyt siihen ei todellakaan ole enää mitään tarvetta eikä syytä. Olemme miehen kanssa keskittyneet lapsiin, olen voinnut olla kotona pitkään jne.

Tärkeinhän kai on että jokainen menee sen oman parhaan mukaan?

PEESI!

Joskus kuule musta ainakin tuntuu silt että teitpä lapsesi minkä ikäisenä hyvänsä, on se josta kusta väärin.

Mä olen taas saannut kuulla siitä "ikisinkuudesta" kun en vaan halunnut sitoa itseäni ennen kuin olin liki 30 vuotta. Mä jotenkin koin aina että ei ole vielä mun aina, mulla eli vahvasti sisälle sellanen palo että jos mut olis silloin "rengastettu ja valjastettu" mä olisin tullut hulluksi. Mä näin aikuisuuden niin loputtoman pitkänä aikana, että halusin jatkaa nuoruutta ja sen suomaa vapautta pitempään kuin osa ystävistäni.

Koskaan en kenenkään ratkaisuja kommentoinnut, silti sain kuulla jos jonkinlaisia juttuja biologisesta kellosta ym. Mutta kun en ollut valmis niin en ollut. Halusin ajella moottoripyörälläni, halusin kierrellä maailmaa työni perässä, asua ja kokea jos jonkinmoista. Musta olis ollut vallan vastuutonta tehdä lapsi siihen elämän vaiheeseen, vaikka isäehdokaskin varmasti olis löytynyt.

Samassa veneessä siis tavallaan mennään - vaikka eri iässä. Tosin mulle oltiin kovin kriittisiä kun aloin lasta odottaa. Jopa omat vanhemmat epäilivät osaanko asettua aloille. Tottakai osasin, enhän muuten olisi lähtenyt lapsentekopuuhiin. Olin saannut mennä ihan tarpeeksi ja toteuttaa kaikki muut haavet jo. Vain viimeinen enää silloin puutui, ja se oli perhe. Ja kumppani jonka kanssa elää sittenkin kun lapset lentävät pesästä.

Mun elämässä kaikki haaveet on toteutettu. Tosin yksi vielä jäljellä on, se että saadaan joskus jäädä aikaisemmin eläkeelle ja nauttia työn antimista ja toiv. niistä lapsenlapsistakin.

 

[tiiru]

Mä uskon henkeen ja vereen että kukaan NORMAALI ei tule ketään 22v arvostelemaan äitinä, ehkä jotkut höperöt mummot tms joista 30 ja 40 vuotiaskin tuntuu nuorelta. Kyllä 30v ystävänikin sai paljon kritiikkiä kaiken maailman vastaantulevilta hörhöiltä

Ja sitten on erikseen ne katkerat naiset joita ottaa kovasti päähän nähdä siunatussa tilassa oleva minkä ikäinen tahansa(itsekin tällainen olen ollut)... äitinä ei ole ulkomaailman silmin koskaan täydellinen ja p**kaa voi sataa niskaan kelle vaan.

Omaa p**aa odotellessa
Jos joku mulle joskus sanoo että olen liian nuori tms niin voinhan siihen kysäistä että no minkäs ikäinen täytyisi olla, mitä tahansa sieltä vastaan tulee niin voin kertoa että "kiitos vinkistä mutta me ei tosissaan lapsia voida enää silloin saada, kiitos että otit asiaksesi muistuttaa meitä/minua tästä, tuntuu aina yhtä mukavalta kun muistaa kuinka maho nyt olen."

Voisi tulla pienenä näpäytyksenä
Eihän niille tule varmaan mieleenkään että aina ei kannata avata suutaan ihan mistä vaan, joskus siellä voi olla jotain tällaistakin taustalla.

 

[tiiru]

Varmasti olet ihan hyvä äidiksi. Ei se ikää katso.

Itse halusin elää pitemmän nuoruuden, olin "lapsikin" hyvin pitkään ja biletys ja alkoholi tuli elämääni vasta kun olin siihen iällisesti ns. oikeutettu eli sen 18 vuotta. En halunnut äidiksi nuorena, en halunnut sitoa itseäni niin vakavasti. Halusin ihan surutta olla itsekäs, ilman että kenelläkään on siihen mitään nokan koputtamista. Sain esikoisen kun täytin 30 ja toinen synty kun täytin 32. Nyt esikko eskari-ikäinen.

Meidän perheelle tämä oli paras vaihtoehto, on saannut olla ja mennä, mitä mun luonne tarvitsikin. Mulle olis ollut menetys jollen olisi niitä vuosia saannut elää oman napani ympärillä. Nyt siihen ei todellakaan ole enää mitään tarvetta eikä syytä. Olemme miehen kanssa keskittyneet lapsiin, olen voinnut olla kotona pitkään jne.

Tärkeinhän kai on että jokainen menee sen oman parhaan mukaan?

PEESI!

Joskus kuule musta ainakin tuntuu silt että teitpä lapsesi minkä ikäisenä hyvänsä, on se josta kusta väärin.

Mä olen taas saannut kuulla siitä "ikisinkuudesta" kun en vaan halunnut sitoa itseäni ennen kuin olin liki 30 vuotta. Mä jotenkin koin aina että ei ole vielä mun aina, mulla eli vahvasti sisälle sellanen palo että jos mut olis silloin "rengastettu ja valjastettu" mä olisin tullut hulluksi. Mä näin aikuisuuden niin loputtoman pitkänä aikana, että halusin jatkaa nuoruutta ja sen suomaa vapautta pitempään kuin osa ystävistäni.

Koskaan en kenenkään ratkaisuja kommentoinnut, silti sain kuulla jos jonkinlaisia juttuja biologisesta kellosta ym. Mutta kun en ollut valmis niin en ollut. Halusin ajella moottoripyörälläni, halusin kierrellä maailmaa työni perässä, asua ja kokea jos jonkinmoista. Musta olis ollut vallan vastuutonta tehdä lapsi siihen elämän vaiheeseen, vaikka isäehdokaskin varmasti olis löytynyt.

Samassa veneessä siis tavallaan mennään - vaikka eri iässä. Tosin mulle oltiin kovin kriittisiä kun aloin lasta odottaa. Jopa omat vanhemmat epäilivät osaanko asettua aloille. Tottakai osasin, enhän muuten olisi lähtenyt lapsentekopuuhiin. Olin saannut mennä ihan tarpeeksi ja toteuttaa kaikki muut haavet jo. Vain viimeinen enää silloin puutui, ja se oli perhe. Ja kumppani jonka kanssa elää sittenkin kun lapset lentävät pesästä.

Mun elämässä kaikki haaveet on toteutettu. Tosin yksi vielä jäljellä on, se että saadaan joskus jäädä aikaisemmin eläkeelle ja nauttia työn antimista ja toiv. niistä lapsenlapsistakin.

Niin totta. Sitä kun kuulee AINA

Aina on niitä tärkeiliöitä jotka ottavat asiakseen arvostella toisen elämäntyyliä.

Aika pelottavaa jos kaikkien pitäisi sopia siihen samaan muottiin!!!

 

[true]

Varmasti olet ihan hyvä äidiksi. Ei se ikää katso.

Itse halusin elää pitemmän nuoruuden, olin "lapsikin" hyvin pitkään ja biletys ja alkoholi tuli elämääni vasta kun olin siihen iällisesti ns. oikeutettu eli sen 18 vuotta. En halunnut äidiksi nuorena, en halunnut sitoa itseäni niin vakavasti. Halusin ihan surutta olla itsekäs, ilman että kenelläkään on siihen mitään nokan koputtamista. Sain esikoisen kun täytin 30 ja toinen synty kun täytin 32. Nyt esikko eskari-ikäinen.

Meidän perheelle tämä oli paras vaihtoehto, on saannut olla ja mennä, mitä mun luonne tarvitsikin. Mulle olis ollut menetys jollen olisi niitä vuosia saannut elää oman napani ympärillä. Nyt siihen ei todellakaan ole enää mitään tarvetta eikä syytä. Olemme miehen kanssa keskittyneet lapsiin, olen voinnut olla kotona pitkään jne.

Tärkeinhän kai on että jokainen menee sen oman parhaan mukaan?

PEESI!

Joskus kuule musta ainakin tuntuu silt että teitpä lapsesi minkä ikäisenä hyvänsä, on se josta kusta väärin.

Mä olen taas saannut kuulla siitä "ikisinkuudesta" kun en vaan halunnut sitoa itseäni ennen kuin olin liki 30 vuotta. Mä jotenkin koin aina että ei ole vielä mun aina, mulla eli vahvasti sisälle sellanen palo että jos mut olis silloin "rengastettu ja valjastettu" mä olisin tullut hulluksi. Mä näin aikuisuuden niin loputtoman pitkänä aikana, että halusin jatkaa nuoruutta ja sen suomaa vapautta pitempään kuin osa ystävistäni.

Koskaan en kenenkään ratkaisuja kommentoinnut, silti sain kuulla jos jonkinlaisia juttuja biologisesta kellosta ym. Mutta kun en ollut valmis niin en ollut. Halusin ajella moottoripyörälläni, halusin kierrellä maailmaa työni perässä, asua ja kokea jos jonkinmoista. Musta olis ollut vallan vastuutonta tehdä lapsi siihen elämän vaiheeseen, vaikka isäehdokaskin varmasti olis löytynyt.

Samassa veneessä siis tavallaan mennään - vaikka eri iässä. Tosin mulle oltiin kovin kriittisiä kun aloin lasta odottaa. Jopa omat vanhemmat epäilivät osaanko asettua aloille. Tottakai osasin, enhän muuten olisi lähtenyt lapsentekopuuhiin. Olin saannut mennä ihan tarpeeksi ja toteuttaa kaikki muut haavet jo. Vain viimeinen enää silloin puutui, ja se oli perhe. Ja kumppani jonka kanssa elää sittenkin kun lapset lentävät pesästä.

Mun elämässä kaikki haaveet on toteutettu. Tosin yksi vielä jäljellä on, se että saadaan joskus jäädä aikaisemmin eläkeelle ja nauttia työn antimista ja toiv. niistä lapsenlapsistakin.

Niin totta. Sitä kun kuulee AINA

Aina on niitä tärkeiliöitä jotka ottavat asiakseen arvostella toisen elämäntyyliä.

Aika pelottavaa jos kaikkien pitäisi sopia siihen samaan muottiin!!!

Niinpä! Jos vaan on sen verra fiksu että kuuntelee sitä mitä sisällääm tuntee niin tietää milloin on valmis äidiksi.

Ehkä nuorien äitien kohdalla joskus noustaan takajaloille sen vuoksi että ehkä ihan aina ei tehdä niin kuin itse halutaan vaan vähän niin kuin "painostuksessa", kun vaikkapa kaverilla on niin söpö vauva tms. Näitäkin varmasti löytyy. Mutta ovat kuitenkin ääritapauksia kuten vanhemmat uraohjusäiditkin jotka eivät sitten osaakaan asettua aloilleen lasten myötä.