Tuli kahdelta hyviä neuvoja, teoriatasolla ihan juu, näin se menee ja näin se on.
Itselläni on 3 lasta: yksi tyttö ja kaksi poikaa, joista nuorin 3,5 v ja VAIN tyttö on ollut juuri kuten ap kuvasi ja kuten kuvasi seuraavatkin.
Uhmaikä oli kamala. Itsepäinen, kovahtatoinen, vilkas. Kun jotain halusi, ja vastaus oli ei, edessä oli todella kamala taistelu. Sanon TAISTELU. Ei siis mitään: EI ja viedään kiukkupussi huoneeseen ja ovi kiinni.. HAHAA. Ei todellakaan !
Käytännössä tilanne oli aivan mielettömän uuvuttava koska kyseessä ei ollut yksi tai kaksi eikä edes kaksikymmentä kertaa samasta asiasta, vaan miljoona kertaa ja sitten joka ikisestä asiasta sama taisto, eli se oli pelkkää taistoa.
Ja että ajan kanssa ja iän myötä se helpittaisi
Meillä ainakaan ei. Jutut vain vaihtuivat, aina ikätason mukaan mutta aina sama tilanne. Minä sanon EI, lapsi uhmaa, saa raivareita, yrittää kaikkensa että saa mitä haluaa... uuvuttavaa.
Milloin se sitten loppuu? meillä vasta sitten kun muutti kotoa pois. Eli kyllä niistä ihmisiä kasvaa..
Käytännön vinkkejä?
Kun tyttö halusi esim. keksiä, ja vastaus oli EI, ja tyttö aloitti vaatimisen, huutamisen, kiukuttelun, kiipesi pöydän kautta yläkaapille - minä keskeytin kaiken työn ja seisoin kaapin edessä. Kuopus ihan varmasti kärsi, kun esikoinen vei niin totaalisesti kaiken ajan huomion ja energian. Mutta muutakaan en keksinyt tilanteessa (miehestä ei ollut apua, ei edes jos kotona oli).
Huoneeseen vieminen ei auttanut; tuli pois sieltä. Lukitakaan kun ei viitsi. Tai sitten lapsi jatkoi raivoamistaan huoneesaan ja nakkeli KAIKKI tavaransa pitkin laittaa, joka ikinen kaappi, hylly ja laatikko tyhjäksi ja lattialle :headwall:
Se mikä auttoi jonkin verran oli ehdottoman tiukat ja joustamattomat säännöt. Esim.karkkipäivä on XXXX pv. Minusta se oli typerää. Ajattelin, että voihan sitä syödä namia pikkusen silloin kun mieli tekee. Lapsi menikin sekaisin, joka päivä ja joka kauppareissulla olisi pitänyt saada. Palattiin siis takaisin samaan ehdottomuteen, joutamattomuuteen, ei kompromisseja, ei sopimuksia, vaan vain aikuisen asettama sopimus = määräys, että namipäivä on silloin ja silloin eikä muulloin ja keksiä saa van jos on ensin syönyt ruoka-annoksen loppuun tms., ja näistä ei voinut livetä edes kyläpaikoissa.
Kun raivari ja uhma asiasta tuli, oli peruste: näin on sovittu.
Kun lapsi on isompi, koululainen, voi asioita jo perustella eri tavalla, tehdä sopimuksia, mutta tommosen uhmakkaan rajoja ja itsenäisyyttä hakevan temperamenttisen tytön kanssa ei voinut, piti olla niin ehdoton, että itselläkin oli vaikeaa.
Ja todellakiN: vain tytön kanssa tämmöstä, poikien kanssa on voinut lempeämmin ja fiksummin mennä. Pojat ovat tässäKIN asiassa helmpompia kuin tytöt.
Ja kun sitten pidätte päänne, olette ehdottomia tyttöjenne kanssa - älkää välittäkö muitten kommenteista, vaikka ne loukkaakin, että "ei sitä noin tiukka saa lapselle olla, mitä se haittaa jos yhden keksin annat, onhan lapsen herkkuja saatava" tms., koska se yksi kerta vie pohjan kaikelta siihen astiselta ja edessä on ihan kamala työ taas ensi kerralla, eli lapsi menee sekaisin, vaikka se aikuisen päässä onkin selkeä "tämän kerran" -juttu.
Kuittaa arvostelijat sanomalla että sinä tiedät parhaiten mistä on kyse, älä puutu tähän .
Jaksamista!
Meillä tosiaan tilanne helpottui vasta kun muutti kotoa pois, ja nyt on hyvät välit ja tytöstä kasvanut ihan yhteiskuntakelpoinen normaali aikuinen nuori nainen, mutta omanlainen tapaus hän silti on. Ja sen temperamentin ja uhman alla on - teilläkin varmaan - tavattoman herkkä , empaattinen, ja oikeudenmukainen lapsi. Se on hieno ominaisuus !
:heart: :heart: