J
"Jonna"
Vieras
Miten nämä mainitsemasi asiat ovat keskenään verrannollisia?
Mä olen jossain kohtaa ketjua sanonut, että luonteestani johtuen en itse koskaan ole pettänyt enkä tule pettämäänkään (nykyisen kumppanini kanssa olen ollut kohta 16 vuotta ja siihen mahtuu niin hyviä kuin huonompiakin aikoja). Olen sanonut myös, että olisin valmis antamaan miehelleni anteeksi kertaluontoisen hairahduksen (kännipanon), koska en halua rikkoa kaikkea mitä meillä on yhden virheen vuoksi. Eri asia olisi, jos mies pettäisi mennen tullen tai jäisi kiinni jostain vuosia kestäneestä salasuhteesta. Silloin tulisi meillekin ero. Mitä edellä mainittu tarkoittaa mielestäsi minun sitoutumisestani parisuhteeseeni?
Se, että sanon, etten itse petä, ei tarkoita sitä, että suhtautuisin pettämiseen ylipäätään täysin ehdottomasti joko-tai -asenteella. Vaikka mä en hyväksy pettämistä, voin ymmärtää, että joissain tilanteissa tai olosuhteissa niin voi käydä. Siinäkin tapauksessa, vaikka sitä kumppaniaan rakastaisi. Mulla on itsellänikin lähipiirissä ihmisiä, jotka ovat pettäneet, enkä mä koskaan ole heille minään tuomionpasuunana toiminut. He tietävät, mitä mä ajattelen pettämisestä, mutta ovat siitä huolimatta avautuneet minulle, koska tietävät, etten kaada täyslaidallista peetä heidän niskaansa, vaan minun kanssani voi oikeasti keskustella asiasta.
Ketjussa on usein syytetty mustavalkoisuudesta niitä, jotka ovat sanoneet, etteivät koskaan petä. Minun mielestäni on mustavalkoista ajatella myöskään niin, että jos joku sanoo, ettei itse petä, niin silloin muka olisi automaattisesti totaaliehdoton myös muihin pettämiseen liittyvissä asioissa. Kuten joskus aiemmin olen jo sanonut, mä olen omalla kohdallani miettinyt asiat hyvin perusteellisesti ja tehnyt syvää itsetutkiskelua aiheesta. Poislukien siis kaikki meteoriittien iskemiset, mystiset pettämistä aiheuttavat sairaudet ja muut absurdit tilanteet, menen omasta pettämättömydestäni takuuseen myös vuosikymmenien päähän.![]()
Mielestäni sinulla on monilta osin hyvin kypsä suhtautuminen parisuhteeseen.
Mutta kuten sanoin, tuota ajatusleikkiä ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Asioista voi puhua myös kuvaannollisesti. Ja jos kysyy jotakin, ei tarkoita automaattisesti sitä, että itse pitäisi noita kahta suoraan verrannollisina. Siksi kysyinkin muiden ajatuksia siitä. Huoh.