J
"Jonna"
Vieras
[QUOTE="vieras";26907203]Jos mieleni alkaa horjumaan, niin osaan kyllä hakeutua ajoissa hoitoon. Eli voin vannoa, etten tule koskaan pettämään
ettekö te tajua, että osalla meistä vaan on vahva luonne ja sellaisia periaatteita, joita ei rikota?[/QUOTE]
Aika loukkaavaa, ihan kuin me muut ei oltaisi vahvoja ihmisinä ja meillä muilla ei olisi periaatteita. Että jos liittoon tulee pettämiskriisi, niin on vahvaa lähteä siitä mutta ei jäädä? Uskallan olla eri mieltä, kyllä noissa molemmissa tarvitaan sitä vahvuutta.
Ja minullakin on vahvoja periaatteita, kuten jos mieheni pettäisi minua kertaluontoisesti, niin en todellakaan rikkoisi lasteni perhettä sen vuoksi. Olen luvannut seistä rinnalla myös vastoinkäymisissä, joten silloin se lupaus lunastetaan. Odotan samaa myös toisinpäin, jos itse mokaan jollakin tavalla (en ole pettämässä). En kuitenkaan tuomitse niitä, jotka valitsevat toisin, vaikka en sitä ymmärtäisikään. Lapsia korkeintaan säälin, että joutuvat eron kestämään. Uskon myös, että elämässä on paljon pahempiakin asioita kuin petetyksi joutuminen. Itseasiassa voi olla aika tyytyväinen jos se on kamalin kokemus elämässä, vaikka eihän se tietenkään helppoa ole.