Omat vanhemmat ja omat lapset ja aikuisuus ja katkeruus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apuliini
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apuliini

Vieras
Tiedän, että oma äitini odottaisi minun tällä hetkelä pitävän yhteyttä enemmän, sekä yhteydenpitoa myös lapsiltani.

Kun esikoinen oli syntynyt, olin tiiviissä yhteydenpidossa. Laitoin lähes viikottain kirjeitä ja soittelin. Kun kuopus syntyi, ei äitini tullut katsomaan ja kun sisarukseni kanssa meni välit, hän asettui sisaren puolelle, eikä ole oikeastaan kuopusta nähnyt tai tutustunut.

Minä taas tästä johtuen ajattelen, että etäiset välit ovat ok. Lapset eivät kelvanneet kun olivat pienempiä. En kiellä lapsiani kirjoittamasta tai soittamasta, mutta ovat lähes yhtä laiskoja asiassa kuin minä.

Itse tunnen että olen kärsinyt paljon ja pitkään ja miettinyt miksi en kelpaa. Olen tuhlannut tähän omasta elämästäni ison siivun. Ehkä kärsinyt myös maennuksesta. Miksi aina sisarukseni ovat ne, joiden kanssa haluaa olla.

Nyt tunnen, että äitini alkaa olla jotakuinkin niin yhdentekevä minulle kuin oma äiti voi olla. Jollain tasolla olen päässyt yli siitä, että minä tai lapseni emme kelpaa, ja nyt kuitenkin hän on enemmän yhteydessä ja tunnen, että odottaisi sitä meiltä.

Mitä sinä ajattelet tilanteesta? Mitä minun pitäisi tehdä?
 
Ehkä voisit olla äitisi kanssa viileän asiallisissa väleissä? Älä aseta toiveitasi liian korkealle, että sinusta olisikin tullut yhtäkkiä lempparilapsi tms. Jos sinusta tuntuu että haluat olla hänen kanssaan tekemisissä, niin ole. Mutta jos tuntuu että et halua niin älä ole. Neuvoisin, että älä tuhlaa energiaa turhaan katkeruuteen, vaan yritä hyväksyä että asiat olivat kuten olivat ja ehkä teillä on äitinne kanssa mahdollisuus nyt kuitenkin olla jonkinlaisissa väleissä. Toimi niin, että voit seistä selkä suorassa. Ehkä voisit kertoa äidillesi suoraan tunteistasi?

Vaikea antaa neuvoja, kun en tunne sinua tai tilannettasi sen kummemmin. Perusajatuksena mielestäni on vain se, että hyväksy asiat kuten ne ovat ja tee niinkuin SINUSTA parhaalta tuntuu. Tsemppiä :)
 

Yhteistyössä