"Oma elämä" synnytyksen jälkeen

[Ooo]

Eilistä keskustelua jäin vielä illalla/yöllä/aamulla miettimään ja sitä, miksi se oma elämä tuntui sen ensimmäisen vuoden sen verran ahdistavalta, että meinasi pää jo seota. Pääsin kuitenkin pari kertaa viikossa harrastuksiin (luojan kiitos) ja sentään aina suihkuun ja joskus jopa kauppaan. Mutta minulla se ahdistus syntyi siitä TUNTEESTA, että on niin paljosta vastuussa, ettei itselle enää jäänyt sitä henkistä kapasiteettia. Kävin jossain, mutten ajatellut itseäni tai huolehtinut itsestäni, vatvoin, onko reilua jättää lapsi yksin. Ja eihän hän mihinkään yksin jäänyt vaan omalle isälleen, jolla on yhtälainen oikeus ja velvollisuus saada hoitaa lasta. Mutta tunne oli silti se, joka vei tunteen oman elämän hallinnasta. Kun sai ensimmäisen lapsen siinä vaiheessa kun oli elänyt omaa hyvin itseellistä elämää jo reilusti, niin siitä luopuminen kai otti koville. Oma elämä on nyt erilaista, enää ei ole mahdollisuutta olla itsekäs ja päättää itse omista asioistaan ja aikatauluistaan, se on se, mikä on minulle ollut kai se vaikein pala. Mutta yhtälailla omaa elämää tämä tietenkin on nytkin, omaa elämää vähän rikkaampana.

 

[Meeta]

Kyllä mä väitän, että se on itse äidin aktiivisuudesta kiinni (myös, pääsääntöisesti tms.). Olen tässä sivusta seurannut erästä äitiä, joka ei silloinkaan, kun "helpon" lapsen saisi hoitoon isälleen, sedälleen, papalleen ja vaikka kenelle, lähde mihinkään, tee mitään, ja sitten valittaa, kun ei ole "kun vaan tää lapsenhoito".

 

[Ooo]

Mutta kun se lapsenhoito on voinut saada elämän jo sen verran väsyneeksi, jopa raiteiltaan, ettei siinä vaiheessa kun saisi lähteä, enää pysty/haluakaan? Ei ehkä ole mitään paikkaa minne mennä? Ei jaksa kiinnostua? Haluaisi nukkua? Olla rauhassa? Mutta omatunto ei antaisi periksi? Nämä ainakin itsestäni tunnistan...tunnistin...

 

[vieras]

Mä en lukenut koko ketjua mutta en juurikaan kaivannut omaa elämää ensimmäisen vuoden ajan. Tietääkseni en kyllä valittanutkaan tästä, vaan nautin symbioosista. Ainakin silloin, kun sain nukkua tarpeeksi.

 

[mrs smith]

Minulla vain yksi lapsi, mutta "oma elämä" on jatkunut myös synnytyksen jälkeen Kaksi kertaa viikossa liikuntaa ja satunnaisesti tyttöjen iltoja. Pääsisin yksin muuallekin, mutta en oikein osaa lähteä ilman lasta kahvittelemaan, ostoksilla välillä yksin käyn. Eräs ystäväni ei koskaan tee mitään ilman lapsiaan (vaikka mahdollisuus olisi, eivät vauvoja enää) ja se johtuu hänen mielestään ihan vaan siitä ettei hän osaa tehdä mitään itsekseen kun on tottunut perheen arjen pyöritykseen Aina yritän häntä patistaa vaikka lenkille, minusta pelkkä kodinhuolto yms. masentaa pidemmän päälle ihmisen..

 

[minä]

No mä oon kyllä juonu alkoholia melkeen ihan samaan malliin, kuin ennen lastakin. Ennen lasta oli ihanaa rentoutua viikonloppusin viinipullon ja hyvien juustojen merkeissä ja sama tapa jatkuu edelleen. Meidän lapsi on juuri täyttänyt 2 vuotta. Kyllä ihan joka viikonloppu tulee otettua vähän viiniä ja muutama olut, sen jälkeen kun lapsi on käynyt nukkumaan ja on aikaa rentoutua kahdestaan miehen kanssa. Nautitaan vain toisistamme, se on ihanaa.

Baareissa ei kyllä ole juuri tullut käytyä lapsen saamisen jälkeen. En mä kyllä ennenkään mikään bilehile ollut, mutta sentään edes joskus tuli käytyä. Olen käynyt lapsen syntymän jälkeen muutaman kerran baarissa. En vain kestä sitä seuraavan päivän krapulaa, se on ihan tuskaa. Ennen sai vain nukkua rauhassa koko päivän, mutta nyt se ei niin vain onnistu, sillä lapsella riittää menoa ja meininkiä isän kanssa, en pysty nukkumaan sellasessa metelissä.

Yksi lapsi muuttaa mun mielestä elämää kuitenkin melko vähän. Me ollaan pystytty matkustelemaan jne.

 

[S]

Kylla voi jatkaa myos omaa elamaa synnytyksen jalkeen: Kayn saannollisesti kuntosalilla, tyttojen illoissa/baarissa, teen silloin talloin viikonloppumatkoja seka miehen etta naisporukan kanssa.

Lapselta loytyy osallistuva isa seka isoaidit.

 

[Rice]

ap:lle vielä....

Kyllä mä luulen, että sä pystyt hyvinkin käymään siellä jumpassa ja ostoksilla ja mitä nyt oletkin ajatellut. Ehkä se mihin ennemmin kannustaisin valmistautumaan on se sitoutuneisuus, se oman elämän vapauden puute.

Mä kävin kans ennen salilla, combatissa, bumbyssa ja ei ollut niin väliä jos joskus tunti peruuntu yms. Nyt sitten melkein itkua vääntää jos joskus ei jumppaan pääse tai joku suunniteltu asia menee mönkään. Elämä kun tuppaa pyörivän niin pienen akselin ympärillä silloin vauva-aikana niin se pettymyksen tunne on valtava...ihan eri luokkaa kun ennen lasta. Mä olen joskus miettinyt miten mulla vauva-aikana tuntu aina että seinät kaatuu päälle ja elämässä ei ole kuin minä ja vauva. Enhän mä ennen vauvaakaan koskaan missään käynyt yms. Sitten mun kaveri sanoi mulle, että niin, et käynytkään, ainakaan sillein että olisit silloin siihen kiinnittänyt huomiota. Ennen joku kaupassa käynti oli ihan rutiinihommaa tai ulos meno. Kävin töissä, ruokakaupassa, lenkillä, ulkoilemassa, istumassa pihakeinussa lukemassa hyvää kirjaa...mitä sitä nyt onkin sellaisia juttuja mitä ei ennen edes huomannut tekevänsä. Vauva-aikana kaikki tuo pitää suunnutella ja silti et välttämättä pääse edes sinne kauppaan.

Sä varmaan oletkin jo ajatellut noita kaikkia juttuja ja hyvä niin. Nuku nyt myös aina kun voit, vaikka sinne varastoon ja jos ison mahan kanssa aamulla tuntuu, että olet valvonut koko yön ja olet niiiiiiiiin väsynyt niin älä valita, se ei ole vielä mitään. Mun kaveri sanoi mulle kerran, että sopeutuu varmaan tosi hyvin yöheräämisiin kun joutuu herää yöllä 2 kertaa vessaan. Mä olin hetken monttu auki: oliks se tosissaan?

Nauti myös siitä kun menet seuraavan kerran vessaan rauhassa eikä vessanmaton päällä kölli pieni käärö jolle heiluttelet helistintä ja se silti itkee. Nauti myös siitä kun heräät aamulla kellon olessa VASTA kahdeksan, otat torkut kun nukuttaa ja syöt kun on nälkä. :saint:

Mukavaa odotusta. Muista nauttia siitä, vaikka välillä olisikin tunne, että tekisit mitä vaan jos lapsi jo syntyisi. Kerkiät kyllä nauttia vielä vauvastasi....jopa niin paljon, että joskus toivoisit olevasi edelleen raskaana.

 

[vierailija]

Miksei äitinä voisi muka käydä jumpassa? Alkoholin olen jättänyt jo aikoja sitten pois, mutta kyllä äidit tarvitsevat omaa aikaa edes joskus. Oma elämä=oma aika, harrastukset ja ystävät. Olen nähnyt äitejä jotka hössöttävät jatkuvasti vauvan ympärillä ja tunkevat muiden syliin kun vauva ei viihdy kuin sylissä. Tuleeko kenties mieleen että vauva täytyy opettaa viihtymään muualla kuin sylissä tai vauva täytyy opettaa juomaan myös pullosta. Sitten kun vauva ei viihdy ystävättären sylissä niin hänellä on "väärät otteet". Ei ihme jos isät eivät hoida vauvoja jos äidit eivät anna siihen mahdollisuutta.

 

[vierailija]

Olipas nostettu ikivanha ja hauska ketju.

On äidillä toki oma elämä, ja se oma elämä on vauvasta nauttimista 24/7. Ei sitä kauaa kestä, joten siitä on syytä nauttia vielä kun pystyy. Vanhemmaksi tultua pitäisi alkaa ymmärtää, että vastuu lapsesta on paljon suurempi asia kuin viilettäminen itsekseen tyhjänpäiväisissä harrastuksissa. Tämän tajuaminen on monelle vaikeaa, ja jotkut eivät sopeudu siihen ollenkaan. Onneksi me suomalaiset olemme sen verran rikasta ja joutilasta kansaa, että lapsen saa hoitoonkin jos on ihan pakko egoaan käydä nostamassa.

 

[vierailija]

En ymmärrä miten jotkut eivät ehdi syömään tai juomaan kahvia pienen vauvan kanssa. Mitä se vauva oikein tekee/ sen kanssa tehdään? Pikkuvauva nukkuu tosi paljon ja hyvin siinä ehtii juoda vaikka kymmenet kahvit.

 

[Pin]

En tajua miten sitä omaa aikaa ei jää yhtään joillekin. Valtaosalla on siinä kuitenkin puolisokin mukana ja jos nyt tiheimmät imetykset pysyttelee vauvan kanssa niin eihän siinä kauaa ole "menetetty" omaa aikaa. Tosin jos nyt ihan välttämättä haluaa vaikka parin tunnin ajan käydä shoppailemassa/kahvilla/lenkillä/harrastuksessa tms niin mikä estää edes sen pikkuvauvan kanssa?? Pitää kyllä olla aivan erityisen vaikea tapaus jos ei esim 6kk jälkeen kykene tekemään _mitään_.

Jotkut nauraa mikä oma aika ja toinen puoli pitää kaikkea paitsi vauvan kanssa oloa tyhjänpäiväisenä turhuutena... Eh.. eipä ihme jos monella pikkulapsiaika on niin hemmetin rankkaa koko ajan vaikka lapset olisi ihan normaaleja.

Tässä loikoilen lapsivuodeosastolla vastasyntyneen vauvani kanssa ja mietin pitäiskö käydä jo heti tänään Lindexillä jos päästään kotiin.. tikit kyllä kiristää mahassa ja ESTÄÄ mua ehkä, mutta kun haluisin niin yhdet pöksyt Tässähän tätä tuon ikäisen kanssa sopivaa "omaa aikaa" jo viettelee. Ihan rauhassa kahvikupposen ja palstan äärellä kuluttelen aikaa rennosti kun korissa tuhisee uunituore pikkutyttö.

Kaikille lapsettomille pelkääjille nyt tiedoksi, että ihan mukavaa voi normaalin vauvankin kanssa olla jos siitä sellaista tekee. Ei elämä ole mitään vankilaa sen jälkeen. Ne kauhutarinatkin on usein joitain hetkellisiä juttuja, koliikki ei yleensä kestä muutamaa kuukautta kauempaa ja se on todella pieni hetki elämästä jos sellainen huono tuuri sattuisi kohdilleen. Rohkeasti vaan lapsia tekemään jos sellaisia mietitte

 

[vierailija]

Minun vauvani nukkuu 16 h vuorokaudessa, kunhan joku makaa koko ajan vieressä. Lopun 8 h lapsi vaatii palveluita ja huomiota. Jos lapsen vieressä ei makaa, lapsi huutaa, saattaa nukkua vartin pätkän ja taas huutaa lisää, ja sitä ei kestä kukaan. Kokeiltu on tuntikausia. Ja tuon 8 h hereilläoloaikana pitäisi syöttää/imettää lapsi kuuteen kertaan, vaihtaa ainakin neljästi vaipat, pestä pyykit, tiskata, siivota, käydä kaupassa, hoitaa asioita, jne., joten ei tosiaan ole minkäänlaista kahvikuppia pystynyt juomaan moneen kuukauteen, sille vain ei ole aikaa. Kaupassa käydessä olen tainnut hörppiä pahvimukillisen samalla kun olen juossut ruokaostokset kaupasta.

Mutta ei siinä mitään, vauvaikä on aika lyhyt loppujen lopuksi, ei tämä kauaa kestä.