Oltiin laivalla ja oli ihan pakko kytätä ihmisiä kun huomasin, että suurin osa

  • Viestiketjun aloittaja kyttääjä
  • Ensimmäinen viesti
Jos olen koko perheeni kanssa ruokailemassa laivan seisovassa pöydässä, rikon sitten käytöstapoja kasatessani niin omalle kuin lasteni lautasille sekaisinkin sellaisia alkupaloja, joita tiedän syöväni ja oletan lasteni syövän- näin jää aikaa muullekin kuin jonottamiselle.
Pääruoan jätän useimmiten väliin, sekin lie sitten huonotapaista ja siirryn suoraan jälkiruokiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja lai-ne:
käytöstavat ovat aina tai niitä ei sitten ilmeisesti ole. käytöstavat ovat myös tilannetajua ja esim laivan buffetissa on erikseen aseteltu tarjolle alkuruoat, pääruoat ja jälkiruoat, sen takia niitä aloituspisteitä on niissä kohdissa (tämä siis rautalangasta). eli he siellä yrittävät ohjata näitä "kerralla kaikki kasaksi lautaselle" -ihmisiä kyllä ihan selkeästi mutta ei niin ei sitten,ainakaan tämän ketjun perusteella.
Eli arvioit paikan hienommaksi kuin muut.
no en tiedä onko minun tehtävä tehdä arvioita paikasta, jossa on selkeästi esillä miten siellä toivotaan käyttäydyttävän.

ei kyse ole paikan hienoudesta, mutta alkuruokia ja pääruokia ei kuulu sekoittaa keskenään missään ravintolassa ja kai te nyt sentään olette sitä mieltä että se laivan buffet on sentään ravintola? tämän ketjun kommenteista päätellen kyllä iso osa taitaa pitää sitä jonain "mulle kaikki heti mättö naamaan, en jonota enkä syö rauhassa vaan napa täyteen ja ulos". ehkä nää ihmiset tosiaan menee sinne lasten nakkilihapullaranskalaislaarille ja se on sit siinä.

ja vika kommentti: en ole kyllä itse jonotellut juuri koskaan noissa laivan buffeissa, vaikka katttaukset ovat olleet täynnä. ihan sulassa sovussa siellä on ilman odotteluja aina päässyt hakemaan ruokaa kun on tahtonut. sen kyllä olen huomannut, että useat pakkautuvat niihin samoihin jonoihin, kun eivät tajua, että voi vaikka vähän kiertää pöydän toiselle puolelle, jossa ei ole mitään jonoa.

Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Jos olen koko perheeni kanssa ruokailemassa laivan seisovassa pöydässä, rikon sitten käytöstapoja kasatessani niin omalle kuin lasteni lautasille sekaisinkin sellaisia alkupaloja, joita tiedän syöväni ja oletan lasteni syövän- näin jää aikaa muullekin kuin jonottamiselle.
Pääruoan jätän useimmiten väliin, sekin lie sitten huonotapaista ja siirryn suoraan jälkiruokiin.
ei pääruoan väliin jättäminen ole huonotapaista. syön itse usein monta lautasellista alkupaloja enkä juurikaan muuta.

eikä lapsille samalla kerääminen ole myöskään huonotapaista.

tää ketjun ap mun muistaakseni harmitteli sitä, että aikuiset ihmiset syö sekaisin alku- ja pääruoat ja tietty opettaa lapsilleenkin tän urpon tavan.
 
vieras
En sitten tieda, mutta minusta ravintola missa joutuu jonottamaan ruokaansa EI ole hieno, ja silloin on ihan OK ottaa ruoka mita meinaa syoda samalle lautaselle.
Vai pitaisiko sama kaytanto ottaa kouluihinkin, etta eka oppilaat jonottaa salaatit ja sitten uusi jono paaruualle, ja ehka viela kiisselillekin ;)
 
Urpoa on myos syoda ainoastaan alkupaloja, nimikin sen jo sanoo etta niita ei ole tarkoitettu paaruuaksi ;)
 
-

Saattaisi muuten olla ihan hyvä tapa. Oppisivat lapset jossain jos ei kotona opeteta.
 
:D

aika hauska.

mutta joo. seisovassa pöydässä voi syödä vaikka pelkkiä jälkiruokia jos tahtoo. oleellista on tietää miten siellä toimitaan.
 
:LOL: :LOL: Mina en taida taman jalkeen uskaltaa menna risteilylle ollenkaan kun siellakin on nain tarkka syyni etta mita lautaselle laittaa ja missa jarjestyksessa ja kuinka monta kertaa. Tasta lahtien taidan kayda vaan siella keskiyon buffetissa toivoen etta muut ihmiset ovat jo niin liemissaan siina vaiheessa ettei heita kiinnosta onko mulla lautasella sillia jaatelon ja perunalastujen kera,,,
 
Aivan, seisovassa poydassa on myos vapaus kasata ne ruuat samalle lautaselle. Jos haluaa syoda ruuat oikeassa jarjestyksessa kannnattaa syoda muualla kuin seisovassa.
Ja ei, en ole syonyt vuosikausiin seisovassa, saati sitten laivalla.
 
tottakai siellä on vapaus tehdä kuten lystää, mutta tässä puhuttiinkin käytöstavoista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gloria Mundi:
:LOL: :LOL: Mina en taida taman jalkeen uskaltaa menna risteilylle ollenkaan kun siellakin on nain tarkka syyni etta mita lautaselle laittaa ja missa jarjestyksessa ja kuinka monta kertaa. Tasta lahtien taidan kayda vaan siella keskiyon buffetissa toivoen etta muut ihmiset ovat jo niin liemissaan siina vaiheessa ettei heita kiinnosta onko mulla lautasella sillia jaatelon ja perunalastujen kera,,,
:LOL:

mä oon ollut siellä keskiyön tiskillä kerran.

ja jos joku nyt tästä ketjusta luulee, että olen joku tapakingi niin olen ja en, esim olen liemipäissäni taatusti vähiten käytöstapainen ihminen aamuyöllä jossain kebabissa, kerrain söin sen ruoan sellaisen mukaan-laatikon läpi koska en osannut sitä avata. kaivoin sormella reiän ja tongin siitä sitten. kaverit häpesi vieressä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Båten Anna:
JA AINIIN! Ne lihapullat ja nakit on siksi sijoitettu sinne hassuun polvenkorkuiseen pöytään, kun se on LASTENPÖYTÄ! Ne on siis tarkoitettu lapsille! Samoin ne ranskikset siinä samassa hassussa pöydässä. Ja miksikö siellä on niitä lihapullia ja nakkeja lapsille? No kun meidän "Panu-Petteri ja Lissu-Leena ei syö mitään muuta"!!!
Jos siitä ruoasta maksaa noin 30 euroa tai enemmän niin kyllä minulla on oikeus syödä myös niitä ranskalaisia, lihapullia ja nakkeja vaikka kuinka lasten pöydässä olisivatkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Loimeri:
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett O Harava:
Voi kamala.
Sinäpä sen sanoit. Jonotus ja nälkä ei sovi yhteen. Ei siihen maailma kaadu jos kasaa kaikkea mukaan. Ennemmin hieman juntti ravittu mies kuin kiukkuinen ja nälkäinen mies. Me tosin harrastamme a'la carte ravintoloita, ei tule suotta syötyä ahtamalla "kun kaikkea on pakko maistaa, vaikka on täynnä jo muutenkin".
Peesi :wave:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja lai-ne:
ei kyse ole paikan hienoudesta, mutta alkuruokia ja pääruokia ei kuulu sekoittaa keskenään missään ravintolassa ja kai te nyt sentään olette sitä mieltä että se laivan buffet on sentään ravintola?
Kyllä, se on ravintola siinä missä hesekin. Mutta ensimmäisestä väittämästä en ole samaa mieltä. Syy miksi alkuruokia ja pääruokia ei sekoiteta, on se että lautasella ne jäähtyy. Ja toisekseen alkupalat syödään odotellessa pääruuan valmistumista.

Kyl mä tiedän miten seisovasta otetaan ja teen niin jos on todella aikaa. Mutta käytännössä lapsen kanssa on pakko toimia toisin kun se pitkänkaavan syönti ei onnistu jos haluaa selvitä kunnialla ilman että muut kärsii levottomasta ja kiukuttelevasta muksusta, se ei vielä jaksa 2h olla kun ei leikkiäkään voi. Mut se taas on kyylääjien ongelma jos kyttäävät mitä mä lautaselle otan ja millon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
Alkuperäinen kirjoittaja Huopatossu:
Alkuperäinen kirjoittaja mammaliii:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hih:
ja laivan seisovapöytä o sit tarkotettu paremille ihmisille? ne juntithan siellä laivalla käy buffetissa...
äly hoi, ala carte buffet on myös olemassa ;)
Niin ja ala carte bufeessa on tarjolla nakkeja.. :whistle:
Kyllä vaan on jo Siljallakin.Mihin ihmisillä on kiire kun on pari tuntia aikaa syödä
Minun pitää hakea ruoat ensin viidelle lapselle ja sitten vasta itselle ja sen jälkeen alkaa hakemaan lapsille lisää ja yrittää syödä itse siinä välissä ennen kuin alkaa hakemaan lapsille jälkiruokaa. Tuo kaks tuntia ei ainakaan meillä meinaa riittää :LOL:
just tätä samaa aattelin minä,kaikilla ei oo aikaa siellä videllä iiihan kaikessa rauahssa vaan.ei mulla ainakaan jos lapset on mukana.ekana haetaan niille ja it lopux itelle niin silä aikaa ne on suunillee jo kerenny syödä kun mä saavun ruuan kanssa pöytää..siinä sitte vetästä äkkiä ku muuten pennut juoksee siellä pitkin bufeeta.noh ei nyt ihan näin varsinkaa enää kun ovat jo kasvaneet hieman,mutta kuitenki

Mina
Tämä täti ainakin ottaa alkuruokia pääruuan kanssa, koska en syö alkuruokia paljoakaan.. En sitten jaksa jonotella siellä joka kerta. Pääruuan ja jälkiruuan siis vain jonotan :D
 
Yhteistyössä