Eipä nuo ap:n ruoat sen kummempia ole kuin meilläkään - paitsi että tuoretta tonnikalaa täältä saa äärimmäisen harvoin, simpukoita sentään joskus.
Marokkolaista, intialaista, libyalaista ja muuta vastaavaa pidän ihan tavallisena ruokana, yllättävän samankaltaisia raaka-aineita niissä on kuin täälläkin. Tosin katson niin tarkkaan raaka-aineeni, että moni jää pois ruokapöydästäni myös eettisistä syistä. Israelilaiset raaka-aineet jäävät ostamatta.
Ja ammattini puolesta viihdyn keittiössä, mutta vuosien varrella olen entistä enemmän oppinut arvostamaan suomalaisia perinteitä - vaikkapa hirvipaisti timjamilla ja katajanmarjoilla maustettuna voittaa brassinaudan 100-0. Siemenetön hillahillo päihittää Lemon curdin.
Ehkä nykyään on enemmän intoa eksoottisuuteen, halutaan hakea erikoista ja mitä erikoisempi, sen hienompi

Mutta ehkäpä jossain vaiheessa herätään taas arvostamaan suomalaista, puhdasta ja hyvää ruokaa.