Toggle sidebar

ollaanko epäonnistuttu lapsen kasvatuksessa? temperamenttinen uhmaikäinen!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huono äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

huono äiti

Vieras
Tämä ajatus on alkanut kummitella päässäni. Lapsi 2 v., aina ollut vaikea ja omaa aivan hirmuisen temperamentin. Nyt varsinkin on kauhea uhma päällä, jota kyllä on ollut aaltoillen jo vuoden alusta.

Kaikki on ihan helvetin vaikeeta. Herää aamuisin itkien ihan hysteerisenä, nähnyt myös painajaisia viimeiset 3-4 vko (on yritetty työstää tätä keskustelemalla, piirtämällä, mielikuvitusjutuilla), aloittaa kiukuttelun jo siitä vaihdetaanko vaippa vai ei (pottailu on ehkä vähän oman laiskuuden takiakin minimissään, tuntuu niin turhalta kun ei siihen mitään tule), sitten tapellaan syömisestä, vaatteiden vaihdosta, ulos lähtemisestä. Aina kun selkänsä kääntää niin pyörremyrskyn tavoin kaikki paikat on sotkussa ja wc-paperirullat ym. pöntössä tai mitä nyt ikinä keksiikään.

Maitoa juo edelleen vain pullosta lämmitettynä sylistä (kiukuttelee jos väärä tarjoaja, haluaa roikkua sylissä lämmityksen ajan ja riehuu jos ei mennä sopivaan paikkaan juomaan), juo myös öisin pahimmillaan 2 kertaa. Yösyötöt ovat taas palanneet kuvioihin, sillä sitä huutoa ei kuuntele kukaan (jos tietäisitte minkälainen huuto voi tuollaisesta tulla, kuin syötäisi elävältä). Mies yritti toissa yönä rauhoitella, mutta 30 min kohdalla meni hermo, sillä ei halua valvoa loppuyötä kun töihinkin pitää mennä.

Itkuraivareita saa joka päivä ainakin 5 krt ja on ihan hysteerinen meininki. En enää tiedä pitäisikö yrittää rauhoitella vai antaisinko rauhoittua itsekseen. Sylissä ei todellakaan ole. Väittelee itsensäkin kanssa (haluaa- ei halua) ja on aivan sekaisin.

Alkaa olla takki tosi tyhjä tuon kanssa. Olen jonkun aikaa jo miettinyt, et olisko tässä jo tarpeeksi aihetta et päästäis neuvolan kautta johki psykologille tai psykiatrille.

Taustalla on paljon muutoksia, 1/2 v pikkusisarus, muutto ja uusi tarha kaikki viime keväänä kuukauden sisällä. Mutta se oli siis keväällä. Uuteen tarhaan on sopeutunut hyvin ja on siellä pikku enkeli, kotona aivan hirviö. Kotipäivinä on pinna niin kireenä et tekis mieli välillä käydä käsiksi siihen. Jäähypenkki on käytössä ja tiettyjen asioiden (kuten pikkuvelin hutkiminen) suhteen ollaan tosi tosi tiukkoja, niistä suoraan jäähylle ilman varoituksia. Vauva jää jotenkin ihan paitsioon, kun kaikki energia menee esikoiseen. Yhtenä päivänäkin tajusin, et enhän mä ollu iltapäivään mennessä ehtiny antaa vauvalle edes mitään kiinteitä, kun pitää touhottaa esikoisen kanssa.

Jotenkin tuntuu, et on menetetty ihan ote tuohon, kysymykset ja sanomiset tuntuu menevät ihan kuuroille korville, touhottaa vaan jotain omia juttujaan.

Ottaa ihan helvetisti päähän, kun kavereilla kilttejä tyttöjä, eikä ne voi käsittää miten meillä muka on niin vaikeeta. Ja sit tulee näitä juttuja, et "oot vaan liian lepsu ja kyllä meillä on kova kuri". Joinain aamuina tuntuu, et poika istuu ihan vähän väliä jäähyllä ja itkee lohduttomasti. Onko sekään sitten hyvää kasvatusta? Yritä sit sen jälkeen saada se vaikka syömään, kun muutenkin on niin vaikeeta! Päivä lähtee tosi ikävästi käyntiin, kun pitää itkettää vielä lisää.

Onneksi se sentään nyt osaa pyytää anteeksi ja tekee sen jo ihan pyytämättä.

Onko kellään vastaavaa? Mitä meidän pitäisi tehdä? Onks kaikki temperamenttiset uhmaikäiset tällaisia?

Ajatelkaa, että mä olin viime viikolla huojentunut, kun sairastettiin sikainfluenssaa ja poika oli kuumeen takia rauhallisempi ja yhtenä päivänä jopa makasi sängyssä pari tuntia hereillä ollessaan.. Musta oli ihana iltapäivä. Eikö olekin kamalaa?!
 
äitikin on vain ihminen eikä mikään kone.kysy ihmeessä neuvolasta apuja.ja tämä ei ole mikään vitsi huolehdi pikkuisesta ja osta kuulosuojaimet mulla olisi hajonnut pää ilman niitä pari minuuttia hiljasuutta helpottaa kummasti
 
Alkuperäinen kirjoittaja huono äiti:
Taustalla on paljon muutoksia, 1/2 v pikkusisarus, muutto ja uusi tarha kaikki viime keväänä kuukauden sisällä. Mutta se oli siis keväällä. Uuteen tarhaan on sopeutunut hyvin ja on siellä pikku enkeli, kotona aivan hirviö. Kotipäivinä on pinna niin kireenä et tekis mieli välillä käydä käsiksi siihen. Jäähypenkki on käytössä ja tiettyjen asioiden (kuten pikkuvelin hutkiminen) suhteen ollaan tosi tosi tiukkoja, niistä suoraan jäähylle ilman varoituksia. Vauva jää jotenkin ihan paitsioon, kun kaikki energia menee esikoiseen. Yhtenä päivänäkin tajusin, et enhän mä ollu iltapäivään mennessä ehtiny antaa vauvalle edes mitään kiinteitä, kun pitää touhottaa esikoisen kanssa.
Click to expand...

Ensinnäkin, miksi ihmeessä 2v on hoidossa jos sä olet vauvan kanssa kotona? Vaikka kuinka viihtyisi tarhassa ei olisi mikään ihme, että protestoi sitä.

Ja miten vauva jää paitsioon jos 2v on päiväkodissa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja huono äiti:
Tämä ajatus on alkanut kummitella päässäni. Lapsi 2 v., aina ollut vaikea ja omaa aivan hirmuisen temperamentin. Nyt varsinkin on kauhea uhma päällä, jota kyllä on ollut aaltoillen jo vuoden alusta.

Kaikki on ihan helvetin vaikeeta. Herää aamuisin itkien ihan hysteerisenä, nähnyt myös painajaisia viimeiset 3-4 vko (on yritetty työstää tätä keskustelemalla, piirtämällä, mielikuvitusjutuilla), aloittaa kiukuttelun jo siitä vaihdetaanko vaippa vai ei (pottailu on ehkä vähän oman laiskuuden takiakin minimissään, tuntuu niin turhalta kun ei siihen mitään tule), sitten tapellaan syömisestä, vaatteiden vaihdosta, ulos lähtemisestä. Aina kun selkänsä kääntää niin pyörremyrskyn tavoin kaikki paikat on sotkussa ja wc-paperirullat ym. pöntössä tai mitä nyt ikinä keksiikään.

Maitoa juo edelleen vain pullosta lämmitettynä sylistä (kiukuttelee jos väärä tarjoaja, haluaa roikkua sylissä lämmityksen ajan ja riehuu jos ei mennä sopivaan paikkaan juomaan), juo myös öisin pahimmillaan 2 kertaa. Yösyötöt ovat taas palanneet kuvioihin, sillä sitä huutoa ei kuuntele kukaan (jos tietäisitte minkälainen huuto voi tuollaisesta tulla, kuin syötäisi elävältä). Mies yritti toissa yönä rauhoitella, mutta 30 min kohdalla meni hermo, sillä ei halua valvoa loppuyötä kun töihinkin pitää mennä.

Itkuraivareita saa joka päivä ainakin 5 krt ja on ihan hysteerinen meininki. En enää tiedä pitäisikö yrittää rauhoitella vai antaisinko rauhoittua itsekseen. Sylissä ei todellakaan ole. Väittelee itsensäkin kanssa (haluaa- ei halua) ja on aivan sekaisin.

Alkaa olla takki tosi tyhjä tuon kanssa. Olen jonkun aikaa jo miettinyt, et olisko tässä jo tarpeeksi aihetta et päästäis neuvolan kautta johki psykologille tai psykiatrille.

Taustalla on paljon muutoksia, 1/2 v pikkusisarus, muutto ja uusi tarha kaikki viime keväänä kuukauden sisällä. Mutta se oli siis keväällä. Uuteen tarhaan on sopeutunut hyvin ja on siellä pikku enkeli, kotona aivan hirviö. Kotipäivinä on pinna niin kireenä et tekis mieli välillä käydä käsiksi siihen. Jäähypenkki on käytössä ja tiettyjen asioiden (kuten pikkuvelin hutkiminen) suhteen ollaan tosi tosi tiukkoja, niistä suoraan jäähylle ilman varoituksia. Vauva jää jotenkin ihan paitsioon, kun kaikki energia menee esikoiseen. Yhtenä päivänäkin tajusin, et enhän mä ollu iltapäivään mennessä ehtiny antaa vauvalle edes mitään kiinteitä, kun pitää touhottaa esikoisen kanssa.

Jotenkin tuntuu, et on menetetty ihan ote tuohon, kysymykset ja sanomiset tuntuu menevät ihan kuuroille korville, touhottaa vaan jotain omia juttujaan.

Ottaa ihan helvetisti päähän, kun kavereilla kilttejä tyttöjä, eikä ne voi käsittää miten meillä muka on niin vaikeeta. Ja sit tulee näitä juttuja, et "oot vaan liian lepsu ja kyllä meillä on kova kuri". Joinain aamuina tuntuu, et poika istuu ihan vähän väliä jäähyllä ja itkee lohduttomasti. Onko sekään sitten hyvää kasvatusta? Yritä sit sen jälkeen saada se vaikka syömään, kun muutenkin on niin vaikeeta! Päivä lähtee tosi ikävästi käyntiin, kun pitää itkettää vielä lisää.

Onneksi se sentään nyt osaa pyytää anteeksi ja tekee sen jo ihan pyytämättä.

Onko kellään vastaavaa? Mitä meidän pitäisi tehdä? Onks kaikki temperamenttiset uhmaikäiset tällaisia?

Ajatelkaa, että mä olin viime viikolla huojentunut, kun sairastettiin sikainfluenssaa ja poika oli kuumeen takia rauhallisempi ja yhtenä päivänä jopa makasi sängyssä pari tuntia hereillä ollessaan.. Musta oli ihana iltapäivä. Eikö olekin kamalaa?!
Click to expand...


Hei

En tiedä, lohduttaako, mutta aivan tutulta kuulostaa. Tyttö on hiukan alta 3-v ja nyt oman perheen kanssa on rauhoittunut, mutta annas olla, kun on kavereita. Tönimistä, kiljumista ja lyömistä. Minun, minun.

Joskus hävettää tosi paljon ja tekisi mieli sulkeutua kotiin. Vielä en kuitenkaan ole antanut periksi. Meillä alkoi päiväkoti 3 kuukautta sitten, mutta samanlaista käytöstä on kuulemma sielläkin. Ja meillä todella on kuria, mutta kun tuntuu, että ei auta. Väsynyt olen minäkin. Parhaita hetkiä tosiaan on tainnut olla ne, kun olemme sairaina - tai siis lapso. Silloin hän on vähän aikaa paikoillaan.

Tutut kyllä väittävät tytön raihoittuneen vuoden aikana. Toivotaan parasta. Melkein kaikkeni olen kyllä antanut.
 
Meillä on tuollainen tyttö!! Nyt jo 8vee ja sanoin alusta asti että kasvatuksesta ei ole kii, sillä itse olen hoitoalalla ja tiedän miten lasta kasvatetaan. Kauan meni ennenku neuvola otti uskoakseen, koska lapsihan "oli niin kiltti ja aivan enkeli". Todellisuudessa pikkusisko jäi varjoon, ja koko perhe pyöri sen yhden riivatun uhmaikäisen esikoisen ympärillä. Meni 5vuotta ennnenku neuvola uskoi että lapsi ei ole sellainen kuin pitäsi, että kyse ei ole kasvatuksesta eikä kovasta temperamentista.
Nyt tosi reipas neiti, erityislapsi.

Eli ole kovana. JOs mielestäsi lapsesi tarvitsee apua tai tukea niin on osattava olla kovana. Valitan. Meilläkään ei meinattu uskoa mutta kun sanoin että lapsessa on oltava jotain "vikaa" kun mikään ei auta, niin johan alko homma selviään.
Edelleen temperamenttinen, edelleen arki pyörii neidin pillin tahdissa, sisko jää varjoon, edelleen jokapäiväinen show, mutta nyt sille on selitys ja on helpompi ymmärtää. Kuria pitää olla silti, mutta nyt onki vaan vähän haastavampaa että menee kuri perille. Erityislapsikaan ei saa tehdä mitä lystää sillä syyllä että on erityislapsi.
 
Esikoinen on hoidossa juuri siksi 3 lyhyttä päivää viikossa, että muussa tapauksessa jouduttaisiin hakemaan hoitopaikkaa mulle. Arvasin, että täältä tulee taas tällaista kommenttia. Jos nyt ei kuitenkaan puututtaisi päivähoito-oikeuskysymyksiin.

Vauva jää paitsioon, kun esikoinen on kotona. Ja nyt se on sairastellut 2 vko eli täällä alkaa olla pinna aika kireellä.

Jos meillä olisi kiltti, tottelevainen ja sopeutuvainen tyttö tai miksei poikakin, voisin hyvinkin hoitaa molempia kotona. Mutta tiesinhän tilanteen jo esikoisen synnyttyä, helppoa ei tule olemaan. Sairaalassa jo sanoivat, että tällä lapsella sitten löytyy temperamenttia vaikka muille. Se erottui jo silloin.
 
Meillä on voimakasluonteisia lapsia. Tulistuvia lapsia. Niille toimii parhaiten selkeät rajat, selkeät säännöt, jotka pidetään aina ja joka tilanteessa. Tiukka linja on hyvä, mutta sitten löystätään heti, kun nähdään se tarpeelliseksi ja hyväksi. On aina helpompi löysätä linjaa, ku kiristää sitä.

Huutaa saa, se ei auta meillä. Normaali puhe toimii paremmin ja mää luulen, että nuo pikkuhiljaa on alkaneet sisäistää sitä.
 
Anteeksi, mutta mun mielestä lapsi pompottaa aika paljon jos määrää kuka syöttää ja minkälämpöistä maitoa. Tavallaan ymmärrän, että juo vielä tuttipullosta ja haluaa olla sylissä kun on vauvakin talossa, mutta muuten en. Varmasti on haastava lapsi, ja vaatii pitkää pinnaa. Eikö tekemistä saisi kanavoitua mihinkään positiiviseen. Jos lapsi on vaan jäähyllä jäähyn perää, ei se minun mielestäni ole mikään toimiva keino.

Mitään kauhean konkreettista en osaa neuvoksi antaa, omakin tyttö on ollut aika mahdoton 2-vuotiaana, mutta selkeät rajat joista pidetään kiinni ja onnistumisen ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset vahvistava hyvää käytöstä.
Tsemppiä!
 
Saako lapsi ollenkaan positiivista huomiota? Jotenkin jäi sellanen kuva, että muutoksien seurauksena kaipais erityisesti huomiontia, mut on jääny ilman... Tai siis ajautunu siihen, että huomio on aina negatiivista ja kaikill apaha olla. Onnistuisko järjestää aikaa ihan vaan esikoiselle ja muutenkin osottaa hänelle, että hänestä edelleen välitetään ja pidetään hyvänä? Jospa tilanne edes vähän helpottais. Neuvolasta kannattaa myös kysellä apua.
 
Kokeile vaikka hammasta purren olla huomioimatta huonoa käytöstä ja taas hyvästä käytöksestä suuret kehut! (samoin ku koiranpentua opettaessa ulos tekemään tarpeensa :D )

Ok, itse kun en tiedä (koputan puuta -> lapsi kohta 2v) minkälaista tuollainen käytös on lapsella niin en osaa neuvoa ..tai et voin vaan kuvitella kuinka väsyttävää sellanen voi olla :(

Haleja ja voimia sinne ja toivottavasti poika pian rauhottuis ;)
 
meillä samanlaista hommaa tytön kanssa... mutta meillä tuo käytös alkoi kun otettiin tyttö pois päiväkodista koska jäin äitiyslomalle... tais se olla meidän kohdalla huono päätös...

mutta oletko ajatellut sitä että tapahtuuko sielä päiväkodissa jotain mikä vois vaikuttaa asiaan? meidän nuorinta poikaa oli jotku pojat kiusanneet/tönineet eikä edes päiväkodin tädit ollu tietoisia tästä ja se paha olo sitten jotenkin purkautui huutamisella ja tinttailemisella kotona...
 
Jos sairaalassa jo huomaa tempperamentin, ei se ole mikään höpön löpön, niinku joku täs väitti!!
Minä huomasin tosiaan heti erityislapsestamme, että jaahas, tällanen tapaus. Ja jotenkin aavistin heti että jotain on vialla.
Kiinnitin ap huomiota myös tuohon rutiineihin joita lapsenne vaatii. Kaikki tehtävä järjestyksessä ja samaten ku ennenkin. Meillä oli sama juttu, ja mikä hysteria jos ei mennykkän niin. Ja kuten jo sanoin, erityislapsihan se sitten lopulta koitui meidän lausahdukseksi. Äitinä vaistosin sen heti, mutta neuvola ja kanssaihmiset vain paaaaaljon myöhemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ompa täällä kirjoittelijoita, kun heti tipahti kolmossivulle
Click to expand...

jätä nämä kommentiti ihan omaan arvoonsa.....näitä arvostelijoita riittää aina!

meillä on lähes 4-vuotias lapsi, jolla uhma jatkuu edelleen. Ei ehkä ihan noin kauheeta, mutta raivokohtauksia tulee ja pikkuveli saa kyytiä. Osan olen laittanut mustasukkaisuuden piikkiin, mutta on paljon tilanteita, joita en vaan ymmärrä. Esim. ollaan jossain kahdestaan ilman pikkuveljeä ja sama käytös jatkuu. Olen yrittänyt antaa pojalle kahden keskistä aikaa paljon esim. käydään uimassa, kauppareissuilla jne. ja välillä meillä on oikein mukavaa.

Jäähypenkki meilläkin käytössä ja otamme lempitavaroita pois jos tekee tyhmyyksiä. Kaverien kanssa leikit sujuu joskus hyvin ja joskus taas saa hävetä silmät päästään, kun oma poika on lyönyt tai töninyt kaveria.
Poika on aina ollut kauhean eläväinen ja tempperamenttinen, mutta kyllä minäkin kateellisena niitä kilttejä hiekkalaatikolla istuvia tyttöjä katselen, koska oma poika ei ole hetkeäkään paikallaan. Toivon, että iän myötä rauhoittuu.

Tsemppiä!
 
Ehdottomasti kannattaa puhua neuvolassa ja kertoa, että olet todella väsynyt tilanteeseen. Sinä olet väsynyt ja kauheaahan tuo on lapsellekin, kun koko ajan on stressi päällä ja paha mieli. Lapsi purkaa teoin, itkuin ja huudoin sellaisia tunteita, joita hän ei pysty sanoin ja ajatuksin hallitsemaan.

Toimiiko teillä kuinka se, että pyrit ekstrahuomioimaan lapsen positiivista käytöstä (vaikka kuinka pientäkin ) ja pyrkiä mahdollisimman vähän huomioimaan huonoa käytöstä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Sairaalassa jo sanoivat, että tällä lapsella sitten löytyy temperamenttia vaikka muille. Se erottui jo silloin.
Click to expand...

Höpönlöpön
Click to expand...

Kyllä vastasyntyneiden osastolla työskentelevä tuttuni (mysö psykologi ) on sanonut että se jos mikä on paikka, jossa huomaa jo heti lasten temperamentti erot!

Toinen vauva saattaa nälkäisenä vain pikkaisen äännähdellä ja toinen vauva huutaa heti kurkkusuorana pää punaisen.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa