Olkaa onnellisia, suomalaiset äidit!

[Cinnamon Lee]

Miks ap et ole kotona kauemmin lasten kanssa? Voihan ne vanhempainpäivärahat (vai mikä se sit on, föräldrapenning), jakaa niin että niitä on jäljellä siihen vuoteen asti kunnes lapsi menee kouluun.

 

[Kimppa]

mä olin kotona lasten kanssa 10 vuotta, melkein päivälleen.enkä ole katunut sitä. mutta se oli meidän valinta ja meillä oli siihen mahdollisuus miehen vakituisen työn vuoksi. karsittiin kuitenkin kaikki turha pois; pääasia että lapsille riitti ruokaa ja vaatteita.lapset ja ja heidän hyvinvointinsa oli meille silloin ja on vieläkin kaiken a ja o. itse olen valmis olemaan vähemmällä että lapset saavat sen mitä tarvitsevat -mikä ei tarkoita sitä että saisivat vieläkään kaiken haluamansa.
perheen hyvinvointi on tärkeintä ollut meille aina; tämä on ollut meidän tapamme se taata, jollekin muulle sitä hyvinvoointia on eri asiat kuin meille, enkä heitä siitä syyllistä millään tapaa. ymmärrän että on lähdettävä töihin vaikka lapset ovat pieniä, jos on isot asunto- ja opintovelat maksettavana. siitäkin huolimatta elämä on valintoja; ei aina tarvitse itsellä saati lapsilla olla ihan sitä uusinta muotia vaatteissa, tai uusinta uutta tietotekniikkaa, tai kalustustusta.meillä on panostettu tähän kaikkeen ulkoiseen sitä mukaa kuin on ollut vara, säästetty ja mietitty aina mitä oikeasti tarvitaan ja mitä ei. mutta niin kuin sanoin tämä on ollut vain meidän tapa ja valinta; jokainen tekee tavallaan ja tekee omat valintansa, ei ole mun asia niitä arvostella.
*sateenvarjo auki kaiken varalta*

Ja toisenlainen tarina.. Voisi sanoa että meillä taas kannatetaan tasa-arvoista vanhemmuutta. Isä mm. jäi kotiin äitiyslomani jälkeen melkein vuodeksi kotiin esikoisemme kanssa. Hän osaa ja haluaa olla lasten kanssa siinä missä minäkin.

Minun töihinpaluuni on meillä tärkeää taloudellisista syistä, koska olen perheen ykköselättäjä, mutta myös siksi, että kaipaan älyllisiä haasteita ja sitä, että saan oppia ja kehittyä työssäni.

Kiitos Suomen päivähoitojärjestelmän ja joustavan työpaikan, työn ja perheen yhdistäminen onnistui hyvin. On liukumat ja osittainen hoitovapaa (6h päiviä). Näin lasten hoitopäivät eivät veny pitkiksi. Tällöin minusta pystyy yhdistämään hienosti sen mitä kotoa saa (perusturvallisuus, arvot, rakkaus, läheisyys) siihen, mitä hoitopaikka antaa (sosiaalisuus, samanikäisten seura). Työ ei vie kaikkea energiaamme (ennemminkin antaa sitä kodin vastapainona), vaan jaksetaan olla mainosti työpäivän jälkeenkin lasten kanssa.

Eli kyse ei ole materialismista tai hysteerisestä kuluttamista, jonka vuoksi palaan töihin. Meillä ei osteta lapsille uusia vaatteita juuri ollenkaan, vaan käytettyinä saadaan tai ostetaan kaikki. Ulkomaan matkoilla ei käydä. Ei ole kalliita harrastuksia. Auto on vanha jne. Vihaamme turhaa krääsää ja yletöntä kuluttamista.

Ainut isompi panostuksemme on asuminen, joka on myös panostus lapsiin ja mielenterveyteemme. Asumme tilavasti turvallisella ja rauhallisella alueella. Puhdasta ilmaa, ihana talo ja paljon hyvää mieltä.

Kyse on tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja siitä, että mahdollisimman onnistuneesti yhdistetään työ- ja perhe-elämä. Lasten hoitopäivät eivät saa venyä liian pitkiksi. Isä on yhtä tärkeä lapsille kuin äitikin ja onkin tosi läheinen lapsille. Kotitöitä tekee molemmat emmekä edes haluaisi antaa lapsille ahdasta perinteistä mallia: nainen tekee kaiken kotona ja vastaa lapsista, mies käy töissä - vaan, että on mahdollisuus tehdä toisinkin ja molemmat sukupuolet voivat oppia tekemään uusia asioita.

Olemme ylpeitä tällaisesta "modernimmasta" työnjaosta ja tavasta hoitaa vanhemmuus niin, että lapset ovat tärkein arvomme. Melkein kaikki vapaa-aika vietetään lasten kanssa ja he ovat selvästikin tasapainoisia, onnellisia ja täyspäisiä.

Halusin vain kertoa, että on niin monta tapaa elää siten, että lapset ovat tärkeimpänä arvona ja heidän hyvinvointinsa otetaan huomioon. Eikä se aina tarkoita sitä, että "nainen kotiin kymmeneksi vuodeksi ja mies töihin, tingitään KAikesta muusta". Ja että jos lapsen laittaa hoitoon, on muutakin kuin se ääripää, että se on siellä 9-kuisesta asti kymmentuntisia päiviä.

 

[Cycadeen]

Täällä toinen ulkosuomalainen.. Suomessa en olisi ikinä pystynyt jäämään hoitamaan lapsia kotia, vaan osivat mennet heti äitiysloman päätyttyä tarhaan. Täällä Saksassa voin/joudun(??) olla, sillä tarhaan pääsee vasta 3-v (jos lykky käy ja saa paikan). Suomi on ihana rakas maa mulle, mutta ihan p*rkeleen kallis. Minusta Suomessa ei todellakaan tueta perheitä tarpeeksi.

 

[Kimppa]

Täällä toinen ulkosuomalainen.. Suomessa en olisi ikinä pystynyt jäämään hoitamaan lapsia kotia, vaan osivat mennet heti äitiysloman päätyttyä tarhaan. Täällä Saksassa voin/joudun(??) olla, sillä tarhaan pääsee vasta 3-v (jos lykky käy ja saa paikan). Suomi on ihana rakas maa mulle, mutta ihan p*rkeleen kallis. Minusta Suomessa ei todellakaan tueta perheitä tarpeeksi.

On hienoa, että pystyt jäämään kotiin koska haluat. Toisaalta taas "pakkokotiäitiys" voi olla jollekin toiselle ikävä paikka. Etenkin jos tekee useamman lapsen ja se tuntuu vain naisen työurassa. Ei ole oikein tasa-arvoista. Ja siellä on palkatkin eri tasolla, joten mies hyvin todennäköisesti pystyy komeasti elättämään koko perheen. Niin ei aina ole Suomessa, jossa kaikki systeemit tukevat sitä, että molemmat käyvät töissä ainakin sitten kun lapset yli 3v.

 

[suomalainen]

Suomesta moni sanookin oi kallis koti maamme. :kieh:
Kyllähän ruotsiin on tulossa vai tuliko se jo tässä kuussa se kodinhoitoraha. Oliko se nyt kolmetuhatta kruunua kuussa.
DN:ssä siitä on ollut juttua, mutta itse aloitin just äityisloman joka on 480 päivää joka on useita kuukausia pitempi mitä suomessa.

 

[kookosta]

Mä oon ihan tyytyväinen näihin Suomen tän hetkisiin äitiys ja hoito avustuksiin.
Mutta en kyllä kiellä etteikö esim. minimi äitiysrahaan tuleva korotus tunnu mukavalle kukkarossa, varsinkin jos sitä seuraavan mahdollisen äitiyslomansa minimirahalla menee =)
Enkä pistäisi pahaksi jos Suomessakin pikkasen koitettaisi panostaa enempi siihen, että lapset voidaan hoitaa pääasiallisesti kotona vaikka sinne kouluikään asti.

 

[tämä sama vieras]

mä olin kotona lasten kanssa 10 vuotta, melkein päivälleen.enkä ole katunut sitä. mutta se oli meidän valinta ja meillä oli siihen mahdollisuus miehen vakituisen työn vuoksi. karsittiin kuitenkin kaikki turha pois; pääasia että lapsille riitti ruokaa ja vaatteita.lapset ja ja heidän hyvinvointinsa oli meille silloin ja on vieläkin kaiken a ja o. itse olen valmis olemaan vähemmällä että lapset saavat sen mitä tarvitsevat -mikä ei tarkoita sitä että saisivat vieläkään kaiken haluamansa.
perheen hyvinvointi on tärkeintä ollut meille aina; tämä on ollut meidän tapamme se taata, jollekin muulle sitä hyvinvoointia on eri asiat kuin meille, enkä heitä siitä syyllistä millään tapaa. ymmärrän että on lähdettävä töihin vaikka lapset ovat pieniä, jos on isot asunto- ja opintovelat maksettavana. siitäkin huolimatta elämä on valintoja; ei aina tarvitse itsellä saati lapsilla olla ihan sitä uusinta muotia vaatteissa, tai uusinta uutta tietotekniikkaa, tai kalustustusta.meillä on panostettu tähän kaikkeen ulkoiseen sitä mukaa kuin on ollut vara, säästetty ja mietitty aina mitä oikeasti tarvitaan ja mitä ei. mutta niin kuin sanoin tämä on ollut vain meidän tapa ja valinta; jokainen tekee tavallaan ja tekee omat valintansa, ei ole mun asia niitä arvostella.
*sateenvarjo auki kaiken varalta*

Ja toisenlainen tarina.. Voisi sanoa että meillä taas kannatetaan tasa-arvoista vanhemmuutta. Isä mm. jäi kotiin äitiyslomani jälkeen melkein vuodeksi kotiin esikoisemme kanssa. Hän osaa ja haluaa olla lasten kanssa siinä missä minäkin.

Minun töihinpaluuni on meillä tärkeää taloudellisista syistä, koska olen perheen ykköselättäjä, mutta myös siksi, että kaipaan älyllisiä haasteita ja sitä, että saan oppia ja kehittyä työssäni.

Kiitos Suomen päivähoitojärjestelmän ja joustavan työpaikan, työn ja perheen yhdistäminen onnistui hyvin. On liukumat ja osittainen hoitovapaa (6h päiviä). Näin lasten hoitopäivät eivät veny pitkiksi. Tällöin minusta pystyy yhdistämään hienosti sen mitä kotoa saa (perusturvallisuus, arvot, rakkaus, läheisyys) siihen, mitä hoitopaikka antaa (sosiaalisuus, samanikäisten seura). Työ ei vie kaikkea energiaamme (ennemminkin antaa sitä kodin vastapainona), vaan jaksetaan olla mainosti työpäivän jälkeenkin lasten kanssa.

Eli kyse ei ole materialismista tai hysteerisestä kuluttamista, jonka vuoksi palaan töihin. Meillä ei osteta lapsille uusia vaatteita juuri ollenkaan, vaan käytettyinä saadaan tai ostetaan kaikki. Ulkomaan matkoilla ei käydä. Ei ole kalliita harrastuksia. Auto on vanha jne. Vihaamme turhaa krääsää ja yletöntä kuluttamista.

Ainut isompi panostuksemme on asuminen, joka on myös panostus lapsiin ja mielenterveyteemme. Asumme tilavasti turvallisella ja rauhallisella alueella. Puhdasta ilmaa, ihana talo ja paljon hyvää mieltä.

Kyse on tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja siitä, että mahdollisimman onnistuneesti yhdistetään työ- ja perhe-elämä. Lasten hoitopäivät eivät saa venyä liian pitkiksi. Isä on yhtä tärkeä lapsille kuin äitikin ja onkin tosi läheinen lapsille. Kotitöitä tekee molemmat emmekä edes haluaisi antaa lapsille ahdasta perinteistä mallia: nainen tekee kaiken kotona ja vastaa lapsista, mies käy töissä - vaan, että on mahdollisuus tehdä toisinkin ja molemmat sukupuolet voivat oppia tekemään uusia asioita.

Olemme ylpeitä tällaisesta "modernimmasta" työnjaosta ja tavasta hoitaa vanhemmuus niin, että lapset ovat tärkein arvomme. Melkein kaikki vapaa-aika vietetään lasten kanssa ja he ovat selvästikin tasapainoisia, onnellisia ja täyspäisiä.

Halusin vain kertoa, että on niin monta tapaa elää siten, että lapset ovat tärkeimpänä arvona ja heidän hyvinvointinsa otetaan huomioon. Eikä se aina tarkoita sitä, että "nainen kotiin kymmeneksi vuodeksi ja mies töihin, tingitään KAikesta muusta". Ja että jos lapsen laittaa hoitoon, on muutakin kuin se ääripää, että se on siellä 9-kuisesta asti kymmentuntisia päiviä.

meillä tämä valinta meni luonnollisesti sitä kautta, että mulla ei ollut työpaikkaa minne palata. mitä meidän asumiseen tulee, asutaan myös rauhallisella seudulla omassa talossa. sitä kautta olemme mekin panostaneet myös lapsiin ja omaankin hyvinvointiimme. meillä ei myöskään ollut mahdottomia velkoja niskoillamme - ihan tarpeeksi kuitenkin.
te teitte oman valintanne ja kunnioitan sitä. teille oli tuo vaihtoehto varmaan parempi ja pystyitte sillä tapaa takaamaan perheenne hyvinvoinnin, joka suhteessa.
mun ei siis todellakaan ollut tarkitus arvostella ketään; kuten sanoin, jokainen tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan.eikä mun mielestä mulla eikä kellään muullakaan ole siihen nokan koputtamista.