Olisitko tehnyt lapsia, jos...

\

Ap:lle ISo voimahalaus :hug: *hnnnngh*
Olisin tehnyt ja lujaa mutmut, mulla on vasta toinen tuloillaan et kysy uuestaan vaikkapa 1-3v päästä

Kiitos ja iso *hnnnngh* takasin. =) :flower:

 

Olisin, vaikea kuvitella elämää ilman noita kahta täystuhoa.

 

Kyllä. Siitä olen todella iloinen että ei olla kiirehditty toisen kanssa vaan ollaan nautittu ihan rauhassa tästä yhdestä rakkauspakkauksesta. :heart:

 

\

\

Kirjoitan nyt harmaana, koska sanottavani jälkeen saisin p askaa niskaan oikein urakalla ja ihmeteltäisiin, miksi edes kuunann tein lapsia. :ashamed:

Eli en olisi tehnyt.
Minä en ole pätkääkään äiti tyyppi.Stressaannun suunnattomasti metelistä ja ellen saa omaa yksinäistä aikaani.
Luen, istun koneella, katson elokuvaa, käyn baareissa paljon mielummin kuin "leikin" kotia.
Kun joskus saisi olla viikon ihan yksin ja tehdä IHAN MITÄ huvittaa.Nukkua koska huvittaa, syödä koska huvittaa, bilettää koska huvittaa.
Ei tarvitsisi istua Puuhamaassa tai Muuminmaailmassa kesällä, voisi kiertää festareja.
Töistä tullessa väsyneenä voisi nukkua vaikka 5 tuntia, ei tarviotsisi huolehtia kestäkään muusta kuin itsestään.

Kuulostaa varmaan tosi itsekkäältä ja synkältä, mutta jos kelloa saisi pyöräyttää kemmenenkin vuotta taaksepäin ja tietäisin tämän minkä tiedän nyt, olisin melko varmasti valinnut vapaaehtoisen lapsettomuuden .

Mulla samoja fiiliksiä, en kyllä käy baareissa (tekis välillä mieli kyllä mennä ja laittaa moshaten).

Mulla on kyllä keskivaikee masennus tässä syynä. En millään jaksais vaan mitään. Nyt on semmonen stressivaihe päällä, että oon vajonnu syvemmälle ja syvemmälle aina vaan... :'(

Mulla oli niin huonot eväät elämään, että en osaa/jaksa/kestä tätä lapsiperheen elämää sitten millään välillä. :ashamed: :'( :ashamed:

Aika ja oikea hoito (lääkitys ja terapia) auttaa, hitaasti, mutta varmasti.
Paljon voimia sulle ja :hug: :hug:

 

Olisin tehnyt, oon aina halunnut lapsia. MUTTA en olisi tehnyt tässä elämäntilanteessa. Olisin voinut odottaa, että mies olisi ollut valmiimpi isäksi ja itsekkin olisin voinut ehkä vuoden, pari aikuistua, vaikken ihan nuori olekkaan.
Olisin myös ehdottomasti tehnyt lapsen sellaisessa elämäntilanteessa, että voisin asua lähempänä sukulaisia...
Mutta nyt on asiat näin ja poika on kyllä maailman rakkain, enkä vaihtais häntä mihinkään!!!

 

Olisin kyllä.

 

Mun lapsi on 3-v ja välillä tuntuu,että kaikki yhteinen aika on riitelyä. Kaupassa käynti on välillä yhtä H...vettiä ja niin edelleen. Huuto ja kiukuttelu alkaa heti kun haen tarhasta kotiin. Päivääkään en vaihtaisi pois. Mukavaa on muistaa ne hyvät ja kauniit hetket. Niitäkin on paljon. Nukkumaan mennessä saan usein kuulla " hyvää yötä äiti, rakastan sua". Pusu suulle, halaus ja sen jälkeen rauhallinen tuhina. Ihanaa olla Äiti. Mä en ainakaan kaipaa yhtään baarielämää tai muuta siihen liittyvää.

 

Mulla on vähän samansuuntaisia ajatuksia kun "tosi vakkari harmaana" kirjotti. Tosin nyt toisen lapsen kanssa sujuu mut esikoisen vauva-aikana (ja aina kakkosen syntymään asti) ihmettelin että mikä ihme mut sai tähän ryhtymään? Vaihdoin hyvän elämän tähän h-vettiin ... Nyt esikoinen on mulle maailman tärkein asia ja pieni -noh- kai se on sit se toiseks tärkein. Mulla oli tosi isoja sopeutumisvaikeuksia esikoisen ollessa pieni, eikä vauvan huono nukkuminen yhtään helpottanu asiaa ... eikä sitä tukiverkostoa (mulle kirosana :headwall: :headwall: :headwall: ) ole.

 

Kyllä olisin. Juuri mietin, miten nopeasti nämä 20 vuotta elämässäni on oikeastaan mennytkään. Vastahan "eilen" hain tarhan pihalta pienen neidin, joka istui hiekkalaatikolla itse askartelemansa vappuhattu päässä ja nyt se neiti asuu omassa asunnossa.

 

Kyllä vaan olisin tehnyt.
Kaksi on mun luonnolle sopiva määrä, jos noita olis enemmän vois fiiliksetkin joskus synkistyä.
Mies on meidän perheessä se, joka kaipaa enemmän omaa rauhaa; haluaa lukea tai keskittyä johonkin omaan juttuunsa hiljaisuudessa.

 

Kyllä olisin, vaikka välillä, joka toinen päivä rehellisesti sanottuna ajattelen tovin verran, että olisi pitänyt vielä kaksi kertaa miettiä... Ja vauveli on vasta 6-viikkoinen.

Olen paljon lapsosia hoitanut, mutta oma lapsi on eri asia. Siinä on niin kiinni ja vastuu koko ajan. Tiesin, ettei se ole helppoa, mutta pidin tiettyjä asioita liikaa itsestäänselvyytenä. Tietyt luulot/ihmettelyt on karisseet...

Lapsi antaa enemmän kuin ottaa- kuitenkin.

 

\

Esikoisen olisin ehkä jättänyt tekemättä :ashamed:

mites sä ny noi

 

No olisin kyllä tehnyt =)

Paljon olisin menettänyt jos ei lapsia olis enkä enää osaa kuvitellakaan elämää ilman näitä suloisia palleroita

 

\

\

Esikoisen olisin ehkä jättänyt tekemättä :ashamed:

mites sä ny noi

Se oli vastaus tuohon alkuperäiseen kysymykseen joka oli että olisinko tehnyt lapsia jos olisin tiennyt minkälaista arki on lapsen/lapsien kanssa.
Ja koska esikoinen ei ole ihan terve niin jos olisin etukäteen tiennyt millaista se arki on niin mä olisin kyllä pitänyt visusti jalat ristissä.
Mikä siis ei tarkoita että mulla olisi jotain esikoista vastaan vaan ihan sitä että jos mä olisin tiennyt etukäteen mihin sitä on itseään laittamassa niin siinä tapauksessa olisin kyllä tosiaan varmaan tehnyt loppuiäksi selibaattipäätöksen ihan varmuuden varalta.

 

En tiedä.... Olen aika ristiriitainen persoona. Lapset ovat tärkeintä/kallisarvoisinta/parasta elämässäni. Ilman heitä olisin jäänyt paljosta paitsi. Mutta äärettömän lyhytpinnaisena, omaa nimenomaan yksinoloaikaa tarvitsevana ja ns. "sosiaalisrajoitteisena" elämä ja arki lasten kanssa "syö minuuttani rankasti" väliin.... MIKÄ EI tarkoita, ettenkö eläisi elämäni parasta aikaa lasteni kanssa tässä ja nyt. Minä vain en ole perinteinen emotyyppi, tai se, miksi se tyyppikuva usein kuvitellaan... Venyvine hermoineen, hymynaamoineen....

Ilman näitä lapsia olisi elämäni tyhjä meri vailla rantoja, järvenselkä vailla soutuvenhettä.... Minä halusin ja haluan nämä lapset. Mutta en tiedä tosiaan,olisinko heidät uskaltanut "tehdä" jos olisin tämän homman rankkuuden tietänyt etukäteen. Rakasta, mutta rankkaa....

 

\

Mun lapsi on 3-v ja välillä tuntuu,että kaikki yhteinen aika on riitelyä. Kaupassa käynti on välillä yhtä H...vettiä ja niin edelleen. Huuto ja kiukuttelu alkaa heti kun haen tarhasta kotiin. Päivääkään en vaihtaisi pois. Mukavaa on muistaa ne hyvät ja kauniit hetket. Niitäkin on paljon. Nukkumaan mennessä saan usein kuulla " hyvää yötä äiti, rakastan sua". Pusu suulle, halaus ja sen jälkeen rauhallinen tuhina. Ihanaa olla Äiti. Mä en ainakaan kaipaa yhtään baarielämää tai muuta siihen liittyvää.

sivukommenttina: kun oma poika oli 2-3 vuotiaana yli vuoden hoidossa, huomasin etta han vasymystaan ja aidin ikavaansa itkeskeli ja oli huonotuulinen eli ehka teidankin riitely voi johtua vasymyksesta ja ikavasta :hug:

AP:lle: voi kun voisitte sopia jonkun kanssa etta tulisi hoitamaan lapsia vaikka pari tuntia viikossa. rankimpina paivina itseani on auttanut jos joku on katsonut lasten peraan 15 minuuttia, naapuri tai anoppi.

 

\

Tää on vaikea kysymys.
En ole mikään "perinteinen" pullantuoksuinen äitihahmo(eikä musta sellasta ikuna tulekaan). Kaikki tais ollakin siinä luulossa etten omia lapsia ees halua. Kaks noita on aikaseks saatu, enkä oikeestaan kadu. Paljon ne ottaa mut kyl ne antaakin, jos ei muuta niin rakkautta vaikka tuntuu etten oo sitäkään ansainnu. :ashamed:
Oikeesti, oon varmaan kaikkien mittapuiden mukaan huono äiti, ja tyhmäkin vielä kun en osaa hävetä ja katua et oon lapset tehny. :/

Tämä kuulostaa just minulta.

Tosin mä ajattelen, kaikesta huolimatta, olevani paras äiti omille lapsilleni.
ja kysymykseen vastaus: kyllä olisin tehnyt.

 

Vaikea sanoa. Jos olisi nähnyt kaikki nämä vaikeudet etukäteen, niin olisin varmaan ainakin miettinyt lapsilukua kahdesti. Luultavasti olisin kuitenkin ihan samassa tilanteessa.

 

\

En tiedä.... Olen aika ristiriitainen persoona. Lapset ovat tärkeintä/kallisarvoisinta/parasta elämässäni. Ilman heitä olisin jäänyt paljosta paitsi. Mutta äärettömän lyhytpinnaisena, omaa nimenomaan yksinoloaikaa tarvitsevana ja ns. "sosiaalisrajoitteisena" elämä ja arki lasten kanssa "syö minuuttani rankasti" väliin.... MIKÄ EI tarkoita, ettenkö eläisi elämäni parasta aikaa lasteni kanssa tässä ja nyt. Minä vain en ole perinteinen emotyyppi, tai se, miksi se tyyppikuva usein kuvitellaan... Venyvine hermoineen, hymynaamoineen....

Ilman näitä lapsia olisi elämäni tyhjä meri vailla rantoja, järvenselkä vailla soutuvenhettä.... Minä halusin ja haluan nämä lapset. Mutta en tiedä tosiaan,olisinko heidät uskaltanut "tehdä" jos olisin tämän homman rankkuuden tietänyt etukäteen. Rakasta, mutta rankkaa....

Tästä peesaan joka sanaa. Olen aivan samanlainen, oikeastaan varmaankin pahempi erakko ja jos esikko ei olisi ollut puolivahinko -alitajuisesti toivoin, mutta koskaan en olisi kai tietoisesti alkanut lasta tehdä, jos puolivahinko ei olisi tapahtunut. Sitten piti tehdä kohtalotoveri sille esikoiselle.