Olisitko sinä suuttunut tämmöisestä lapsesi tempauksesta?

  • Viestiketjun aloittaja äire
  • Ensimmäinen viesti
äire
Lapsi keksi tiistaina, että hän lähtee huomenna (ke) mummolaan lomalle. Käski minun sinne viedä hänet, mutta sanoin, että ei käy. Pyydä mummon ja papan hakemaan sinut sinne. Lapsi soitti heille ja he lupasivat hakea lapsen.

Eilen aamulla täällä sisällä oli vielä joitakin kotihommia ja laitoin lapsen pihalle "pikku pakolla". Sanoin, että sinun on mentävä ulos, että saan nämä kotihommat tehdyksi ennen mummon ja papan tuloa.

Tuostapa lapsi sitten hermostui niin kunnolla, että leikkeli kaikki ruukuissa olleet kesäkukkani tuusannuusaksi. Kahdessa isommassa laatikossa oli yhteensä 8 kukkaa ja etupihalla 2 samettiruusua + orvokki. Itku melkein pääsi kun näin tuon tuhon.

Siitä hyvästä lapsi sai hieman tukkapöllyä ja myös hänen unilelunsa ovat nyt poissa. Vein ne pahvilootaan vinttiin ja sanoin, että niitä et enää viereesi saa. Ei mielestäni syksyllä 9v täyttävällä lapsella tarvitse olla enää mitään pehmomöllyköitä.

Mutta kyllä ei minusta tuo ollut kouluikäisen lapsen käytöstä. Suuttua niin, kun pistin hänet ulos, että menee ja leikkelee kiukuspäissään kukkaset ihan pilalle.
 
Tietysti olisin suuttunut. Meillä seuraamuksena olisi ollut uusien kukkien osto lapsen viikkorahoilla ja niiden istuttaminen yhdessä katkottujen tilalle. Tosin olisin alunperinkin jutellut lapsen kanssa silleen, että ulosmeno olisi ollut yhteinen päätös tai sitten päätös olisi ollut joku muu. Vaihtoehtojahan on, kun niistä keskustellaan ja yhdessä neuvotellaan, niin lapsikin sen ymmärtää, jolloin tuollaiset mielenilmaukset jäävät kokonaan tekemättä.
 
Kaikenlaisia äitejä sitä on
No lapsi teki tyhmästi ja olet siinä oikeassa, että tuon ikäisen pitäisi tietää miten käyttäytyä.
Mutta lapsi oli silloin vihainen ja kosti sinulle tuhoamalla sinulle rakkaat kukat.

Tietennkin rangaistus täytyy antaa, mutta EI TUKKAPÖLLYÄ, EIKÄ UNILELUJA
Jos kerran lähtee huomenna lomalle, niin itse olisin aloittanut rangaistuksen loman jälkeen kotona, kieltämällä jonkin asian hetkeksi.
Mutta unileluihin kajoaminen ja lapseen kohdistunut väkivalta olivat anteeksiantamattomia ja niistä sai kyllä kuvan, että ei tule lapsen loma isovanhempien luona yhtään liian aikaisin.
taidat olla aika väsynyt lapseen ja siihen, että ei ole koulussa, vaan kotona vaivoinasi.

Jos sinulla on järjenhiventäkään päässäsi, niin pyydä anteeksi tukkapöllyä, hae unikaverit takaisin. Kerro miltä sinusta tuntui kukkien repiminen.
PUHU LAPSEN KANSSA, että mikä häntä harmitti ulos lähdössä ja sen jälkeen määrää rangaistus
 
  • Tykkää
Reactions: Cassyput
"Muuan"
Ihan ymmärrettävää oli suuttuminen. Ei todellakaan ole 9v käytöstä tuhota mitään. Sitä voi odottaa korkeintaan 2-3v ikäiseltä tai pienemmältä - ja sen ikäisiä sitten taas kuuluu vahtia niin, ettei noin isoa vahinkoa pääse käymään.

MUTTA, jos sun 'kasvatustavat' on yhtä kehittyineitä yleensäkin, ei tarvitse odotella kovin parempaa lapseltakaan.

Ensinnäkin, miksi 9v ei voi olla sisällä, vaikka sinulla on hommia. Sen ikäinen nyt voi vaikka lukea sohvan nurkassa, tai mikä parempi, osallistua niihin hommiin.

Toiseksi, unilelu on turvalelu jota ei todellakaan takavarikoida eikä muutenkaan oteta pois. Lapsi luopuu siitä sitten kun pärjää ilman lelua.

Kolmanneksi, mitähän se laki sanoo tukkapöllystä?

Mites olis perheneuvola?
 
[QUOTE="Muuan";28769234]Ei todellakaan ole 9v käytöstä tuhota mitään. Sitä voi odottaa korkeintaan 2-3v ikäiseltä tai pienemmältä - ja sen ikäisiä sitten taas kuuluu vahtia niin, ettei noin isoa vahinkoa pääse käymään.

[/QUOTE]

Joo, tästä tulikin mieleeni, että kun meidän lapset olivat pienempiä, niin mä usein sanoin niille, että käyttäydy nyt kuten 9v, eikä kuten 2v. Usein se sai joitakin ajatuksia lapsen päässä liikkumaan ja käytös muuttui parempaan suuntaan.
 
"pöh"
Öh.. No tukkapöllyn ymmärrän vaikka se ei nyt sallittua olekaan ja unilelut myös. On tuo sen verran törkeää tuhotyötä, että tuleekin kärsiä rangaistus siitä. Miettiköön tekosiaan sitten illalla kun kaipailee lelujaan. Eikä tuon ikäinen edes tarvitse mitään unileluja enää.
 
Aikuinen nainen
Sitäpaitsi lapsesi ei todellakaan tarvitse enää leluja, sillä kouluikäinen lapsi on jo niin iso ettei sellainen lapsen enää todellakaan kuulu leikkiä ellei kyseessä ole sitten joku vaikeasti kehitysvammainen apukoulun oppilas.
 
"tööt"
Sitäpaitsi lapsesi ei todellakaan tarvitse enää leluja, sillä kouluikäinen lapsi on jo niin iso ettei sellainen lapsen enää todellakaan kuulu leikkiä ellei kyseessä ole sitten joku vaikeasti kehitysvammainen apukoulun oppilas.
Häh, ei kuulu leikkiä? Kyllä mä vain annan mun lasten leikkiä niin kauan kuin haluavat. Kyllä mäkin lapsena kavereiden kans leikin vielä 4 luokallakin milloin mitäkin mielikuvitusleikkejä, ei ehkä leluilla enää, mutta noin muuten jotain pihaleikkejä. Oli ihan normaalia käytöstä sillon. Sekö on sun mielestä jälkeenjäänyttä? Nykyään pitäis vissii kasvaa heti aikuiseksi kun aloittaa koulun. Ja juu pikku tukkapöllyn todellakin vielä ymmärrän tommosesta ilkityöstä, lyömistä en ymmärrä enkä sanallista väkivaltaa. Sanallinen joskus ehkä vielä pahempaakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äire;28769182:
Tuostapa lapsi sitten hermostui niin kunnolla, että leikkeli kaikki ruukuissa olleet kesäkukkani tuusannuusaksi. Kahdessa isommassa laatikossa oli yhteensä 8 kukkaa ja etupihalla 2 samettiruusua + orvokki.
[QUOTE="pöh";28769268]Öh.. On tuo sen verran törkeää tuhotyötä, että tuleekin kärsiä rangaistus siitä.[/QUOTE]

täh :O muutama kämänen kukka?
 
itse voisin kuvitella myös käyväni tukkaan kiinni tuollaisessa tilanteessa, mutta en koskaan ottaisi unileluja pois, ja missään nimessä ei saa lapselle mainostaa, että se on lapsellista, lapsihan se vielä on.. lelut kyllä palauttaisin..
 
Nojoo-o
Olisin suuttunut, joo, mutta en IKINÄ olisi käynyt käsiksi ja vienyt unileluja. Omalle 9-v:lle unikaverit on vielä tosi rakkaita ja saakin olla. Lapsi saa olla lapsi niin kauan kuin haluaa.
 
5ttt6
En ehkä lapselle olisi kiukutellut, enemmän olisin varmasti ollut vihainen itselleni. Jotenkin ajattelen että lapsi ko. käytöksellä selvästi hakee huomiota jota ei ehkä ole saanut (itselleen/omasta mielestään) riittävästi.
Miten pehmolelut liittyy pihan kesäkukkiin? Minusta ihmeellinen rangaistus. Jos pehmolelut jotenkin lapsen huoneessa häiritsee, olisin neuvottellut niiden varastoon laittamisesta jossakin muussa tilanteessa.
 
Tuli heti mieleen että tuossa tilanteessa lapsi ois joutunut omaan huoneeseen miettimään miksi toimi noin ja viikkoraha (meillä siis käytössä 8-vuotiaalla joka on vain 3€) pois siltä viikolta. Ja TIEDÄN että oisin varmaan karjunu pää punaisena lapselle tuossa tapauksessa eka ;) Itse en voi toiseen käydä käsiksi.
 
[QUOTE="vieras";28769209]Tukkapöllyn ymmärrän (vaikka paha se onkin) mutta että lapsen tärketä unikaverit otit pois :O, tuota en tekis lapselleni ikinä.[/QUOTE]

Minä en ymmärrä!
 
  • Tykkää
Reactions: BootyPeppi
tjaah
[QUOTE="vieras";28769209]Tukkapöllyn ymmärrän (vaikka paha se onkin) mutta että lapsen tärketä unikaverit otit pois :O, tuota en tekis lapselleni ikinä.[/QUOTE]

Mulla menee taas päinvastoin. Hyvin voisin ottaa unikaverit pois, en välttämättä lopullisesti, mutta kuitenkin hyvin pitkäksi aikaa. Tukkapölly taas.... :( :/
 
"Huh huh"
En yhtään ihmettele jos lapsella on vaikeuksia hallita omaa vihaansa, jos tapana on käydä häneen väkivaltaisesti käsiksi! Kukkien leikkaaminen on paljon pienempi virhe tehdä kuin tukkapöllyn antaminen joka on rikos ja lastensuojeluasia! Nyt kannattaa hankkia jotain apua sulle itsellesi vihasi hallintaan, vain sitä kautta lapsesi voi oppia käyttäytymään jos itse näytät hyvää esimerkkiä!
 
  • Tykkää
Reactions: Cassyput
Joku Savolainen Emäntä
Siis onko sun lapsi jotenkin "vammainen" tai henkisesti sairas tai vajaasti kehittynyt? Ei mielestäni normaalia käytöstä enää 9 -vuotiaalta. Joltakin 6 v. klopilta ymmärtäis.

Tukkapölly ok.
 
loogistako
Alkuperäinen kirjoittaja Kaikenlaisia äitejä sitä on;28769227:
Mutta unileluihin kajoaminen ja lapseen kohdistunut väkivalta olivat anteeksiantamattomia ja niistä sai kyllä kuvan, että ei tule lapsen loma isovanhempien luona yhtään liian aikaisin.
taidat olla aika väsynyt lapseen ja siihen, että ei ole koulussa, vaan kotona vaivoinasi.

Jos sinulla on järjenhiventäkään päässäsi, niin pyydä anteeksi tukkapöllyä
Miksi pyytää anteeksi sellaista, joka on anteeksiantamatonta? :D

Noh, anteeksipyynnön kannalla olen minäkin.
 

Yhteistyössä