Olisitko pettynyt jos lapsestasi ei tulisi mitään?

Haluatko että lapsestasi tulee onnellinen siten kuin sinä sen määrittelet? Entä jos lapsestasi tulee onnellinen katusoittaja, joka myöhemmin perustaa huippubändin ja menestyy. Tai sitten ei menesty. Mutta on silti omalla mittapuullaan onnellinen.

Pitäisikö sinun olla surullinen tai pettynyt, jos lapsesi ei silloin ole onnellinen sinun takiasi?

(Ja tietysti tämä äitien klassikko "niin paljon laitoin huolta ja rakkautta ja rahaa sinuun ja nyt sinusta tuli tuollainen vetelys" on varmaan edelleen omassa sukupolvessani elävä ajatus. Vaikka kuvittelisi loppuneen aikoja sitten. Ja tuollaisella asenteellahan tuhotaan lapsia, välejä ja luodaan sukupolvia jatkuvia riitoja. Varsinkin kun monissa tapauksissa lapsi voi voida hyvin ja olla onnellinen, mutta ei vain esimerkiksi jossain elämäntilanteessa käy töissä tai löydä töitä tai sitten tahtoo tehdä jotain muuta jonkun aikaa. Ei tälläinen ole onnettomuutta.)

Mistä keksit, että katusoittaja on ajelehtija?

 

Löytää paikkansa elämässä, ammatti ja työ on kaikki ihan eri asioita! Ihmisellä voi olla ammatti ja työ, mutta paikka elämässä silti ihan hukassa.

 

Se miksi en yritä mitään johtuu siitä ettei mies suostu mihinkään,kaikki mitä yritän ehdottaa hän tyrmää heti ja kun olen taloudellisesti hänestä riippuvainen niin tilanne ei ole helppo. Ja lapsi on ainakin reipas,sosiaalinen ja työteliäs. Käy isänsä kanssa oikeissa töissä n. 4-5 kertaa vuodessa ei ole lainkaan sen oloinen että jäisi vaan kotiin ja koska on poika niin ei hänestä mitään kotirouvaa voisikkaan tulla ja mies häntä taas osaa kannustaa työntekoon yms.

Et tosiaankaan huomaa että taas toistat itseäsi, kierrät kehää ja syytät muita omista epäonnistumisistasi ja siitä että et saa mitään aikaiseksi.
Ellet pysty muuttamaan ajatteluasi et pääse ikinä eteenpäin.

 

[QUOTE="kepponen";30162141]Et tosiaankaan huomaa että taas toistat itseäsi, kierrät kehää ja syytät muita omista epäonnistumisistasi ja siitä että et saa mitään aikaiseksi.
Ellet pysty muuttamaan ajatteluasi et pääse ikinä eteenpäin.[/QUOTE]

Tottakai syytä on minussakin mutta olen yrittänyt opiskella yms mutta en vaan niissä pärjää. Jonkun pienen yritystoiminnan kotonani olisin halunnut aloittaa mutta kun mies tyrmäsi sen niin eipä sille mitään voi.

 

Se miksi en yritä mitään johtuu siitä ettei mies suostu mihinkään,kaikki mitä yritän ehdottaa hän tyrmää heti ja kun olen taloudellisesti hänestä riippuvainen niin tilanne ei ole helppo. Ja lapsi on ainakin reipas,sosiaalinen ja työteliäs. Käy isänsä kanssa oikeissa töissä n. 4-5 kertaa vuodessa ei ole lainkaan sen oloinen että jäisi vaan kotiin ja koska on poika niin ei hänestä mitään kotirouvaa voisikkaan tulla ja mies häntä taas osaa kannustaa työntekoon yms.

No jos se mies on este kaikinpuolin kehityksellesi, nin kannattaisko hankkiutua siitä eroon ja lähteä opiskelemaan tai etsimään mielekästä työtä?
Oma valintasi se on (niinkuin on minullakin ollut) että roikun miehessä ja epätyydyttävässä parisuhtessa, koska se kuitenkin on helpomaa kun säänöllinen työssä käynti.
OK, mä en vielläkän ole unelma ammatissani, mutta se ei ole kenenkään muun vika; mä haluan helppoa elämä ja paljon vapaa-aikaa ja säännöllinen työ ei siksi sovi kuviooni. Yrittäjänä -vaikka ihan väärällä alalla- mä voin saavuttaa sen, mutta kyse on omasta valinnasta, niistä kompromisseista, mitä elämässä joutuu tekemään.

 

No jos se mies on este kaikinpuolin kehityksellesi, nin kannattaisko hankkiutua siitä eroon ja lähteä opiskelemaan tai etsimään mielekästä työtä?
Oma valintasi se on (niinkuin on minullakin ollut) että roikun miehessä ja epätyydyttävässä parisuhtessa, koska se kuitenkin on helpomaa kun säänöllinen työssä käynti.
OK, mä en vielläkän ole unelma ammatissani, mutta se ei ole kenenkään muun vika; mä haluan helppoa elämä ja paljon vapaa-aikaa ja säännöllinen työ ei siksi sovi kuviooni. Yrittäjänä -vaikka ihan väärällä alalla- mä voin saavuttaa sen, mutta kyse on omasta valinnasta, niistä kompromisseista, mitä elämässä joutuu tekemään.

Kyllähän mä voin opiskella vaikka mieheni kanssa olenkin ja olen yrittänytkin opiskella ja saan käydä töissäkin jos vaan töitä löytäisin ei hän niitä kiellä. Tuskin olisin älykkäämpi ja pärjäisin yhtäkkiä hyvin opinnoissa ja saisin ammatin jos miehestä eroaisin. Ainoa mihin mies ei suostu on se että alkaisin yrittäjäksi ja se taas näyttäisi olevan ainoa keino mulla työllistyä.

 

Ainoa mihin mies ei suostu on se että alkaisin yrittäjäksi ja se taas näyttäisi olevan ainoa keino mulla työllistyä.

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos aloitat yrittämisen miehen vastusteluista huolimatta?
Jos yrittämiseen ei tarvitse kiinittää miehen varoja, sinä voit aikuisena ihmisenä tehdä sen ilman miehen lupaa. Jos mies kieltää sinulta juuri sen, minkä koet itse elämässä eteenpäin pääsyn ainaksi mahdolliseksi tavaksi, onko hän ihminen, jonka kanssa haluat elä? vai onko hän nyt vaan tekosyy, ettei tarvi tehdä itse mitään eikä ottaa vastuuta elämästä? Oletko riippuvainen miehestä, josta saat näppärän syntipukin, kun elämä tuntuu olevan jumissa?

 

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos aloitat yrittämisen miehen vastusteluista huolimatta?
Jos yrittämiseen ei tarvitse kiinittää miehen varoja, sinä voit aikuisena ihmisenä tehdä sen ilman miehen lupaa. Jos mies kieltää sinulta juuri sen, minkä koet itse elämässä eteenpäin pääsyn ainaksi mahdolliseksi tavaksi, onko hän ihminen, jonka kanssa haluat elä? vai onko hän nyt vaan tekosyy, ettei tarvi tehdä itse mitään eikä ottaa vastuuta elämästä? Oletko riippuvainen miehestä, josta saat näppärän syntipukin, kun elämä tuntuu olevan jumissa?

Hän varmasti ottaisi eron jos alkaisin vastusteluista huolimatta yrittäjäksi eikä se auta vaikka hän ei joutuisi siihen penniäkään antamaan rahaa. Ja mä olen riippuvainen miehestä taloudellisesti plöus noiden sairauksieni takia hän joutuu huonoina aikoina auttamaan mua melko paljon lapsenhoito jutuissa en siis voisi alkaa yh.ksi eli tilanne aika monimutkainen.

 

Hän varmasti ottaisi eron jos alkaisin vastusteluista huolimatta yrittäjäksi eikä se auta vaikka hän ei joutuisi siihen penniäkään antamaan rahaa. Ja mä olen riippuvainen miehestä taloudellisesti plöus noiden sairauksieni takia hän joutuu huonoina aikoina auttamaan mua melko paljon lapsenhoito jutuissa en siis voisi alkaa yh.ksi eli tilanne aika monimutkainen.

Kunnalla on sosiaalitoimi, joka auttaa sinua, jos mies ottaa eron siksi että haluat kasvaa ihmisen ja päästä elämässä eteenpäin. Miehestä ei Suomessa kukaan ole oikeasti rtiippuvainen taloudellisesti, paitsi päänsä sisllä. Voi toki olla, että elintasi laskis, mutta silloin on turha narista, se on oma valinta; on tehny ura valinnan olla jonkun puoliso saadakseen tietyn taloudellisen aseman. Ammatti se on sekin.

 

Olen itse sydämenrytmihäiriöistä ja muista sairauksista kärsivä yh. En silti olisi lapsen isän kanssa sen takia että olen sairas, vaan olen saanut apua muualta. Myös isä auttaa ja meillä on hyvät välit, mutta rakkautta ei ole, joten en katso että voisimme olla yhdessä vain siksi että olen sairas. Hän kyllä auttaa muutenkin. En myös ikinä, missään tilanteessa antaisi miehen päätöksen vaikuttaa valintaani siitä, millaista työtä teen. Nämä päätökset ovat vain ja ainoastaan omiani, ainoastaan lapsi on tietysti rajoite sille, mitä teen. Rakkaus ei ikinä tarkoita sitä, että toista voi alkaa kontrolloida.

Hanki apua. Sinulle pitäisi jonkun puhua järkeä siitä, mitä kaikkea todellisuudessa voisit tehdä tilanteesi eteen. Olet nyt uhriuttanut itsesi täysin mentaliteettiin, että "mitään ei ole tehtävissä, joten lojumpa nyt koko loppuelämäni tässä avuttomana ja mitääntekemättömänä kunnes kuolo korjaa, mutta eipä voi mitään." Ei se niin ole. Tietysti, jos haluat asian olevan niin, se on niin. Jos haluat asiaan muutosta, hankit apua mahdollisimman pian. Mitään haittaa siitä ei ainakaan ole.

 

Olisi siis jo aikuinen? En hylkäisi. Olisin surullinen, että lapsi olisi jumittuntu jollain tavalla teini-ikään itesään etsimään ja kokisin epäonnistuneeni kasvattajana.

 

Tottakai syytä on minussakin mutta olen yrittänyt opiskella yms mutta en vaan niissä pärjää. Jonkun pienen yritystoiminnan kotonani olisin halunnut aloittaa mutta kun mies tyrmäsi sen niin eipä sille mitään voi.

Et voi muuttaa miestäsi mutta omaa ajattelutapaa ja omia toimintatapoja voit. Jos jotakin haluaa niin se pitää silloin vaan toteuttaa, ei sillä ole väliä mitä muut siitä ajattelee.
Miksi puhut miehesi kanssa jos et kerta sieltä saa koskaan positiivista palautetta? Tee mieluumminin niin että toteutat ensin sen mitä suunnittelet ja kerrot sitten miten hienosti olet pärjännyt, jos sitäkään.

 

Sähän tästä samasta juuri uilsit tuolla vauvan puolella. Taas monet sua ja sun juttuja tuntemattomat ihmiset antoivat paljon tsemppausta ja neuvoja. Eikö sun pitänyt ottaa siitä avoimen yliopiston opiskelumahdollisuudesta selvää? Kun siellä kerta oli sellaisia juttuja, joissa voisit pärjätä, vaikka et laskemisessa ja tilastollisissa jutuissa pärjäisikään. Et vissiin ole ottanut. Ja sanot, että työtoiminta leimaa, mutta samalla voivottelet tuon nykyisen tilanteen leimaavan myös. Että mies häpeää sun tilannetta ja sä itse voivottelet sitä pientä vaatimatonta mökkiä ja kun lapsen kaverit kiusaa siitä. Miksi sä kokoajan niin helvetisti ajattelet sitä, mitä ne muut ajattelee?

 

En usko että elämässä tulisi eteen tilannetta jossa lakkaisin tukemasta ja kannustamasta lastani, saati sitten että hänet hylkäisin. Ei olisi vaihtoehto mulle.