M-a
Eikö muuten ole hassua, että aika usein vanhemmat ihmiset sanoo kaipaavansa sitä aikaa, kun oli lapset ja sen tuomaa hässäkkää?
Mä luulen, että aika usein se joku aiempi elämänvaihe tuntuu kivalta kun siitä muistaa parhaat hetket, eikä nykyhetkestä ole niin helppo nähdä niitä samoja asioita, ennen kuin tämä puolestaan on takana.
Mä luulen, että aika usein se joku aiempi elämänvaihe tuntuu kivalta kun siitä muistaa parhaat hetket, eikä nykyhetkestä ole niin helppo nähdä niitä samoja asioita, ennen kuin tämä puolestaan on takana.
En olisi. Mutta ennen kuin tapasin miehen ja olin sinkku, olin onnellinen. Enää en voisi olla, koska se tarkottaisi miehen menettämistä.
M-a
Niin ja vielä vastaus alkuperäiseen kysymykseen:
En haluaisi olla sinkku. Jos olisin, toivoisin todennäköisesti koko ajan löytäväni puolison.
Ja mulla on vielä käynyt niin hyvä tuuri tuon miehen kanssa, että toivon vain, että suhteemme säilyy hyvänä vielä vuosikymmeniä.
En haluaisi olla sinkku. Jos olisin, toivoisin todennäköisesti koko ajan löytäväni puolison.
Ja mulla on vielä käynyt niin hyvä tuuri tuon miehen kanssa, että toivon vain, että suhteemme säilyy hyvänä vielä vuosikymmeniä.
Totajoo
Mä saan vain niin paskoja miehiä että taidan olla onnellisempi näin sinkkuna. Siis kyllähän mä kaipaisin hyvää parisuhdetta, mutta kun suhteessa herää siihen että on paha olla, ja yksin ei tarvitsisi sentään kestää ja kuunnella toiselta kaikkea paskaa, siitä syystä viimeisen suhteenkin lopetin.
Enää en aio yrittää, miehet on niin nähty.
Enää en aio yrittää, miehet on niin nähty.
Ken guru
En olisi.
Rakastan sitä turvallisuuden tunnetta mikä tulee kun on "olemassa" toinen saman arvoinen, samanlaisen ajatusmaailman omaava.
Meillä saa kumpin omaakin tilaa tarvittaessa, oikeastaan lähes joka päivä. Mulla se on vähän hankalampaa kun tuo 1v on niiiiiiin paljon mun perään, mutta vielä tulee aika että on enemmän omillaan. Mutta vapaasti menen ja tulen minäkin, ilmoitusluontoisia meillä nämä.
En siis koe että parisuhde rajottaa elämääni mitenkään, päin vastoin, saan vapautta, mutta lisäksi rakkautta, läsnäoloa, tukea, sekä toisen ihmisen jakamaan kotityöt ja lasten hoidon.
Rakastan sitä turvallisuuden tunnetta mikä tulee kun on "olemassa" toinen saman arvoinen, samanlaisen ajatusmaailman omaava.
Meillä saa kumpin omaakin tilaa tarvittaessa, oikeastaan lähes joka päivä. Mulla se on vähän hankalampaa kun tuo 1v on niiiiiiin paljon mun perään, mutta vielä tulee aika että on enemmän omillaan. Mutta vapaasti menen ja tulen minäkin, ilmoitusluontoisia meillä nämä.
En siis koe että parisuhde rajottaa elämääni mitenkään, päin vastoin, saan vapautta, mutta lisäksi rakkautta, läsnäoloa, tukea, sekä toisen ihmisen jakamaan kotityöt ja lasten hoidon.
Peyote
En usko, en edes tiedä millaista se olisi. Olen ollut parisuhteessa nyt yli puolet elämästäni. En ollut silloin näin onnellinen muistaakseni.
Enpä minä tiedä mitä parisuhde estäis paitsi intiimin kanssakäymisen muiden kuin puolison kanssa. Kaikki muu on järjestelykysymyksiä: nukkumiset, menemiset ja musiikin huudattamiset. Jos mieheni minut nyt jättäisi, olisin ehdottomasti paljon surullisempi. Välillisesti siksi, että suhteen lakkaaminen vaikuttaisi muuhun elämään: kämppä pitäs vaihtaa halvempaan, alkiomme tuhottaisiin yms., mutta ennen kaikkea suurin menetys olisi kadottaa elämänkumppani viereltäni.
Sitä rakkauden, hyväksymisen ja ymmärtämisen määrää mitä mieheni minulle osoittaa en haluaisi koskaan menettää.
Sitä rakkauden, hyväksymisen ja ymmärtämisen määrää mitä mieheni minulle osoittaa en haluaisi koskaan menettää.
"kyllästynyt"
Te, jotka ette missään nimessä olisi onnellisempia niin teettekö te sitten mieluummin asioita yhdessä kuin yksin? Tai mieluummin puolison kanssa kuin vaikkapa kavereiden kanssa? Tuoko teille tekemiseen paljonkin lisäarvoa se, että joku on sitä todistamassa?
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.
[QUOTE="kyllästynyt";29681833]Te, jotka ette missään nimessä olisi onnellisempia niin teettekö te sitten mieluummin asioita yhdessä kuin yksin? Tai mieluummin puolison kanssa kuin vaikkapa kavereiden kanssa? Tuoko teille tekemiseen paljonkin lisäarvoa se, että joku on sitä todistamassa?
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Molemmat me kaivataan myös omaa rauhaa ja sitä saamme. Molemmat me myös kaipaamme aikaa ja yhteisiä hetkiä kavereiden kanssa, niitäkin saamme aina kun haluamme.
Kuitenkin yhdessä tekeminen on kaikista parasta, jos pitäisi valita lähdenkö vaikka reissuun yksin, ystävien kanssa vai miehen kanssa niin miehen kanssa mieluiten ehdottomasti.
Nyt viikonloppuna meillä on lapsivapaa. Kysyin juuri eilen mieheltä haluaisko se että mä meen omia menoja ja se pitäs ukkojen kesken saunaillan. Ei halunnut, haluaa sekä kaverinsa mutta myös minut paikalle.
Yleensäkin meillä on esim. sama leffamaku, on ihana katsoa yhdessä, nauraa samoille jutuille ja jälkikäteen arvostella raina yhdessä. Kuunnellaan pääosin samaa musiikkia, huudatetaankin sitä välillä vaikka lapset olisivatkin kotona.
Urheillaan erikseen koska yhdessä ei päästä lasten takia mutta voin kuvitella meidän viihtyvän salitreeneissä yhdessä jonkun vuoden kuluttua.
Lisäarvon yhdessä tekemiselle ei tuo se että joku on todistamassa vaan se että tulee yhteisiä kokemuksia jotka on ihana jakaa rakastamansa ihmisen kanssa.
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Molemmat me kaivataan myös omaa rauhaa ja sitä saamme. Molemmat me myös kaipaamme aikaa ja yhteisiä hetkiä kavereiden kanssa, niitäkin saamme aina kun haluamme.
Kuitenkin yhdessä tekeminen on kaikista parasta, jos pitäisi valita lähdenkö vaikka reissuun yksin, ystävien kanssa vai miehen kanssa niin miehen kanssa mieluiten ehdottomasti.
Nyt viikonloppuna meillä on lapsivapaa. Kysyin juuri eilen mieheltä haluaisko se että mä meen omia menoja ja se pitäs ukkojen kesken saunaillan. Ei halunnut, haluaa sekä kaverinsa mutta myös minut paikalle.
Yleensäkin meillä on esim. sama leffamaku, on ihana katsoa yhdessä, nauraa samoille jutuille ja jälkikäteen arvostella raina yhdessä. Kuunnellaan pääosin samaa musiikkia, huudatetaankin sitä välillä vaikka lapset olisivatkin kotona.
Urheillaan erikseen koska yhdessä ei päästä lasten takia mutta voin kuvitella meidän viihtyvän salitreeneissä yhdessä jonkun vuoden kuluttua.
Lisäarvon yhdessä tekemiselle ei tuo se että joku on todistamassa vaan se että tulee yhteisiä kokemuksia jotka on ihana jakaa rakastamansa ihmisen kanssa.
[QUOTE="kyllästynyt";29681833]Te, jotka ette missään nimessä olisi onnellisempia niin teettekö te sitten mieluummin asioita yhdessä kuin yksin? Tai mieluummin puolison kanssa kuin vaikkapa kavereiden kanssa? Tuoko teille tekemiseen paljonkin lisäarvoa se, että joku on sitä todistamassa?
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Teen miehen kanssa yhdessä, tai ihan yksin, tai omien ystävien kanssa asioita. Tasapainossa, kultainen keskitie jne.
Viihdyn sekä yksin, että seurassa. Samoin mies, joka myös tekee omia juttujaan yksin tai kaverien kanssa.
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Teen miehen kanssa yhdessä, tai ihan yksin, tai omien ystävien kanssa asioita. Tasapainossa, kultainen keskitie jne.
Viihdyn sekä yksin, että seurassa. Samoin mies, joka myös tekee omia juttujaan yksin tai kaverien kanssa.
[QUOTE="kyllästynyt";29681833]Te, jotka ette missään nimessä olisi onnellisempia niin teettekö te sitten mieluummin asioita yhdessä kuin yksin? Tai mieluummin puolison kanssa kuin vaikkapa kavereiden kanssa? Tuoko teille tekemiseen paljonkin lisäarvoa se, että joku on sitä todistamassa?
[/QUOTE]
Kyllä minä yleensä saan iloa siitä enempi, että yhdessä tehdään oli se sitten vauvan kylvetys tai leffan katsominen. Mieluummin puolisoni kanssa kuin kavereiden ja tämä ei riipu aktiviteetin laadusta. Puolisoni läsnäolo on se lisäarvo, se on ihan sama tehdäänkö mitään vai ollaanko vain. Haluan olla hänen seurassaan aina.
[/QUOTE]
Kyllä minä yleensä saan iloa siitä enempi, että yhdessä tehdään oli se sitten vauvan kylvetys tai leffan katsominen. Mieluummin puolisoni kanssa kuin kavereiden ja tämä ei riipu aktiviteetin laadusta. Puolisoni läsnäolo on se lisäarvo, se on ihan sama tehdäänkö mitään vai ollaanko vain. Haluan olla hänen seurassaan aina.
[QUOTE="kyllästynyt";29681833]Te, jotka ette missään nimessä olisi onnellisempia niin teettekö te sitten mieluummin asioita yhdessä kuin yksin? Tai mieluummin puolison kanssa kuin vaikkapa kavereiden kanssa? Tuoko teille tekemiseen paljonkin lisäarvoa se, että joku on sitä todistamassa?
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Voin mä tehdä yksinkin asioita. Mieskin voi.
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Voin mä tehdä yksinkin asioita. Mieskin voi.
Ken guru
[QUOTE="kyllästynyt";29681833]Te, jotka ette missään nimessä olisi onnellisempia niin teettekö te sitten mieluummin asioita yhdessä kuin yksin? Tai mieluummin puolison kanssa kuin vaikkapa kavereiden kanssa? Tuoko teille tekemiseen paljonkin lisäarvoa se, että joku on sitä todistamassa?
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Me tykätään että toinen on mukana tekemisissä. Mutta tykätään tehdä myös asioita itseksemme. Eli niin ja näin. Kumpikin meistä tarvitsee omaa tilaa, aikaa olla vain oman päänsä sisällä, mutta paljon on asioita joita tehdään ennemmin niin että toinen on mukana. Meillä nämä vaan on ajan mittaan sulautuneet itsestäänselvyyksiksi, eikä mitenkän erityisesti suunnitella niitä.
Nähdään omia kavereitakin, mutta itse viihdyn silti parhaiten joko mieheni kanssa, perheeni kanssa tai yksin. Vähän erakkoluonteita ollaan kai kumpikin?
Ehkä tämä on osittain sukupuolestakin kiinni. En tiedä. Tyhjä kämppä on mun unelma just nyt.[/QUOTE]
Me tykätään että toinen on mukana tekemisissä. Mutta tykätään tehdä myös asioita itseksemme. Eli niin ja näin. Kumpikin meistä tarvitsee omaa tilaa, aikaa olla vain oman päänsä sisällä, mutta paljon on asioita joita tehdään ennemmin niin että toinen on mukana. Meillä nämä vaan on ajan mittaan sulautuneet itsestäänselvyyksiksi, eikä mitenkän erityisesti suunnitella niitä.
Nähdään omia kavereitakin, mutta itse viihdyn silti parhaiten joko mieheni kanssa, perheeni kanssa tai yksin. Vähän erakkoluonteita ollaan kai kumpikin?
päivääkään en vaihtaisi
En todellakaan. Pitkät sinkkuvuodet oli kyllä ihan vapaita ja hauskoja aikoja, mutta plääh miten tylsiä ja yksinäisiä. Nyt onnellisessa liitossa tuntuu, että olen saavuttanut kaiken mitä ikinä olen voinut toivoa ja aina vain lisää kaikkea ihanaa tuntuu tulevan. Kaksin on niin paljon parempi, turvallisempi, hauskempi ja ihanampi olla. En minä olisi edes suhteeseen ryhtynyt jos en olisi sitä halunnut ja tarvinnut. Elämässä on kaikki niin kertakaikkisen hyvin ja ihan tavallinen arkikin on niin helkkarin mukavaa kun saa elää sen maailman parhaan tyypin kanssa päivästä toiseen. Ajatus luopumisesta, kompromisseista yms. on vähän vieras kun niitä ei ole tarvinnut tehdä kun ajatuksemme, toiveemme ja mielipiteemme menevät suurimmissa asioissa niin hyvin yhteen ja mitään elämässäni ei ole rajoitettu yhtään mitenkään, päin vastoin, en ole ikinä ollut näin vapaa tekemään asioita joita haluan.
m-a
Kiva lukea ihmisten hyvistä parisuhteista ja siitä, miten arvostavat puolisoaan.
Mietin omasta suhteesta vielä sellaista detaljia, että me autetaan myös toisiamme monissa asioissa, joista yksin ollessa jäisi paitsi. Esim ite olen välillä saamaton, mutta saan enemmän aikaiseksi, kun puoliso on luonteeltaan energinen ja tehokas, ja haluan auttaa enkä ainakaan halua tuntea itseäni laiskemmaksi. Ja siitä tulee sitten hyvä fiilis, kun saankin aikaiseksi enemmän kuin ajattelin. Ollaan molemmat joskus epävarmoja (eri asioissa tosin) ja uskon, että toisen tsemppaus auttaa selviämään niistä tilanteista. Usein on kyse niin pienistä ja ohimenevistä jutuista, ettei niitä ystäville edes ehtisi/tajuaisi mainita, mutta puoliso näkee ne koska on kokoajan lähellä. Olen ihan superkiitollinen miehelleni monesta asiasta, ja välillä ihmetelen vaan miten mulla kävi näin hyvä tuuri.
Ollaan myös molemmat periaatteessa sosiaalisia, mutta kaivataan sellaista akkujen latausta yksin sen sosiaalisuuden jälkeen. Ollan puhuttukin tästä, ja siksipä välillä ollan vaan ihan hiljaa, mitään puhumatta, tai toinen lähtee ulos kävelylle tms jos kotona ei saa sitä hiljaista akkujen latausta tehtyä. En siis kaipaa sinkkuutta siihen, että saisin olla itsekseni.
Mietin omasta suhteesta vielä sellaista detaljia, että me autetaan myös toisiamme monissa asioissa, joista yksin ollessa jäisi paitsi. Esim ite olen välillä saamaton, mutta saan enemmän aikaiseksi, kun puoliso on luonteeltaan energinen ja tehokas, ja haluan auttaa enkä ainakaan halua tuntea itseäni laiskemmaksi. Ja siitä tulee sitten hyvä fiilis, kun saankin aikaiseksi enemmän kuin ajattelin. Ollaan molemmat joskus epävarmoja (eri asioissa tosin) ja uskon, että toisen tsemppaus auttaa selviämään niistä tilanteista. Usein on kyse niin pienistä ja ohimenevistä jutuista, ettei niitä ystäville edes ehtisi/tajuaisi mainita, mutta puoliso näkee ne koska on kokoajan lähellä. Olen ihan superkiitollinen miehelleni monesta asiasta, ja välillä ihmetelen vaan miten mulla kävi näin hyvä tuuri.
Ollaan myös molemmat periaatteessa sosiaalisia, mutta kaivataan sellaista akkujen latausta yksin sen sosiaalisuuden jälkeen. Ollan puhuttukin tästä, ja siksipä välillä ollan vaan ihan hiljaa, mitään puhumatta, tai toinen lähtee ulos kävelylle tms jos kotona ei saa sitä hiljaista akkujen latausta tehtyä. En siis kaipaa sinkkuutta siihen, että saisin olla itsekseni.
"vaemo"
En. En ole koskaan ollut niin onnellinen kuin näinä 10 vuotena puolisoni kanssa. Raskastan häntä ja yhäkin hän saa mahani pyörähtämään ympäri. Valitsisin edelleen samoin.
"Anne"
Jokainen nainen on onnellisempi sinkkuna kuin löysän paskakasan kanssa jota mieheksi kutsutaan. Joka muuta väittää valehtelee!
[QUOTE="Anne";29681987]Jokainen nainen on onnellisempi sinkkuna kuin löysän paskakasan kanssa jota mieheksi kutsutaan. Joka muuta väittää valehtelee![/QUOTE]
Olisi ehkä sunkin kannattanut valita parempi mies?
En olisi missään tapauksessa onnellisempi sinkkuna. Koko aikuisikänäni (~12 vuotta) olen ollut sinkkuna alle puoli vuotta. Olen ehdottomasti parisuhdeihminen ja nimenomaan saan lisä onnellisuutta siitä, kun voi tehdä asioita yhdessä jonkun kanssa. Olen onnellisempi, jos puoliso istuu vieressäni kun katson leffaa tai jos saan jutella hänelle niitä näitä ruokaa tehdessä. Olen ehdottomasti onnellisempi kun saan mennä toisen viereen nukkumaan sen sijaan että menisi tyhjään sänkyyn.
Parisuhteeni eivät juuri koskaan ole olleet todella huonoja edes silloin kun ovat lähestyneet loppuaan, eli olen kyllä aina ollut onnellisempi parisuhteessa kuin sinkkuna.
Nykyisen puolisoni kanssa olen elämääni täydellisen tyytyväinen. Rakastan puolisoani ja asioita, joita voin hänen kanssaan tehdä. En vaihtaisi elämästäni mitään pois. Tottakai kiireinen pikkulapsiaika rajoittaa asioita joita voin tehdä, mutta sekin on helpompaa kun on ihana mies rinnalla. Juuri tällä hetkellä yksi suurimmista positiivisista puolista parisuhteessa on se, että en joudu elämään tätä pikkulapsi aikaa yksin, vaan mieheni osallistuu tasapuolisesti ja kun mies tulee töistä saan hetkeksi vaikka istahtaa koneelle ja vietää sitä omaa aikaa, jos en olisi parisuhteessa ei se olisi mahdollista. Mutta yhtä lailla tärkeää on se yhteenkuuluvuuden tunne, jonka koen puolisoni kanssa. Se onnellisuus, joka valtaa minut, kun vain ajattelenkin häntä. Toivon, että saamme olla yhdessä onnellisia vielä hyvin pitkään enkä todellakaan kaipaa tai haikaile yhtään mitään sinkkuudessa. Saan olla yksin juuri niin paljon kuin haluan ja tehdä omia juttujani aivan riittävän paljon (en tarvitse kovin paljoa) ja kaiken muun ajan saan viettää yhdessä perheeni kanssa.
Olisi ehkä sunkin kannattanut valita parempi mies?
En olisi missään tapauksessa onnellisempi sinkkuna. Koko aikuisikänäni (~12 vuotta) olen ollut sinkkuna alle puoli vuotta. Olen ehdottomasti parisuhdeihminen ja nimenomaan saan lisä onnellisuutta siitä, kun voi tehdä asioita yhdessä jonkun kanssa. Olen onnellisempi, jos puoliso istuu vieressäni kun katson leffaa tai jos saan jutella hänelle niitä näitä ruokaa tehdessä. Olen ehdottomasti onnellisempi kun saan mennä toisen viereen nukkumaan sen sijaan että menisi tyhjään sänkyyn.
Parisuhteeni eivät juuri koskaan ole olleet todella huonoja edes silloin kun ovat lähestyneet loppuaan, eli olen kyllä aina ollut onnellisempi parisuhteessa kuin sinkkuna.
Nykyisen puolisoni kanssa olen elämääni täydellisen tyytyväinen. Rakastan puolisoani ja asioita, joita voin hänen kanssaan tehdä. En vaihtaisi elämästäni mitään pois. Tottakai kiireinen pikkulapsiaika rajoittaa asioita joita voin tehdä, mutta sekin on helpompaa kun on ihana mies rinnalla. Juuri tällä hetkellä yksi suurimmista positiivisista puolista parisuhteessa on se, että en joudu elämään tätä pikkulapsi aikaa yksin, vaan mieheni osallistuu tasapuolisesti ja kun mies tulee töistä saan hetkeksi vaikka istahtaa koneelle ja vietää sitä omaa aikaa, jos en olisi parisuhteessa ei se olisi mahdollista. Mutta yhtä lailla tärkeää on se yhteenkuuluvuuden tunne, jonka koen puolisoni kanssa. Se onnellisuus, joka valtaa minut, kun vain ajattelenkin häntä. Toivon, että saamme olla yhdessä onnellisia vielä hyvin pitkään enkä todellakaan kaipaa tai haikaile yhtään mitään sinkkuudessa. Saan olla yksin juuri niin paljon kuin haluan ja tehdä omia juttujani aivan riittävän paljon (en tarvitse kovin paljoa) ja kaiken muun ajan saan viettää yhdessä perheeni kanssa.
näin
Miten parisuhde rajottaa muka elämää, lapsethan sen tekee. On sulla menny puurot ja vellit sekasin.
Mä en ole oikeastaan koskaan ollut sinkku, joten en osaa täysin varmasti vastata kysymykseen. Uskoisin kuitenkin olevani sen verran parisuhdeihminen, etten olisi onnellisempi sinkkuna.
Mies on paljon ja välillä pitkiäkin aikoja poissa työnsä takia ja olen ihan tyytyväinen itsekseni, katson telkkarista mitä huvittaa, teen sitä ruokaa mitä itseni tekee mieli, käyn treenaamassa, shoppailemassa, tapaan ystäviäni mutta kun mies tulee kotiin, viihdyn hänen seurassaan vallan mainiosti. Lapset on jo isoja.
Mies on paljon ja välillä pitkiäkin aikoja poissa työnsä takia ja olen ihan tyytyväinen itsekseni, katson telkkarista mitä huvittaa, teen sitä ruokaa mitä itseni tekee mieli, käyn treenaamassa, shoppailemassa, tapaan ystäviäni mutta kun mies tulee kotiin, viihdyn hänen seurassaan vallan mainiosti. Lapset on jo isoja.
987
Tykkään eniten parisuhteesta jossa voi mennä ja tulla miten huvittaa, mutta yhdessä tehdään paljon asioita.
"kyllästynyt"
Et tainnut lukea aiempia viestejä?Alkuperäinen kirjoittaja näin;29682119:
No joka tapauksessa en mä usko, että vika on meidän parisuhteessa tai varsinkaan väärässä puolisossa. Toki pikkulapsiarki on itsessään tosi väsyttävää ja varsinkin suoraan töiden jälkeen lapsenvahdiksi jääminen koko illaksi on kyllä tympäisevää. En mahda mitään sille, että väistämättä paskavaippoja vaihtaessa 10h työpäivän jälkeen ajattelee, että joo, kai sitä olisi voinut toisinkin valita.
Mutta siis se kaikkein suurin pointti on, että mä tarvitsen ihan hirveästi omaa aikaa eikä sellainen tunnu pikkulapsiarjessa eikä parisuhteessa oikein onnistuvan. Välillä tekisi mieli olla itsekäs, pakata laukut ja lähteä. Vaikka Peruun vuorille vaeltamaan. Mutta en taitaisi antaa itselleni sitä ikinä anteeksi.
Eli summa summarum, loppuelämä tyytymättömänä?
Ken guru
[QUOTE="kyllästynyt";29682281]Et tainnut lukea aiempia viestejä?
No joka tapauksessa en mä usko, että vika on meidän parisuhteessa tai varsinkaan väärässä puolisossa. Toki pikkulapsiarki on itsessään tosi väsyttävää ja varsinkin suoraan töiden jälkeen lapsenvahdiksi jääminen koko illaksi on kyllä tympäisevää. En mahda mitään sille, että väistämättä paskavaippoja vaihtaessa 10h työpäivän jälkeen ajattelee, että joo, kai sitä olisi voinut toisinkin valita.
Mutta siis se kaikkein suurin pointti on, että mä tarvitsen ihan hirveästi omaa aikaa eikä sellainen tunnu pikkulapsiarjessa eikä parisuhteessa oikein onnistuvan. Välillä tekisi mieli olla itsekäs, pakata laukut ja lähteä. Vaikka Peruun vuorille vaeltamaan. Mutta en taitaisi antaa itselleni sitä ikinä anteeksi.
Eli summa summarum, loppuelämä tyytymättömänä?[/QUOTE]
Minkä ikäisiä lapsia sulla on? Äkkiä ne siitä kasvaa, ja alkavat viettää aika omissa oloissaan, kavereillaan, leireillä, mummolassa...siinä sitä omaa aikaa sitten taas tulee niin että lapsia ehtii jo ikävöimäänkin
.
No joka tapauksessa en mä usko, että vika on meidän parisuhteessa tai varsinkaan väärässä puolisossa. Toki pikkulapsiarki on itsessään tosi väsyttävää ja varsinkin suoraan töiden jälkeen lapsenvahdiksi jääminen koko illaksi on kyllä tympäisevää. En mahda mitään sille, että väistämättä paskavaippoja vaihtaessa 10h työpäivän jälkeen ajattelee, että joo, kai sitä olisi voinut toisinkin valita.
Mutta siis se kaikkein suurin pointti on, että mä tarvitsen ihan hirveästi omaa aikaa eikä sellainen tunnu pikkulapsiarjessa eikä parisuhteessa oikein onnistuvan. Välillä tekisi mieli olla itsekäs, pakata laukut ja lähteä. Vaikka Peruun vuorille vaeltamaan. Mutta en taitaisi antaa itselleni sitä ikinä anteeksi.
Eli summa summarum, loppuelämä tyytymättömänä?[/QUOTE]
Minkä ikäisiä lapsia sulla on? Äkkiä ne siitä kasvaa, ja alkavat viettää aika omissa oloissaan, kavereillaan, leireillä, mummolassa...siinä sitä omaa aikaa sitten taas tulee niin että lapsia ehtii jo ikävöimäänkin
.