Olisitko mustasukkainen/loukkaantunut tästä asiasta? Tärkeää!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja caniche fan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

caniche fan

Jäsen
04.02.2009
171
0
16
Eli miehelleni tuli työkaveriksi 8v nuorempi nainen jonka kanssa työskentelee 8h päivässä tiiviisti yhdessä. He ovat jo työskenneelleen yhdessä 2 vuotta joten tuntevat aika hyvin. Noin vuosi sitten tämä nainen alkoi soittelemaan avioeroongelmiensa takia miehelleni iltaisin ja tekstaamaan. En pitänyt asiasta ja sanoin etten pidä siitä että noin tiiviisti pitävät yhteyttä.... Sen jälkeen tämä nainen ei enään niin usein soitellut ainakaan minun nähteni meille eikä miehenikään häntä maininnut.

Nyt meille tuli sitten isompi riita mieheni kanssa ja lähdin lenkille. Mieheni meni tälle naiselle heti soittamaan ja tekstarit lensivät puolin toisin. Suutuin todella asiasta ja sain kuulla että he ovat aiemminkin puhuneet meidän riidoista ja muista henk. koht asioista ja miehnei sanoi tämän olevan hänelle tärkeä kaveri ja ainoa jolle pystyy puhumaan. Että näin. Olen jotenkin loukkaantunut. Mieheni sanoi ettei ole suhdetta tai tunteita tätä toista kohtaan.... Ja sanoi että minä olen vainoharhainen.... Ja jotenkin minun reagtiotani piti todella kummana. Ja jos en voi luottaa häneen niin haluaa erota. Muutenkin on ollut meillä aika vaikeaa mutta eka kertaa erolla uhkaa. Meillä 4 lasta 15v yhdessä oloa takana....

On jotenkin paha mieli... Haluaisin tietää muiden reaktioita? Reakoinko jotenkin aivan väärin? Kavereita saa olla mutta mielestäni tiettyihin asioihin pitää vetää raja. En halua sulkea miestäni mihinkään "vankilaan" tai rajata hänen elämäänsä.
 
Ymmärrän sinua, mutta ymmärrän myös miestäsi. Jos nainen todella hänelle vain kaveri, jolle on hyvä purkaa tuntojaan jne, ihan niinkuin me tytötkin puramme tyttökavereillemme. Miehillä harvoin on sellasia ystäviä joille puhua parisuhteista jne.
Toisaalta miehesikin pitäisi ymmärtää sinun reaktiosi. Asettua sinun asemaasi...
kaikin puolin hankala tilanne, mutta eiköhän tämäkin puhumalla selviä? Puhukaa, puhukaa ja puhukaa... tsemppiä!!
 
Ei loukkaisi niin paljoa jos mies puoleiselle ystävälle puhuisi. Tunnen oloni jotenkin "uhatuksi".
En silti tykkäisi vastaavasta. On tunne että tämä nainen kääntäisi miehni minua vastaan koska mieheni on jotenkin muuttunut selkeästi....
 
Kyllä pitäisin hieman outoa. Tosin pitäisi pystyä luottamaan mieheenkin, mutta pitäisin silti outona avautumisen työkaverille. Ja jos tämä todellakin on työkamu...Pyydä miestäsi asettautumaan tilanteesi.Puhumalla asiat selviää, tai sitten ei...Tsemppiä!
 
Jos miehes on tämän työkaverinsa kanssa hyviä kavereita, tulee sitä sillon kerrottua niitä vaikeitakin asioita. Mulla itellä on hyvä miespuoleinen kaveri jolle kerron paljonkin asioita. Ei ole miestä haitannu yhtään, ja on hänelläkin naisia kavereina enkä ole asiaa pitäny mitenkään erikoisena. Et taida luottaa mieheesi, ja sen sanaan? Miksi et?
 
Ystävä on ystävä. kyllä minullakin on asioita joista puhun vain ystäville, en miehelleni. Minun ystävät ovat naisia enimmäkseen, mutta sun miehes ystävä sattuu olemaan nainen.
 
Hmm.. Riippuu tietenki tapausesta.. Mun miehellä on yksi luotetuimmista ystävistä nainen. Eikä tulisi mieleenkään epäillä mitään. Miksi et luota mieheesi? Onko mies koskaan pettänyt esim..?
 
Minulla on menneisydessä tapahtunut paljon vaikeita asioita jotka ovat vieneet itsetuntoa ja luottamusta toisiin ihmisiin :'( Ja miehelläni on tapana salata kaikki asiat joista luulee minun suuttuvan tai stressaantuvan. Se menee joskus yli. Ei tuollainen "suojelutapa" toimi. Joudun aina miettimään kertoiko kaiken. Yleensä asiat harmittomia... Kävi esim puoli vuotta lenkillä yhden kaverinsa kanssa ja minulle sanoi menneensä yksin lenkille kunnes kerran näin heidät yhdessä juoksemassa. Hän luuli etten pidä siitä ja jätti kertomati. Miksi ihmeessä?
 
On työkaveri mutta myös muutenkin kaveri/ystävä, tuskin pelkälle työkaverille teidän asioista puhuis...
Kyllä miun mielestä miehilläkin on oikeus purkaa omia tuntojaan kavereilleen/ystävilleen, olkoon se toinen osapuoli sitten mies tai nainen...
 
Mä olen sitten varmaan todella omituinen kun mua ei häiritsisi moinen.Jos mies sanoo,että ovat vaan todella hyviä kavereita niin sitten ovat.Etenkin jos mulla ei ole mitään syytä olettaa muuta.Mä ymmärrän ihan hyvin,että aina mä en ole se ainoa,jolle mieheni voi puhua ja sen takia on vaan hyvä että hänellä on joku sellainen,jolle pystyy puhumaan.En mä siinä katso sukupuolta vaan oman mieheni parasta.Ridiat osaa olla semmoisia,että niitä on helpompi itselleenkin selvittää siten,että puhuu ulkopuolisen kanssa asiasta ensin.Saa tavallaan uutta perspektiiviä asiaan.

Mutta siis,mä en tuosta hermostuisi.Jos asia vaivaa ap:ta niin kehottaisin rauhallisesti asiasta puhumaan enkä antaisi itseni leimahtaa liekkeihin ja suuttua todella kuullessani miehen purkaneen sydäntään kaverilleen.

Tsemppiä ap:lle ja toivottavasti saatte asianne selvitettyä! =)
 
Mulla on miespuolinen työkaveri jonka kanssa puhutaan puolin ja toisin todella henkilökohtaisista asioista ja myös parisuhteisiimme liittyvistä jutuista. Meidän välillä ei ole mitään romanttista, ei kertakaikkiaan.

On hyvin mahdollista, että miehelläsi on vastaava suhde työkaveriin. Sinä kuulostat hieman mustasukkaiselta, meinaan kun erikseen mainitset, että työkaveri on 8v nuorempi. Mitä merkitystä sillä on?

Minusta on hyvä, jos miehelläkin on joku, jolle purkaa tuntojaan, oli se sitten nainen tai mies. Ainakin omalta osalta tiedän, että miespuolinen työkaverini saa minulta aivan erilaisia kommentteja kuin hänen mieskaverit, ja ihan varmasti toimin heidän suhteessaan "hyvänä" kommentaattorina enkä myrkyttäjänä, koska näen naisen näkökulmasta, ja samalla tavalla jos itse sanon jotain miehestäni ni nainen saattaisi olla että "sika" kun taas toinen mies onkin vähän että haloo, mieti nyt...

En näe keskustelua kenenkään kanssa onkelmana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja caniche fan:
Minulla on menneisydessä tapahtunut paljon vaikeita asioita jotka ovat vieneet itsetuntoa ja luottamusta toisiin ihmisiin :'( Ja miehelläni on tapana salata kaikki asiat joista luulee minun suuttuvan tai stressaantuvan. Se menee joskus yli. Ei tuollainen "suojelutapa" toimi. Joudun aina miettimään kertoiko kaiken. Yleensä asiat harmittomia... Kävi esim puoli vuotta lenkillä yhden kaverinsa kanssa ja minulle sanoi menneensä yksin lenkille kunnes kerran näin heidät yhdessä juoksemassa. Hän luuli etten pidä siitä ja jätti kertomati. Miksi ihmeessä?

Jos syyllistät heti miestä niin ei halua kertoa, en minäkään kertoisi.
Ja mitä voitat tuolla että epäilet miestäsi ja alat syyllistämään asiasta mistä et tiedä vaan epäilet? luota vaan siihen mieheesi, et voi estää jos mies on lähtiäkseen, helpommin sen tekee tuolla sinun konstilla.
 
Iän laitoin siksi kun tyttö on vasta 20v.... Itse sain saman ikäisenä ekan lapsen mutta nyt tuntuu itsestä kamalan nuorelta :)

Kiva että vastailette. Saan ihan eri näkökulman asioihin. Ehkäpä minä hieman ylireagoin...
 
Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät puhu suruistaan eikä murheistaan yhdellekään ihmiselle tässä maailmassa. Se on aika ajoin varsin raskasta. Ensisijaisesti en voisi kuvitellakaan puhuvani itselleni vaikeasta asiasta sellaiselle ihmiselle, joka on tavalla tai toisella osallisena siihen asiaan. Säästän siis läheiseni kaikelta siltä, mitä sydämessäni suren. Ulkopuolinen apu on ihan jees. Jollekin se voi olla ammattiauttaja mielenterveystoimistosta, toiselle luotettava työkaveri. Luultavasti - jos olisi pakko - kääntyisin ennemmin luotettavan työkaverin puoleen kuin varaisin aikaa kallonkutistajalta.
 
Mitäpä jos ovatkin vain hyviä kavereita/ystäviä.
En ymmärrä, miksi pitää aina heti pelätä pahinta!
Ja miksi miehet ja naiset eivät voisi olla VAIN KAVEREITA keskenään?
Töissä kuitenkin vietetään melko paljon aikaa ja siinä herkästi ystävystytään joskus hyvinkin työkavereiden kanssa... heillä ei silti ole välttämättä suhdetta...
Minusta sinä nyt hieman ylireagoit...
 

Yhteistyössä