Alkuperäinen kirjoittaja zxc:
Alkuperäinen kirjoittaja täh:
siis oikeasti, kt:ssa ei saa soittaa pianoa päivällä?
Hah, minä kävin nuorena tyttönä pianotunneilla opettajan kotona. Kerrostalossa. Joko hänen naapurinsa olivat kuuroja, tai sitten hiukkasen ap:ta kovahermoisempia.
näin minäkin luulin, että on ihan normaalia että kaupungeissakin saa pianonsoiton opetusta ja että opettajat ihan yleisesti asuvat kerrostaloissa.
nyt kuitenkin kaikki väittävät tässä aloituksessa että ei saa soittaa pianoa eikä tehdä mitään mikä kuuluu naapuriin.
ja minä kun luulin, koko ajan, kun asuin 15 vuotta kerrostalossa, että kerrostaloasumiseen kuuluu, että suvaitaan muita ihmisiä ja heidän ääniään päivällä.
Eli esim. opiskelijana mieluummin pakkasin kamppeet ja lähdin kirjastoon lukemaan tenttiin kuin olisin koputtanut häiritsevästä äänestä seinään tai kattoon tai käynyt pyytämässä voluumin hiljanetämistä.
samoin kun myöhemmin olimme ainoa perhe kerrostalossa, kukaan ei koskaan valittanut lasten juoksemisesta, vaan meillä oli suhteet hyvät naapureidhin. esikoinen kävi kylässä jopa opiskelijatytöillä.
samoin kuin minä en valittanut vaikka yöaikaan joskus joku juhli. olinhan itsekin ollutnuori. jos se lapsia häiristi, niin ei ole vakavaa jos muutaman kerran vuodessa nukkuu sitten pitemmät päiväunet, jos yöllä heräilee.