tiistai ilta alkoi siis kamalilla, oksettavilla vatsakivuilla. puoli tuntia odotin jos vaikka laantusivat mutta ensiapuunhan siinä oli taas mentävä.
sillä sitten joku pölhö sisar hento valkoinen miettiessään viisi minuuttia mitä sanoisi tokais että "hmm.. ehkä...me laitetaan sut tänne"
that said and done sanoin sitten sisarta auttaakseni että viimeks ku tulin samoista vaivoista niin annettiin kipupiikki selänpuolelle ja mekeen hetki sen jälkeen oltiinki taas terveitä.näin teimme mutta kun sekään ei auttanut niin normaali kipulääkettä ja yö ensiavussa. avomies nukku sitte viereisessä sängyssä ja mä koko ajan pelkäsin että se putoo siitä niin koko yö meniki siinä ku katoin 10 minuutin välein että putooko, putooko.
pienet oli huolet vielä siinä vaiheessa.
aamun koittaessa sain sitte alkaa herätellä sitä lääkäriäkin hoitaja-hälärillä ja ilmoitin että mä oon heränny nyt. sitten istuttivat mut rullatuoliin ja kuskasivat mut sitten gynekologin vastaanotolle. (matkalla sinne luin potilaspapereitani, mulla oli kuulemma tullu syntyessä kuhmu päähän)siellä ilmoitettiin että "rakas" kystani on saanut kasvu spurtin... ensin kasvoi n 0.5 cm 3 kk se oli nyt kasvanut 1 viikossa kokonaisen sentin ja sen sisällä oli jotain.
ja eiku vuode osastolle, ja tässä vaiheessa mä pelkäsin jo että ne vie multa putket kokonaan, se ois niin tyypillistä. sinne äiti toi mulle kannettavan dvd soittimet ja tuotantokaude täydeltä simpsoneja.elämä hymyili kunnes mua alettiin valmistelemaan leikkaukseen.kolme pilleriä naamaan verikokeita ja sen jälkeen piti vielä jaksaa vastata kysymyksiin.päässä heitti ja heittää edelleen. hoitajat ei voineet aina olla varmoja kummat ne meistä leikkaa vai kummatkin koska avomies nukku siinä mun vieressä koko ajan. sitten kun mä lähdin leikkaukseen se lähti syömään.
leikkauksesta muistan vaan että narkoosilääkärin kanssa puhuttiin kaljasta.seuraava muistikuva on sitten se kun joku huutaa mun nimeä mun korvaan.se oli se kohta joka sattu koko leikauksessa.
sitten yö sairaalassa, kaikkea mitä yritin syödä tuli heti ulos, ja sängystä noustessa alko naurattaa kun jalat oli polviin asti keltaset...en kuulemma ollu pissanu housuuni...kaiken maailman nauraminen, yskiminen, liikkuminen sattuu..mutta kotiin päästiin kystattomana ja putket tallella
tää ketään kiinnosta mutta saimpahan ajatukset reilaansa.mua ei koskaan oo pelottanut niin paljon ku nämä kolme päivää mutta loppujen lopukshan se meni hyvin...päässä vaa keinahtelee
(ja se kaasu jonka ne laitto mahaan ei tuu ulos mun kehosta ja mä melkeen tunnen sen ilmakuplan jos yritän kääntyä tai jotain )
sillä sitten joku pölhö sisar hento valkoinen miettiessään viisi minuuttia mitä sanoisi tokais että "hmm.. ehkä...me laitetaan sut tänne"
that said and done sanoin sitten sisarta auttaakseni että viimeks ku tulin samoista vaivoista niin annettiin kipupiikki selänpuolelle ja mekeen hetki sen jälkeen oltiinki taas terveitä.näin teimme mutta kun sekään ei auttanut niin normaali kipulääkettä ja yö ensiavussa. avomies nukku sitte viereisessä sängyssä ja mä koko ajan pelkäsin että se putoo siitä niin koko yö meniki siinä ku katoin 10 minuutin välein että putooko, putooko.
pienet oli huolet vielä siinä vaiheessa.aamun koittaessa sain sitte alkaa herätellä sitä lääkäriäkin hoitaja-hälärillä ja ilmoitin että mä oon heränny nyt. sitten istuttivat mut rullatuoliin ja kuskasivat mut sitten gynekologin vastaanotolle. (matkalla sinne luin potilaspapereitani, mulla oli kuulemma tullu syntyessä kuhmu päähän
)siellä ilmoitettiin että "rakas" kystani on saanut kasvu spurtin... ensin kasvoi n 0.5 cm 3 kk se oli nyt kasvanut 1 viikossa kokonaisen sentin ja sen sisällä oli jotain.ja eiku vuode osastolle, ja tässä vaiheessa mä pelkäsin jo että ne vie multa putket kokonaan, se ois niin tyypillistä. sinne äiti toi mulle kannettavan dvd soittimet ja tuotantokaude täydeltä simpsoneja.elämä hymyili kunnes mua alettiin valmistelemaan leikkaukseen.kolme pilleriä naamaan verikokeita ja sen jälkeen piti vielä jaksaa vastata kysymyksiin.päässä heitti ja heittää edelleen. hoitajat ei voineet aina olla varmoja kummat ne meistä leikkaa vai kummatkin koska avomies nukku siinä mun vieressä koko ajan. sitten kun mä lähdin leikkaukseen se lähti syömään.
leikkauksesta muistan vaan että narkoosilääkärin kanssa puhuttiin kaljasta.seuraava muistikuva on sitten se kun joku huutaa mun nimeä mun korvaan.se oli se kohta joka sattu koko leikauksessa.
sitten yö sairaalassa, kaikkea mitä yritin syödä tuli heti ulos, ja sängystä noustessa alko naurattaa kun jalat oli polviin asti keltaset...en kuulemma ollu pissanu housuuni...kaiken maailman nauraminen, yskiminen, liikkuminen sattuu..mutta kotiin päästiin kystattomana ja putket tallella
tää ketään kiinnosta mutta saimpahan ajatukset reilaansa.mua ei koskaan oo pelottanut niin paljon ku nämä kolme päivää mutta loppujen lopukshan se meni hyvin...päässä vaa keinahtelee
(ja se kaasu jonka ne laitto mahaan ei tuu ulos mun kehosta ja mä melkeen tunnen sen ilmakuplan jos yritän kääntyä tai jotain )
