olipa mun kaverilla kiva "kaveri"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja julmaa hyväksikäyttöä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja kl:
Minulle meinasi käydä samalla tavalla, mutta sitten otin "kaveria" "niskasta kiinni" ja pistin maksamaan silmieni edessä maksuautomaatilla.

Heillä on siis pieni lapsi ja heillä oli viivästynyt kelan rahahakemus jotenka rahapäiväkin oli sitten siirtynyt parilla viikolla.
No pyysi sitten, josko olisin voinut lainata 100e 2vk ajaksi, mutta eihän minulla ole tuostanoin vaan antaa sellaisia rahoja, joten otin vipin.

Toimitin laskun kaverille ja soitin vielä päivää ennen, että onko maksettu, kun tiesin rahapäivän olleen jo.
Kuulema oli ja luotin.
Noh, parin päivän päästä tuli tekstiviesti maksamattomasta laskusta ja soitin vihaisena kaverille, että saatana, ethän ole maksanut vaikka muuta sanoit, käskin maksamaan välittömästi ja pyysin kuittia.
Viesiä ei vippi yhtiöstä tullut viikkoihin, mutten liiemmin saanut kuittiakaan kaverilta.
Ajattelin, että lasku on varmasti sitten maksettu kun ei mitään muistutuksia tullut.

Kun vipin alk. peräisestä eräpäivästä oli kulunut 1kk tuli viimeinen muistutus, jossa ilmoitettiin, että jos laskua ei olla maksettu viikon kuluessa, menee luottotiedot.

Sain raivarit, pahemmin en raivareita saa, ainakaan siinä mittakaavassa ja jätin lapset miehelle ja paahdoin kaverilleni aamu 9:tä rinkuttamaan kelloa.
Oli kotihoitoraha päivä, joten tiesin heillä olevan rahaa varmasti.
Kaveri tuli ihmeissään ovelle ja iskin paperin käteensä ja raivosin niin maan pirusti.
Käsin vetää kengät jalkaan ja lähteä kaupalle maksamaan laskua minä mukanaan.

Yritti jotain änkyttää ja selittää, että lapsi ei ole vielä syönyt aamiasta, tulisinko myöhemmin uudestaan, mutta en suostunut, vaan käskin ruokkia lapsen myöhemmin, lasku on nyt mentävä maksuun.

Loppu summa oli 180e, kun se OLISI ollut 120e alkujaan. Kaveri narisi, ettei jää loppukuuksi mitään rahaa kun on muutkin laskut maksettavana, mutta eipä paljoa kiinnostanut, olisi maksanut ajallaan.

No maksoi hän sen sitten ja sain kuitin ja soitin vielä itse laskutukseen, että hoidettu on.
Kehtasi kaveri vielä 2kk tuon jälkeen soittaa ja kysyä rahaa tai vippiä, uskomaton.

Tuosta viisastuneena en ole vippejä muille ottanut, hyvä kun itsellekkään.

voi helvetti mitä "kavereita" teillä oikeen on!!!

vai voiko puhua enää kaverista tässä tapauksessa? mulla katkeais tuommosiin loisiin siteet ihan TOTAL!

syystäkin olit raivoissas.

Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Ei millään pahalla, mutta harvinaisen tyhmä kaveri ja häikäilemätön tai vaa todella itsekeskeinen kaverinkaveri.

Ensinnäkin jos joku kaveri meinaa oikeasti tarvitsevansa lainaa niin ei sille pikavippiä oteta vaa lainataan omista rahoista. Riskihän siinäkin, mutta ei ainakaan tule korkoja maksettavaksi. Eli ei kiirettä vaikka kaveri vähän töppäilis.

Toiseks... Nooh. Aika iso summa lainata jollekin, joka ei muutenkaan raha-asioitansa osaa käsitellä. Jos siis rahat "ruokaa yms" varten. En lainais niin vastuuntunnottomalle rahaa jos ei edes lapsillensa ruokarahoja osaa turvata ellei kyseessä olis tyyliin lähisukulainen, sisko tms.

aivan. minä mieluummin kantaisin pari kassia ruokaa kaverille joka on rahapulassa ja ruokaa pitää saada, kun antaisin rahaa. näin ollen ne rahat menis oikeesti siihen mihin tarvitaankin: ruokaan.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Juu en ole tämän tapauksen jälkeen pitänyt itse mitään yhteyttä ja jos on soitellut, olen jättänyt yleensä vastaamatta tai jos olen vastannut, ollut aika tympeän kuuloinen.
Eniten harmittaa tuo petetyksi tuleminen ja se, että esikoinen tykkäsi kauheasti heidän tytöstään.
Jos nyt joskus pihalla nähdään, annan toki lasten leikkiä ja olla ja varmasti jatkossakin ellei ongelmia tule, koska mielestäni lapsien ei tarvitse tällaisesta kärsiä ja jos viihtyvät keskenään ja tulevat toimeen hienosti, ei se ole minulta mitenkään pois, päinvastoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja nti Dina:
tyhmä pitää ihmisen olla että suostuu tollaseen, vaikka ois kuinka kaveri. Käsittääkseni on laitonta toisen henkilötiedoilla tilailla ja ostella mitään, sitä en tiedä miten tuossa loppujen lopuksi tulee käymään, mutta poliisiin olisin yhteydessä.

mitäs poliisi voisi asiaan tehdä...??? koska vippi on otettu hänen miniin hönen olmilla allekirjoituksillaan vaikka hän ei sitä olekkaan käyttänyt. ja meikkit tilattu hänen nimissään mutta hyteisesti isomman porukan kesken. kaikki muut antoi rahat yhden piti hoitaa lasku, nillä rahoilla mutta jätti hoitamatta.

no mutta tuossahan on ihan selkeä petos tapahtunu jos kerta on porukka tilannu meikkejä ja kaikki on maksaneet tälle puliveivarille joka on sitten varmaan juonu rahat ja jättäny sen laskun meikkifirmalle maksamatta? näinkö on tapahtunut?

oletteko te netistä tilanneet ne meikit? ja puhutko nyt itsestäsi? siis oletko sinä ap antanut oman nimesi tälle "ystävällesi" käyttöön???

en voi oikeesti ymmärtää että kukaan ottaa pikavippejä toisille? tai että antais tilata omalla nimellään jotain?
EI OLE KYSE MINUSTA. itse olen ylitarkka raha asioista... ja en voi tätäkään vippi juttua ymmärtää. mutta ei se siitä miksikään enää muutu ainut mitä voin tehdä on löytää apua miten kaverini tästä pääsisi vähän vammoin yli. meikit on tilattu kuvaston kautta.
 
En joudu vastaaaan tilanteeseen koska en lainaa kenellekään mitään. Toi on melkein tyhmintä mitä oi tehdä, antaa ottaa vippi omiin nimiinsä, velan takaaminen olisi tyhmempää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja nti Dina:
tyhmä pitää ihmisen olla että suostuu tollaseen, vaikka ois kuinka kaveri. Käsittääkseni on laitonta toisen henkilötiedoilla tilailla ja ostella mitään, sitä en tiedä miten tuossa loppujen lopuksi tulee käymään, mutta poliisiin olisin yhteydessä.

mitäs poliisi voisi asiaan tehdä...??? koska vippi on otettu hänen miniin hönen olmilla allekirjoituksillaan vaikka hän ei sitä olekkaan käyttänyt. ja meikkit tilattu hänen nimissään mutta hyteisesti isomman porukan kesken. kaikki muut antoi rahat yhden piti hoitaa lasku, nillä rahoilla mutta jätti hoitamatta.

Rahahuijaus, just lähti linnaan lähes kolmeksi vuodeksi eräs henkilö. Oli kusettanut useilta eri tahoilta rahaa.
 
En olis kyllä ottanu mitään pikavippiä toisen puolesta ja jos jostain ihmeen syystä olisin, niin olisin ainakin maksanut sen itse mahdollisimman pian takasin ennen koron kertymistä ja perinny jälkikäteen sit kaverilta. Mieluummin olisin kyllä lainannu suoraan omista rahoistani tai käskeny sitä itseä ottaan se vippi.
 
slläpä oli itsellään jo luottotiedot mennyt :) ei olisi saanut vippiä.

tääkin tietysti kertoo paljon siitä tyypistä..
itse en ole hänestä koskaan tykännyt, hetikun näin ekakerran huomiasin että tämä on kiero tyyppi. vaikka hän yritti tyttavuutta tehdä. minä välttelin. onneksi tässä asiassa olin oikeassa. muut meni halpaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Ei millään pahalla, mutta harvinaisen tyhmä kaveri ja häikäilemätön tai vaa todella itsekeskeinen kaverinkaveri.

Ensinnäkin jos joku kaveri meinaa oikeasti tarvitsevansa lainaa niin ei sille pikavippiä oteta vaa lainataan omista rahoista. Riskihän siinäkin, mutta ei ainakaan tule korkoja maksettavaksi. Eli ei kiirettä vaikka kaveri vähän töppäilis.

Toiseks... Nooh. Aika iso summa lainata jollekin, joka ei muutenkaan raha-asioitansa osaa käsitellä. Jos siis rahat "ruokaa yms" varten. En lainais niin vastuuntunnottomalle rahaa jos ei edes lapsillensa ruokarahoja osaa turvata ellei kyseessä olis tyyliin lähisukulainen, sisko tms.

aivan. minä mieluummin kantaisin pari kassia ruokaa kaverille joka on rahapulassa ja ruokaa pitää saada, kun antaisin rahaa. näin ollen ne rahat menis oikeesti siihen mihin tarvitaankin: ruokaan.

Joskus on myös kaveri ollut rahapulassa, ja miehen kanssa ehdotimme että mennään kauppaan ja ostetaan ruokaa kaverilla ei auto ollut käytössä ja senkin vuoksi olisi päässyt samalla kun itse menemme. Oli sitä ennen pyytänyt 50e ruokaan, kun alkaa tulla nälkä ja kaikkea muuta sellaista ihan välttämättömään menisi. Tämä kaupassa käynti ei sopinut, ei kuulemma tarvitse nähdä niin isoa vaivaa. Ja sitten seuraavana viikonloppuna oli kyllä rahaa lähteä baariin katsomaan yhtä bändiä joka ihan pakko oli nähdä. Eli se siitä surkeasta nälkiintymisestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Harmailija:

joo tällä tyypillä on tosian kyllä vara ryypätä nytkin oli vetässyt 3 päivää putkeen... (lapset isällä) mutta sitten velat jää silläkin viinaan menneellä rahalla olisi sievoisensumman lyhentänyt velkaa. tosin luulen että joi pää osin muitten siivellä niinkuin yleensä.. siipeiliä mikä siipeiliä. enkä häpeä itse sitä päin naamaakin sanomaan.
 
jeps kerroin kaverille että suosittelen tekemään huijauksesta/petoksesta tutkinta pyynnön... viellähän tuo lussukka tuntuu odottavan rahojaan.. ;) huh heijaa.. mulle on ainakin turha enää sit valittaa. siinäpähän sit makselee kun on noin TYHMÄ.

vaikka kaveri onkin niin tästä tyhmyydestä en kovin ylpeä ole. missä aivot..
 
lupasi tehdä tutkinta pyynnön tänään asiasta poliisille. koskä hälle jo tulossa haaste aiheesta. kun soitti luottotieto rekisterikeskukseen. harmi vaan kun oli mennyt antamaan kaikki laskut tällä tyypille. että maksaa. eihän se saakutti mitään maksa. olisi hyvä näyttää niitä poliisille.

mitähän muuta tositetta sinne olisi hyvä ottaa mukaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmiä piisaa:
Miksei kaveri maksanut nimissään olevaa velkaa itse pois ja sitten perinyt kaveriltaan pois?

tätä mäkin ehdotin. mutta milläs maksat jos ei ole rahaa.

Eli persaukisia kaikki?? Voiko olla olemassa sellaisia ihmisiä joille ei kukaan läheinenkään pysty lainata tonnia jos tarve tulee? Miten voi olla suku ja ystävät kaikki niin köyhiä?
 
Miksi kaverinkaveri ei itse ottanut pikavippiä? Luottotiedot menneet? Todella tyhmää on ottaa pikavippi kaverille, jolta on jo luottotiedot menneet, eihän siinä voi käydä kuin huonosti...

Toinen on suora petos. Sen verran pitäisi ihmisiin pystyä luottamaan, että voi toisille käteistä antaa laskun maksuun, eikä toinen voi toisen rahoja käyttää. Mutta hetkeäkään en miettisi poliisille rikosilmoitusta tekevän kaverista, joka on jo aiemminkin huijannut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmiä piisaa:
Miksei kaveri maksanut nimissään olevaa velkaa itse pois ja sitten perinyt kaveriltaan pois?

tätä mäkin ehdotin. mutta milläs maksat jos ei ole rahaa.

Eli persaukisia kaikki?? Voiko olla olemassa sellaisia ihmisiä joille ei kukaan läheinenkään pysty lainata tonnia jos tarve tulee? Miten voi olla suku ja ystävät kaikki niin köyhiä?

voi juksa jos tienaat 1000kk miten siitä annat lainaan 1000?? haluatko sä lainata kun olet niin rikas??
 
Alkuperäinen kirjoittaja www:
voihan se vaatia sen kaverinsa mukaan asemalle ja ottamaan laskut mukaan?

luule vaan että lähtee. uhkailee vaan että jos kertoo poliisille niin hakkaa.. ja toinen sitten pelkää. mutta mä sanoin että ei anna pelollevaltaa. ja ilmoittaa näistä uhkauksista poliisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja www:
siis hakkaa??? voi hyvä ihme mikä kaveri se sitten on... kaikki uhkaukset paperille ja kellonajat ylös ja poliisille tietoon

mäkin sanoin että säilyttää kaikki viestit missä uhkaa häntä. tai lupaa maksaa laskut. se tollo vaan on mennyt poistamaan osan jo aikasemmin... huh...
 
Yhteistyössä