V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kl:Minulle meinasi käydä samalla tavalla, mutta sitten otin "kaveria" "niskasta kiinni" ja pistin maksamaan silmieni edessä maksuautomaatilla.
Heillä on siis pieni lapsi ja heillä oli viivästynyt kelan rahahakemus jotenka rahapäiväkin oli sitten siirtynyt parilla viikolla.
No pyysi sitten, josko olisin voinut lainata 100e 2vk ajaksi, mutta eihän minulla ole tuostanoin vaan antaa sellaisia rahoja, joten otin vipin.
Toimitin laskun kaverille ja soitin vielä päivää ennen, että onko maksettu, kun tiesin rahapäivän olleen jo.
Kuulema oli ja luotin.
Noh, parin päivän päästä tuli tekstiviesti maksamattomasta laskusta ja soitin vihaisena kaverille, että saatana, ethän ole maksanut vaikka muuta sanoit, käskin maksamaan välittömästi ja pyysin kuittia.
Viesiä ei vippi yhtiöstä tullut viikkoihin, mutten liiemmin saanut kuittiakaan kaverilta.
Ajattelin, että lasku on varmasti sitten maksettu kun ei mitään muistutuksia tullut.
Kun vipin alk. peräisestä eräpäivästä oli kulunut 1kk tuli viimeinen muistutus, jossa ilmoitettiin, että jos laskua ei olla maksettu viikon kuluessa, menee luottotiedot.
Sain raivarit, pahemmin en raivareita saa, ainakaan siinä mittakaavassa ja jätin lapset miehelle ja paahdoin kaverilleni aamu 9:tä rinkuttamaan kelloa.
Oli kotihoitoraha päivä, joten tiesin heillä olevan rahaa varmasti.
Kaveri tuli ihmeissään ovelle ja iskin paperin käteensä ja raivosin niin maan pirusti.
Käsin vetää kengät jalkaan ja lähteä kaupalle maksamaan laskua minä mukanaan.
Yritti jotain änkyttää ja selittää, että lapsi ei ole vielä syönyt aamiasta, tulisinko myöhemmin uudestaan, mutta en suostunut, vaan käskin ruokkia lapsen myöhemmin, lasku on nyt mentävä maksuun.
Loppu summa oli 180e, kun se OLISI ollut 120e alkujaan. Kaveri narisi, ettei jää loppukuuksi mitään rahaa kun on muutkin laskut maksettavana, mutta eipä paljoa kiinnostanut, olisi maksanut ajallaan.
No maksoi hän sen sitten ja sain kuitin ja soitin vielä itse laskutukseen, että hoidettu on.
Kehtasi kaveri vielä 2kk tuon jälkeen soittaa ja kysyä rahaa tai vippiä, uskomaton.
Tuosta viisastuneena en ole vippejä muille ottanut, hyvä kun itsellekkään.
voi helvetti mitä "kavereita" teillä oikeen on!!!
vai voiko puhua enää kaverista tässä tapauksessa? mulla katkeais tuommosiin loisiin siteet ihan TOTAL!
syystäkin olit raivoissas.