Oletteko koskaan törmänneet sellaiseen

Kuten oon aiemminkin myöntänyt. Mä olin vähän (?) sellainen.... Joo, elämä opettaa... Todella Ihan ku olisin halosta saanut päähän kun lopulta sain lapsia ja tajusin totuuden siitä että kaikki ei mee aina ihan niinkuin suunnittelee, ei vaikka olisi tosi varma suunnitelmansa vedenpitävyydestä... Silti kuuluu vaan kolinaa kun ne periaatteet ja "minä ainakin" ropisee lattianrakoon. Rankempaa on tosiaan sitten sen jälkeen yrittää opetella olemaan "vain ihminen" ja "pelkkä äiti" sensijaan että olisi se haaveidensa "supermamma" joka varmasti päihittää oivilla keinoillaan yhden vilkkaan lapsen tai pitää kaiken kodissa tiptop samalla kuitenkin järjestäen virikkeitä lapsille ja tehden siinä samalla ruuan, ja ehdottomasti ei koskaan lankea valittamaan (koska on saanut maailman ihanimmat asiat elämäänsä)!

Sitä oli jotenkin niin... no siis, ei todellakaan tietänyt mitä se on.

Onneksi mä en sanonut "ääneen" niitä kasvatusjuttujani kellekään....... Tai siis kellekään päin naamaa. Hävettää tänä päivänä jo muutenkin ihan tarpeeksi..

 

Ei niin syvälle sylkäise, etteikö sylki takaisin suuhun nouse...

 

joops.. mä tunnen yhden tälläsen tapauksen, joka on suunnitellu jo ja vaikka mitä lapsi syntyy kesällä, ja mua naurattaa jo valmiis, kuinka paljon sen suunnitelmat menee uusiks, ku se huomaa et ei asiat ihan sillain menekään. aikoo kuulemma lähtee 2vk synnytyksen jälkeen festareille ja paaaaaaljon muuta yhtä päätöntä.

 

Röppö...Nyt ihan näin suoraan voin sanoa ja ihmetellä kun olen vuosia tätä touhua sivusta seurannut että mikä kumma pakkomielle sulla on jauhaa ja pohtia ja levitellä näitä asioita täällä verkossa? Ja vetää jopa ihmisiä jotka ei oo mitenkään tekemisissä sun kanssa näihin sun viesteihin mukaan? Jaella muka totuuksia mutta saatat sitten muokata sitä "totuutta" toisenlaiseksi? Jokainen on omanlainen äiti, jokainen oppii jos on oppiakseen virheistään ja elämme kuitenkin yhteiskunnassa jossa jokaisella on mielipiteet, toiset jakavat niitä ääneen toiset jättävät sanomatta, musta jokainen saisi joskus katsoa peliin niin äitinä kun muutenkin. Totuus on että aina pitää jauhaa muista ihmisistä mutta niinkauan kun itse voi olla ylpeä nyt vaikka sitten äitinä niin luulisi että niille paskan jauhannoille voi vain kohauttaa olkapäitään ja antaa olla...Ja edelleen painotan että toisia ei tällänen hämmentäminen kiinnosta niin varmaan ihan kiva olisi kun et sotkisi ihmisiä joita se ei kiinnosta jokaiseen soppaan.

Ja kyllä itse olen joskus muinoin päättänyt että kun minä olen äiti...ja edelleen pyrin toimimaan kuten joskus muinoin mietin.

 

Olisi aika kökköä, jos pitäisi vielä viiskymppisenäkin ajatella samalla tavalla kuin 30 vuotta sitten. Mun mielestä on ihan normaalia, että iän ja elämäntilanteiden muuttuessa myös omat mielipiteet muuttuu. Se kuuluu elämään.

 

Mutta jos ihminen osaa ottaa tavoitteita jotka voi säilyttää, niin miksi niitä pitäisi muuttaa elämäntilanteen, tai iän vuoksi? Jos tavoitteena on maapallolle rauhan saaminen niin aika mahdottomalta se voi jossain vaiheessa tuntua..