Oletteko käyneet psykologilla?

Olisin kiinnostunut vaikka yksärillä jos ei muutoin kuulemaan kokemuksia lapsettomuudesta ja psykologille "eksymisestä"

Onko joku mennyt keskustelemaan ihan oman jaksamisen vuoksi ja onko juttuseuran kanssa synkannut? Onko helpotusta omaan olotilaan tullut?

Olen aikoinani joskus teinivuosien päätteeksi käynyt masennustani taltuttamassa, mutta silloin kyseessä oli kovin motivoitumaton julkisen puolen psykologi ja ajatukseni on siitä hiukkasen ristiriitaiset.

Minkämoisissa hinnoissa liikutaan (avalla oli 90e tunti) Onko jotain muita hyviä mielen keventämisen kanavia tullut vastaan? En oikeen oisaa mennä ongelmineni työterveyteenkään??
 
Mä olen nyt käynyt kaksi kertaa lapsettomuuteen erikoistuneella terapeutilla. Harkitsin sinne lähtemistä pitkään, mutta alkuvuodesta kamelin selkä taittui sen verta pahasti etten nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin hakea keskusteluapua.

Mullakin on julkiselta puolelta huonoja kokemuksia psykologilla käynneistä, joten lähdin liikkeelle lähinnä asenteella että "ei se ota jos ei annakaan". Koin tärkeäksi, että terapeutti on hoitanut jo pitkään lapsettomia ja tietää hoitokuvioista yms. Saa siis heti keskittyä niihin aiheisiin mitä haluaa käsitellä, eikä tarvitse yksityiskohtaisesti selvittää jokaista toimenpidettä ja lyhennettä.

Ei kaduta ollenkaan että lähdin. Terapeutti on oikein symppis tapaus, ja uskon, että jo siitä että pääsen avautumaan jollekin, on apua. Saati sitten jos tässä vähitellen oppisi prosessoimaan tunteitaan eri tavalla ja oppisi uusia ajatusmalleja. Tie ei varmasti ole lyhyt, koska masennus on vaivannut jo vuosia, mutta näin kahden kerran kokemuksella jatkan kyllä niin pitkään kuin rahat riittää :)

Mä olen maksanut 75e/h.
 
Je
Mä olen kanssa käynyt koko lapsettomuushoitojen ajan juttelemassa ihan sairaalan oman psykologin kanssa. Tai me ollaan käyty niin, että käydään miehen kanssa yhdessä sairaalan psykologilla (ja mies yksinään) ja mulla on oma yksityinen psykologi, mis mä käyn juttelemassa. Mut mulla on julkiselta puolelta maksusitoumus tohon yksityiseen psykologiin, et se maksaa mulle 8 € /45 min. Ja se Tyksin oma psykologi on ilmanen.

Meillä on tilanne, että inseminaatiot tehdään lahjasoluilla ja niiden käyttämisen ehtona on psykologikäynti. Ja siellä ekalla käynnillä sovittiin, että saadaan käydä niin kauan kua halutaan ja silloin sain sen maksusitoumuksen omalle psykologille. Mies käy siksi, että häneltä löydettiin lapsettomuushoitojen aikana sairaus ja hän käy sen takia.

Meillä on vain ja ainoastaan positiivista kerrottavaa näistä meidän psykologeista ja en pärjäisi näissä hoidoissa ilman ollenkaan. Nytkin on välillä sellainen olo, ettei pää kestä.

Lapsettomuutta hoitavalta lääkäriltä voisi kysyä lähetettä psykologin juttusille.
 

Yhteistyössä