Oletteko käyneet katsomassa vainajaa?

Olen käynyt katsomassa. Silloisen aviomiehen pikkuveli haettiin sairaalan kappelista, hänet tapettiin. Ja kasvoilla näkyi merkit tappelusta.

Ja todella rankka homma oli. Tietyllä tavalla se konkretisoi tämän läheisen kuoleman kun sattui niin yllättäin mutta toisaalta, oli kauheen rankkaa nähdä se nuori mies, joka siinä näytti nukkuvalta pojalta, tappelun jäljet kasvoilla. Koskaan en tule sitä unohtamaan, edelleenkin muistan sen kuin eilisen päivän vaikka siitä on jo kuitenkin jotai 10 vuotta aikaa..

 

kyllä poikani käytiin hyvästelemässä sairaalan kappelissa viimeisen kerran...
Hän oli niin kovin kaunis siinä valkoisessa arkussa....
Nyt on taivaassa ...

 

Omia läheisiäni en ole käyny katsomassa, enkä halua katsoa. Miehen sukulaisia olen katsonut koska se kuuluu paikkakunnan tapoihin, muuten en haluaisi katsoa.

 

Olen hyvästellyt äitini kotona heti kuoleman jälkeen ja sairaalan kappelissa, kun laitettiin arkkuun. Hautajaisissa avattiin vielä arkku, jotta sisarukset saivat hyvästellä. Oli se siltä kuoleman mieltämisen kannalta hyvä asia.
Monia kertoja olen unessa äitiä halannut ja sanonut et mitä täällä teet, sun pitäis olla kuollut.

 

En mee enää koskaan. Tai tarvii olla ihan just kuollu. Jos on jo muutama päivä aikaa ja on vaikka avattu ja asentoa muutettu, ni ei ole ittensä näköinen ihtään. Mulle jäi huono muisto.

 

Kyllä ja kyllä

 

En mee enää koskaan. Tai tarvii olla ihan just kuollu. Jos on jo muutama päivä aikaa ja on vaikka avattu ja asentoa muutettu, ni ei ole ittensä näköinen ihtään. Mulle jäi huono muisto.

Mä olen myös tän saman huomannut. Jos on avattu ja muutenkin kovin "aseteltu" ei se katsominen ole lainkaan miellyttävää.
Ei ollenkaan sellanen tunne jää, että vainaja siinä levollisena nukkuu.
Mutta tämä seikka toisaalta helpotti minua kun tuli aika laskea isän arkku hautaan.
Kun olin nähnyt sen arkun sisälle ja tiesin ettei siellä tosiaan ole se mun rakas isäni sellaisena kuin elossa ollessaan. Kasvot ja koko ruumis oli vaan kuori ja mun isä jo jossain muualla.
Ajatus laskea se ihminen jonka muistaa sellaisena kuin elossa ollessa hautaan on minusta sietämätön. Sikisi olen pyrkinyt katsomaan jokaista läheistä vainajaa ennen hautajaisia arkussaan.

 

Olen

 

en , sillä olen ollut itse pukemassa täysiikäiseksi tultuani kuolleita läheisiäni , kuten isääni, mummoani. itse olen ev lut mutta suku ollut ortodokselja, joilla on arkku auki hautajaisen alussa, hautausmenoissa arkku vasta suljetaan , jäähyväiset jätetään arkun ollessa auki.

 

En mee enää koskaan. Tai tarvii olla ihan just kuollu. Jos on jo muutama päivä aikaa ja on vaikka avattu ja asentoa muutettu, ni ei ole ittensä näköinen ihtään. Mulle jäi huono muisto.

Mä olen myös tän saman huomannut. Jos on avattu ja muutenkin kovin "aseteltu" ei se katsominen ole lainkaan miellyttävää.
Ei ollenkaan sellanen tunne jää, että vainaja siinä levollisena nukkuu.
Mutta tämä seikka toisaalta helpotti minua kun tuli aika laskea isän arkku hautaan.
Kun olin nähnyt sen arkun sisälle ja tiesin ettei siellä tosiaan ole se mun rakas isäni sellaisena kuin elossa ollessaan. Kasvot ja koko ruumis oli vaan kuori ja mun isä jo jossain muualla.
Ajatus laskea se ihminen jonka muistaa sellaisena kuin elossa ollessa hautaan on minusta sietämätön. Sikisi olen pyrkinyt katsomaan jokaista läheistä vainajaa ennen hautajaisia arkussaan.

Samanlaisia ajatuksia. Toiselta puolelta kasvoja huomasi jo kuoleman, toiselta näytti itseltään. Rankka kokemus katsoa ruumista ja koittaa kylmää poskea, mutta pidän itselleni tosi tärkeänä että menin, auttoi jotenkin ymmärtämään asiaa.

 

Joo ollaan käyty ja huomenna mennään jälleen.

 

Olen käynyt, enkä varmaan toiste mene. Mulle ei ollut helpottavaa eikä lohduttavaa. Kannattaa miettiä, sopiiko itselle. Joillekin sopii, joillekin ei.

 

olen käynyt ja tästälähtien jätän väliin. Mulle riittää se että mä muistan ihmiset elävinä persoonina

 

vuonna 93 kävin katsomassa mummoni.Päätin että oli kysymyksessä kuka tahansa niin enää en käy katsomassa.Oma isäni tekee kuolemaa ja en aio katsoa sitä!

 

Te, joilta on lähiomainen kuollut, oletteko käyneet katsomassa vainajaa ennen hautaamista? Pidättekö sitä tärkeänä surun kohtaamisen vuoksi? Kyselen isäni äkillisen poismenon johdosta.

En käynyt katsomassa. Uskoin muutenkin, että kuollut on. Oli siis kyseessä mummini. En halua nähdä kuollutta, uskon muuten ja hyväksyn tilanteen. Jos en hyväksyisi, sitten kävisin katsomassa. Haluan muistot pitää elävästä ihmisestä.

 

Isää kävimme katsomassa. Eniten järkytti se kun parta oli kasvanut kunnon sängeksi vaikka kuollessaan ei partaa hänellä ollut. Hoitajat ym. sanoivat sen olevan normaalia. Ei näyttänyt enää isältä vaan pelkältä ruumiilta, helpotti että tiesi että isä ei onneksi ole siinä. Ruumis on kovin kalpea

 

kertokaa tyhmàlle miksi se on surutyòn kannalta hyvà?

No jotkut eivät oikein tahdo hyväksyä, että toinen on kuollut. Jos on vaikka kuollut jotenkin yllättäin nuorempi ihminen..ja joillakin on ihan omien vanhempien kuoleminen todella vaikea paikka. Siis toki se on kaikille, mutta joillakin prosessiin kuulu se kieltämisen ym vaihe..aika monelle, mutta joillakin se helpottaa siis surutyötä nähdä tämä ruumis.

Minulla esim. sukulainen on skitskofrenikko ja hänelle teki tosi hyvää nähdä kuolleena oma isänsä. Ei varmaan muuten ois ehkä uskonut, vaan kehitelly salaliittoteorioita Selkeesti, kun hän näki että tässä se ruumis nyt on, niin hän ymmärsi asian hyvin. Eli ihan jos on jotain mielenterveysongelmia, niin voi olla tarpeen näyttää.

 

Olen käynyt katsomassa miehen isäpuolta ja omaa kaveria.. Auttoi sikäli etten osannut surra ennen kuin näin kuolleena. Sen jälkeen surin aikani ja pääsin yli..

 

Olen, eikä se ollut mun mielestä mitenkään merkityksellinen juttu.

 

kannattaa käydä pian kuoleman jälkeen.eli parin päivän sisään. kasvonpiirteet muuttuu kun elimistö kuivuu niin tuli paha mieli kun kävin isää katsomassa ns myöhään. myös jos tehdään ruumiinavaus niin kannattaa käydä sitä ennen jos saa, sekin muuttaa kasvonpiirteitä jonkin verran. toki voi käydä senkin jälkeen mut pitää valmistautua että vainaja ei ole välttämättä tutun näköinen.

 

Kävin.
Isäni teki itsemurhan pakokaasulla ja mentiin katsomaan kun isä oli arkussa.
Itse en pystynyt koskemaan isäni, se oli jotenkin karmivaa katsoa kun isäni maksasi siinä.
Voi olla senkin takia että kun isä teki itsemurhan niin en pystynyt koskemaan mutta jos olisi kuollut ns. luonnollisesti niin ehkä olisi ollut toisin.

Osanottoni ja jaksamista surun keskellä. :hug: :flower:

 

Olen isomummuni pienenä, pappani onnettomuuden jälkeen kappelissa sekä appivanhempani

 

pari kertaa olen käynyt ja useaan kertaan olen vainajan laittanut.

 

Olen käynyt katsomassa. Mummo kuoli muutama vuosi sitten tukehtuen ruokaansa, näky ei ollut mukava mutta ei nyt mitenkään karmivakaan.

Oma pieni enkelipoika näytti niin kauniilta, rauhalliselta ja levolliselta meidän käsivarsilla. Jos ei olisi tiennyt että poika on kuollut, olisi luullut että hän vain nukkuu..

 

Olen käynyt katsomassa omaisiani ja myös tuntemattomankin olen nähnyt kuolleena. Ja se on varmaa, että jokaista läheistäni menen katsomaan sen viimeisen kerran, jos vain on mahdollisuus. Itselleni se on tärkeää nähdä, kuinka se tuttu ihminen on todella poissa...