Oletko vastarannan kiiski tai oman tien kulkija?

Joskus tuntuu että silläkin on väliä, että missä välissä, tai miten alussa sen mielipiteensä sanoo. Mieheni ja äitini ovat sovittelevia ihmisiä ja nopeassa tilanteessa he antavat periksi, mutta sitten jälkikäteen saattaa heiltä kuulua marinaa "en minä tätä huonekalua tms. olisi halunnut." Mutta jos he olisivat hökäisseet heti mielipiteensä, he vaikuttaisivat ehkä kärkkäämmiltä, mitä he eivät halua.

Tietysti on taas paljonkin tilanteita joissa on viisasta antaa vaan toisen höpöttää oma mielipiteensä eikä lähteä tuomaan omaa mielipidettään, jo ihan ajansäästön takia. Kaikella on vähän aikansa.

En kestä yhtään noita periksiantajia! Pitäisi hittolainen ymmärtää ja tulla toimeen, mutta mikään ei ole rasittavampaa kuin ihminen, joka ensin toimii oman tahtonsa vastaisesti ihan vapaaehtoisesti ja sitten jälkikäteen valittaa.

Osaan kyllä itse tehdä kompromisseja ja antaa kokonaankin periksi, mutta vastaan pitää asettua edes oma mielipiteensä ilmaisemalla. Olen varma omasta kannastani asiassa kuin asiassa ja kaipa se sitten on uhkaavaa tai jotain, mutta en myöskään suutu kun joku onkin eri mieltä. Olen minäkin sovitteleva ja kykenen neuvottelemaan, mutta eihän se onnistu kun toinen vaan myötäilee. Ajatuksia ja sanatonta epämukavuutta en aina jaksa lukea ja huomioida. Joskus hyvänä päivänä saatan kysyä, että oliko tässä kuitenkin joku ongelma kun näytät tuolta. Huonona päivänä jyrään yli, jos toinen osapuoli ei pysty suutaan aukaisemaan.

Olen minäkin varmaan hirveä. Osittain tämä valmius ilmaista vankka mielipide asiasta kuin asiasta on minussa sitä ns. vastarannankiiskeä, kun en pelkää olla eri mieltä yhtä ääneen kuin samaakin.

 

En ole koskaan mennyt valtavirran mukaan, aikuisena se ei vaan enää näy niin päällepäin
Taidetaan olla samaa ikäluokkaa, en koskaan kuunnellut mm. NKOB:kia, kun muut ihannoi ja kiljui kyseisen bändin keikalla, minä kuuntelin pelle miljoonaa, korroosiota, doorsia, led zeppeliniä jne.

 

Vähän aiheesta poiketen. Oma lukunsa on henkilöt joiden on pakko julistaa olevansa oikeassa ja toinen väärässä. Pariinkin kertaan olen lukenut palstoilta keskustelua jossa kaksi tyyppiä alkavat vänkäämään jostain asiasta, ja kun luen kommentit, perustelut ja vastaperustelut, näen seuraavaa: a) aidantolppa on valkoinen! b) eikä ole, vaan aidantolppa on maalattu valkoiseksi!

Vänkääjät haluavat niin kovasti olla se oikeassa oleva etteivät edes tajua että jauhavat ihan samaa asiaa. Tällaisiin olen ihan oikeasti joskus törmännyt ja muutaman minuutin jälkeen kun olen luullut keskustelevani sivistyneesti ja avarakatseisesti aiheesta x, tämä toinen ilman ennakkovaroitusta suuttuu ja alkaa huutamaan minulle ettei minun kanssani voi väitellä. Joillakin ilmeisesti se kiiskenä oleminen on niin iso juttu että maailma kaatuu kun minä alankin pohtia kiisken näkökulmaa.

 

Joillakin ilmeisesti se kiiskenä oleminen on niin iso juttu että maailma kaatuu kun minä alankin pohtia kiisken näkökulmaa.

Nyt paljastan alhaisuuteni, mutta hyvin hauskaa on olla täysin samaa mieltä tällaisen henkilön kanssa silloin kun hän haluaa haastaa riitaa.

 

Mulla on monta eri minää, kaikkialle pitää aina vähän mukautua. Joten voin olla vastarannan kiiskiä tai oman tien kulkijaa, riippuu ihan tilanteesta. Osaan mielistellä, manipuloida, heittäytyä kunnon painajaiseksi, ihan mitä vaan tilanteen mukaan.

Useimmiten, siviilissä voin kuitenkin olla rennosti oma itseni, ja silloin mahdollisesti olen.... en tiedä mitä olen Joku tuttu kertokoot mun puolesta.