Oletko naimisissa vain lasten tähden

Itse olen. Olisimme eronneet varmasti jo kahdeksan vuotta sitten, jos esikoisemme ei olisi syntynyt. Myöhemmin olemme menneet naimisiin ja rakentaneet talon. Meille on syntynyt myös toinen lapsi.

Tällä hetkellä eroaisin ja ottaisin lapset jos ei olisi tätä taloa. asumme paikassa, jossa ei ole vuokrattavia asuntoja, vain omakotitaloja, eli jos eroaisimme joituisimme lasten kanssa muuttamaan pois täältä ja lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja päiväkotia ja sitä en halua.

Eli tästä määrittelen avioliittoni perustuvan lasten hyvinvoinnille.

Meillä menee ihan kivasti arkena kun olemme töissä, viikonloput ja lomat ovat sitten hieman tuskaisempaa aikaa. Meillä on ihan eri ajatusmaailma, periaatteet ja ajankäytön prioriteetit.

Mieheni on hyvin itsenäinen, ja suoraan sanottuna hänellä on oma napa aina lähimpänä. Kyllä hän meidän lapsista tykkää, mutta hän ei vietä aikaa lasten kanssa. Lapset ovat kivoja kun eivät ole häiriöksi. Kun mieheni tulee töistä hän tekee omia juttujaan (ei ole juurikaan meidän kanssa, leiki lasten kanssa tai tee kotitöitä). Jos menemme kylään tai juhliin hän seurustelee muiden kanssa ja minä hoidan lapsia. Hän ei ota koskaan aktiivista roolia lasten suhteen, vaan lapset jäävät aina minun huolehdittavaksi. Minusta olisi mukavaa olla juhlissakin perheenä, eikä niin että mies vetäytyy johonkin "puhepiiriin" ja me kulutamme aikaa lasten kanssa ja odotamme koska lähdetään.

Olen joskus miettinyt että emme tekisi enempää lapsia, vaikka itse haluaisinkin. Jos jätämme lapsiluvun tähän olen suht nuori kun lapset ovat aikuisia, ja saan oman elämäni takaisin (johon siis kuuluisi minä ja lapset). Jos mietin elämääni eteäpäin tämä liitto kestää vähintään 12 vuotta, jolloinka molemmat lapset ovat käyneet peruskoulun.. pitkä aika jos ihmeitä ei tapahdu...

Toisaalta minulla ja perheelläni on kaikki hyvin. Meillä on koti, taloudellinen tilanne sellainen että tulemme toimeen. Meillä molemmilla on työpaikat, meillä ei ole alkoholiongelmia tai perheväkivaltaa, meiltä puuttuu vain se jokin, joka tekisi meistä tasapainoisen, yhtenäisen ja onnellisen perheen.

Ei tässä nyt niin hirveän paha ole olla, joskus vain tuntuu että olisimme parempi tiimi minä ja pojat, että niin olisi helpompaa.. jotenkin. Sitä on vaikea selittää. Jos teillä jollain on samanlaisia tuntemuksia, tiedätte mistä puhun. Toisaalta kaikki on hyvin, mutta ei sit kuitenkaan..

 

Toi loppu kommentti :"Toisaalta kaikki on hyvin, mutta ei sit kuitenkaan" sai mut miettimään, että oletko varma, että kyse on parisuhteesta? Tuo kun on kovin tuttu tunne, muttamä olen tullu siihen tulokseen, että se on parisuhteesta riippumaton. Mun on päästävä ensin siitä eroon ja vasta sitten voi miettiä mitä tehdä parisuhteelle.
Mitä mies sanoo, kun koitat puhua asiasta? Sitten ongelma on varmasti parisuhteessa, jos miehen kanssa ei voi puhua, mutta jos et ole edes yrittänyt puhua, tai se onnistuu, mutta kohta tuntu taas samalta, lähtisin etsimään ongelmaa mualta. Se tyhjyyden tunne seuraa paikasta a parisuhteesta toiseen, jos sitä ei selvitä itsensä kanssa.

 

En ole naimisissa

 

Toi loppu kommentti :"Toisaalta kaikki on hyvin, mutta ei sit kuitenkaan" sai mut miettimään, että oletko varma, että kyse on parisuhteesta? Tuo kun on kovin tuttu tunne, muttamä olen tullu siihen tulokseen, että se on parisuhteesta riippumaton. Mun on päästävä ensin siitä eroon ja vasta sitten voi miettiä mitä tehdä parisuhteelle.
Mitä mies sanoo, kun koitat puhua asiasta? Sitten ongelma on varmasti parisuhteessa, jos miehen kanssa ei voi puhua, mutta jos et ole edes yrittänyt puhua, tai se onnistuu, mutta kohta tuntu taas samalta, lähtisin etsimään ongelmaa mualta. Se tyhjyyden tunne seuraa paikasta a parisuhteesta toiseen, jos sitä ei selvitä itsensä kanssa.

Kyllä me ollaan puhuttu asioista. Joskus ehdotin että puhuttais ulkopuoliselle, se oli ehdoton ei. Miehen mielestä kaikki on hyvin, mikä johtuu siitä etten haasta hänen yksityistä oikeutta elää perheessämme yksilönä. Olen joskus haastanut, mutta en jaksa tapella, ja siitä tulee vain riita!!

 

Ainoa ongelma ja vika aloittajan tilanteessa on hänen omien korviensa välissä. Mutta se on tänä päivänä aika tavallinen tarina kun modernille naiselle ei perhe ja hieno katto pään päälläkään riitä vaan aina kiiltää silmissä joku autuaampi tila jossain muualla. Kaikkein vaikeinta elämä tuntuu olevan juuri näille aloittajan kaltaisille naisille joilla on itsenäinen ja oman tahdon omaava mies joka ei suostu perässä vedettäväksi ja tossun alle täysin liiskattavaksi.

 

En ole naimisissa

Jos sais ottaa uusiks, en itekkään menis naimisiin..

 

Oletko Nanna ajatellut sivusuhdetta?

 

[QUOTE="hohhoijaa";30099344]Ainoa ongelma ja vika aloittajan tilanteessa on hänen omien korviensa välissä. Mutta se on tänä päivänä aika tavallinen tarina kun modernille naiselle ei perhe ja hieno katto pään päälläkään riitä vaan aina kiiltää silmissä joku autuaampi tila jossain muualla. Kaikkein vaikeinta elämä tuntuu olevan juuri näille aloittajan kaltaisille naisille joilla on itsenäinen ja oman tahdon omaava mies joka ei suostu perässä vedettäväksi ja tossun alle täysin liiskattavaksi.[/QUOTE]

sä et todellakaan tajua. Mun mielestä perheen kuuluu olla tiimi, kaikki samalla puolella. Aikuisilla tulee olla omaa aikaa, mut molemmille tulee sitä antaa. Mielestäni perheessä ei enää nykypäivänä olla ns.isäntää jota kaikki muut nöyristelee. Perheen tulee olla tasapainossa, kaikkien tulee kunnioittaa toisiaan.

Ja se että haaveilen jostain paremmasta, on varmaan sun omasta elämästä. Mä haaveilen tasapainoisesta, tasa-arvoisesta elämästä. En tiedä onko susta yksinhuoltajan elämä sit parempaa kun ydinperhe. Mä itse kunnioitan itse ydinperhettä ja olen valmis tekemään sen eteen kaikkeni, että lapseni saisi elää ehjässä perheessä.

 

[QUOTE="Nanna";30099367]Mä itse kunnioitan itse ydinperhettä ja olen valmis tekemään sen eteen kaikkeni, että lapseni saisi elää ehjässä perheessä.[/QUOTE]
Toisaalta silläkin voi anaa lapsille väärän mallin. Siis että on oltava valmis mihin tahansa, kunhan vaan perhe pysyy koossa, koska joskus tullaan sihen pisteeseen, jossa oliskin lapsen etu, etä sillä olis hyvinvoivat, ei väkisin yhdessä sinnittelevät vanhemmat.
Lapset on pahuksen hyviä aistimaan asioita ja monele on karyu herätys, kun muksu siinä toisella kymmenellä tulee ja sanooa että miksi ette eroa...

 

Mene terapiaan.

 

Olen itse kaivannut myös tunnetta, että olemme perhe. Perhe tulisi aina ensin. Mies ajattelee kaiken liikenevän lapsiarjen ulkopuolisen ajan olevan harrasteaikaa, parisuhdeaikaa ei ole. Jos lapsia ei olisi, lähtisin etsimään parempaa suhdetta, jossa minusta ja yhteisestä tulevaisuudesta ollaan kiinnostuneita. Mies on hyvä isä ja toisinaan hyvä puolisokin, siksi olen jäänyt. Jonain päivänä mitta tulnee täyteen.

 

mä en ainakaan tyytyis tuollaseen elämään..

 

Millaisen mallin parisuhteesta annat lapsille?

 

En, olen naimisissa vapaasta tahdostani ja rakkaudesta.

 

Sillä erotuksella, että en edes haikaile miestä itselleni, jos eroaisimme. Olen tyytyväinen lasten kanssa ja sitten, kun lapset kasvavat olen varmaan ihan yksikseni. Viihdyn kotona paljon paremmin kun mies on omilla reissuillaan ja niitä on onneksi aika paljon... Sekä työ- että harrastereissuja. Ollaan vähän kuin kämppiksiä, ihan kivaa periaatteessa, mutta ei sen kummempaa. Mies ei näe mitään vikaa suhteessa, kun ei koskaan tapella ja minä odotan että mies lähtisi taas jonnekin. Miksi menin ikinä naimisiin? Hyvä kysymys...

 

Joku terapia tai pariterapia voisi oikeasti olla aika hyvä idea. Et voi loputtomiin ohittaa omia tunteitasi.

 

En ole lasten takia naimisissa. Suhde vaihtelee sävyiltään eri aikoina, mutta aina olemme voimakkaasti ME <3

 

Sama juttu mulla. Tein ratkaisun ja muutin lasten kanssa pois, kämppä myytiin ja nyt on eri osoitteet..Meidän suhteessa ei ollut mitään vikaa, mies huolehti meidän perheestä ja on hyvä isä, otti myös minut huomioon..jokin vain puuttui. No nyt yritin miehelle puhua avioerosta ja sain uhkailut. Tekee kuulemma elämästäni helvettiä jos erotaan, nyt vain asumusero kyseessä. Ei ole helppoa elämä.

 

Tsemppiä sinne, ei ole mitenkään helppo tilanne. Itse elän myös suhteessa josta olisin lähtenyt aika päiviä sitten ellei olisi pieniä lapsia ja asuntolainaa.

 

En. Mutta voi olla että ilman lasta, tiemme olisi muutamaan kertaa jo eronneet.... Jossain kohtaa lapsi on ollut se liima, joka piti meidät yhdessä.

Itse yritän lähteä siitä ajatuksesta että yhdessä on luvattu olla ja se lupaus pidetään, ellei jotain täysin anteeksiantamatonta tule eteen. Paree olla miettimättä edes mitään erovaihtoehtoja. Parempi olisi aina miettiä että mikä on ongelma ja miten sen voimme korjata, YHDESSÄ. Vaikka meillä on suhteessa ollut pahojakin kriisejä, suhteesta on tullut vahvempi kun ne on YHDESSÄ korjattu ja läpi tarvottu. Joskus asia on mennyt toisen kalloon vain se sinne "takomalla" = jankkaamalla, mutta lopulta on päästy yhteisymmärrykseen tai vähintään kompromissiin.