oletko muuttanut miehen perässä vieraalle paikkakunnalle, ja oletko katunut muuttoasi?

[en haluaisi muuttaa]

miehen mielestä on jo aika muuttaa samalle paikkakunnalle, jos ei yhteen, edes vähän lähemmäs. Onko miehen perässä muuttaneita, oletko katunut muuttoa vai oliko se oikea ratkaisu? millainen elämäntilanne teillä oli? lapsia mukana? miten lapset suhtautuivat?

 

[BootyPeppi]

Noh, minä muutin miehen perässä takaisin Turkuun. Turussa en halua asua mutta en siis kadu että asumme samassa osoitteessa. Isompi haluaa asua täällä, pienempi ei.

 

["äippä"]

jos et haluaisi muuttaa, onko aivan poissuljettu ajatus, että mies muuttaisi? Lähemmäs sinua siis, samalle paikkakunnalle.

 

["Vieras"]

Kerran et haluaisi muuttaa, niin älä muuta. Neuvotelkaa kumppanisi kanssa. Yleensä työt, lapset ja omistusasunto sitoo tietylle paikalle. Paljonko teillä välimatkaa?

 

[tiimarinvihko harmaana]

Minä aion muuttaa kuukauden kuluttua. Lapsia mukana 2. Yritän suhtautua uuteen paikkakuntaan avoimin mielin ja onneksi se ei ole niin kaukana, jotta en pääsisi usein tapaamaan sukulaisia ja ystäviä tänne Espooseen.

 

["vieras"]

Muutin 9 vuotta sitten miehen kotipaikkakunnalle, ensimmäinen lapsi oli tulossa. Miehellä oli vakkarityö ja mulla omalla kotikunnalla vain pätkätöitä. Alussa kaipasin paljon takaisin, entistä elämää ja kavereita.
Muutin isommalta paikalta vain n 2500 asukkaan kuntaan, jossa ei ollut yhtään mitään. Pari pientä kauppaa ja ei juuri muuta.
Nyt olen jo hyvin kotiutunut, mutta vieläkin joskus tulee ajatus, että olisipa kiva asua lähempänä omia sukulaisia ja ystäviä.
Meillä on kolme lasta ja neljäs tulossa, asutaan omakotitalossa järven rannalla eli minulla on kaikki mitä vaan toivoa voi, mutta jos nyt olisin samassa tilanteessa ennen sitä muuttoa tänne, niin luultavasti en olisi muuttanut. Vaan mies olisi saanut muuttaa minun luokseni.

 

[Haluu takaisin]

Minä muutin miehen perässä 8 vuotta sitten noin 600km. Ja edelleen joka ikinen päivä on ikävä omalle kotipaikkakunnalle. En ole kotiutunut tänne etelään, enkä edes tiedä haluanko. Muuttoa olen katunut varmaan joka kuukausi, mutten kuitenkaan sitä, että muutin mieheni luokse. Vähän ristiriitaista...

Ratkaisu oli kuitenkin jokseenkin oikea, koska olemme nyt naimisissa ja meillä on maailman ihanin pikkumies. Jos en olisi muuttanut mieheni luokse, niin ei olisi rakasta lastakaan ja ei ehkä miestäkään????

Mies on kyllä katunut sitä, ettei silloin suostunut muuttamaan minun luokse. Nyt haikailemme kumpikin sinne, vaikka mies on täältä kotoisin. Nyt tilanne on vaikeampi palata, kun kummankin pitäisi löytää töitä ja miehen alalla nyt vaikeampi saada töitä.

Mutta voi sitä ikävän määrää, jota tunne lähes päivittäin, kun en voi nähdä niin usein kuin haluan vanhempiani, siskojani (perheineen), lapsuuden ystäviä ja miten kaipaan vain pelkkää kaupunkia. Lohtu on se, että lähdemme heti minun kotikonnuille, kun asiat järjestyvät edes vähäisen.

 

["Joku"]

muutin kohta 5-vuotta sitten 300km päähän miehen luo=)Mukanani tuli 2 lasta edellisestä suhteesta ja niitten isä jäi tuonne 300km päähän.Katunut en ole..välillä on ikävä tuonne entiseen paikaan,mutta muutaman kerran vuoteen menen ihan yksin sinne kavereita moikkaamaan=)
Rankkaa on ollut kuskata lapsia isälleen,mutta nyt ovat jo isoja ja matkustavat kahdestaan.Lapset on sopeutunut hyvin ja kaverit yms täällä.Toki haluaisivat nähdä isäänsä useammin,nyt kun ovat koulussa niin vain viikonlopuisin ja lomilla pääsevät isälleen=(

 

["äiti"]

Olen nyt seurustellut kolme vuotta luotettavan ja kunnollisen miehen kanssa, joka haluaisi perustaa kanssani perheen. Minustakin se olisi parempi ratkaisu kuin seurustelu, koska kummallakin on lapsia, jotka joutuvat nyt reissaamaan kahden paikan välillä. Tai lähinnä siis minun lapseni, koska he ovat aina minulla. Mies taas ei suostu siihen, että hänen lapsensa viettäisi viikonloppuja meidän päässä. Oikeastaan viimeinen vuosi seurustelua on menty aika säästöliekillä, koska murkkuikäiset lapseni eivät halua olla viikonloppuja poissa kotoa ja harrastuksista. Ymmärrän heitä hyvin. Minuakin ainainen reissaaminen häiritsee.

Olisin vielä vuosi sitten voinut muuttaa pois nykyiseltä paikkakunnaltamme niin, että olisimme muuttaneet puoliväliin nykyistä kotiamme ja miehen nykyistä kotia. Mielestäni se olisi ollut monella tapaa hyvä ratkaisu, sillä olisin voinut pitää työpaikkani ja mies olisi pystynyt sieltä hakemaan lastaan viikonlopuiksi meille – kuten tähänkin asti. Nyt tilanne on tuonkin osalta muuttunut, koska toisen lapsen yläastevalinta on jo tehty ja hän onnistui pääsemään unelmiensa kouluun, johon on vaikea päästä. Toinen taas harrastaa tosissaan lajia, jonka harrastaminen olisi hankalaa, jos muuttaisimme.

Mies tietää, että olen irtautumassa suhteestamme ja yrittää nyt entistä kovemmin pitää minusta kiinni. Saa nähdä kuinka tässä käy;-)

Uskon, että lapset tottuvat kyllä uuteen, jos oma vanhempi on ratkaisuun tyytyväinen. Toisaalta murkkuikäisille ja teineille muutto saattaa olla vaikea. Lukioikäiselle saattaa tulla oikeasti vaikeuksia koulun vaihdossa, koska kurssimuotoisissa ja erikoistuneissa lukioissa ei enää edetä joka puolella maata samaa tahtia. Sinuna miettisin mitä muutto merkitsee lapsille ja voisitko itse olla onnellinen muualla. Mikä sinulle on tärkeää? Minulla vaakakupissa painaa paljon se, että olen totaaliyh – en siis voi antautua tilanteeseen, jossa paljon taloudellisia riskejä. Minulla on oltava työpaikka ja palkka, jolla voin elättää perheeni ja maksaa asuntolainaa.

 

["Vierailija"]

Minä muutin -98 miehen perässä pk seudulle. Molemmat nuoria silloin. Muutin siis saman katon alle miehen kanssa. Oltiin seurusteltu ensin 8 kk kunnes päätin muuttaa välimatkan takia saman katon alle. Nyt ollaan oltu naimisissa 8 vuotta ja 2 lasta on.

 

[Calm in the storm]

oon muuttanut. matkaa ei ollu mitää hirveitä,et pääsin kyllä ihan kohtuu kivuttomasti porukoille,mutta esim. kavereille ei viittiny sillee vaan lähtee. kukaan ei enää pyytäny mua mihinkään,ees paras kaverini. tulin kyllä raskaaksikin että ehkä sekin vaikutti asiaan. kyllä mua vitutti et suostuin muuttoon. sit me muutettiin jossainvaiheessa mun halusta pois sieltä. ei enää omalle paikkakunnalleni mut siihen lähelle. täälä me viihdytään molemmat.

 

["mie"]

Olen enkä ole katunut. Kai se johtuu siitä että pääsin pois tunkuisasta pääkaupunkiseudusta maaseudun rauhaan. JA ennen kaikkea sen rakkaimman luo. Kaveripiirit on täältäkin löytynyt enkä voisi enää kuvitella asuvani "etelässä".

 

[en haluaisi muuttaa]

meillä on kummallakin lapsia, ja jos muuttaisin, muuttuisi lasteni kaveripiiri ja koulut tietysti. Mies taas ei viihdy kaupungissa, ja haluaisi meidät lähemmäs maaseudulle, voisimme muuttaa kylälle, ei ihan niin korpeen, missä hän asuu, sekin auttaisi tapailua.

 

["random"]

Olen muuttanut -98 ja asuin miehen kotipaikkakunnalla 12,5 vuotta sopeutumatta sinne ikinä. Olin juuri saanut ensimmäisen lapseni ja yrittäessäni päästä äiti-lapsi piiriin tyly vastaus oli se ettei ulkopaikkakuntalaisia oteta sinne. Olin yksin vieraassa paikassa vauvan kanssa, jossa en tuntenut miehen lisäksi kuin etäisesti hänen vanhempansa. Kaikesta huolimatta purin hammasta yhteen ja kärvistelin siellä. 2 vuotta myöhemmin sain toisen lapsen ja edelleen olin yksin. 3 vuotta toisen lapsen syntymästä sain kolmannen lapsen ja sen odotusaikana tutustuin yhteen myös toiselta paikkakunnalta muuttaneseen naiseen joka odotti silloin esikoistaan. Oli äärettömän suuri shokki olla ja elää paikkakunnalla jossa ei saanut kontaktia kehenkää. Itse olen luonteeltani ulospäin suuntautunut ja avoin eikä moista ongelmaa ole ikinä ollut missään muilla paikkakunnilla missä olin vuosien aikana asunut. Nyt se kärvistely on onneksi puoleltani ohi. Erosin miehestä ja muutin sinne missä viihdyn ja minulla on hyvä olla. Lapset muuttivat kanssani ja ovat sopeutuneet todella hyvin. Ovat tyytyväisempiä, tasapainoisempia ja onnellisempia nykyisessä asuinpaikassamme vaikkakin välillä ikävää pukkaa kun näkevät isäänsä vain lomilla sekä yhtenä vkl kuukaudessa välimatkan takia.
Omalla kohdallani oli virhe alunperinkin muuttaa miehen kotipaikalle ja kaduin sitä kaikki vuodet jotka siellä olin.

 

["vieras"]

Ap, oletko asunut aina samalal paikkakunnalla? Onko sinulle töitä uudella paikkakunnalla?

Itse olen muuttanut useaan kertaan opiskelujen ja töiden vuoksi. Siinä vaiheessa ei vielä lapsia ollut.

 

[en haluaisi muuttaa]

olen asunut eri paikkakunnilla, mutta pitkään viihtynyt samassa, isommassa kaupungissa. Muutto pieneen kylään on haastavaa niin minulle kuin lapsillekin, vaikkakin mies asuisi sitten lähempänä.
Töitä ei ole tiedossa, koska hoidan vielä pientä lasta kotihoidontuella.