Oletko miettiny omaa äitiäsi?

Miten hirveää se on, kun lapsi muuttaa omilleen, tekee lapsia jne. Ja on silti äiti sille, joka rakentaa omaa elämää ja josta tulee joskus se huolehtiva isoäiti? Äitiys kun ei lopu siihen, että lapsi muuttaa pois ja perustaa perheen.

Oma äitini huolehtii yhä minusta, antaa pöhköjäkin ohjeita jne. Nyt iski pelko siitä, että joskus äitiäni (syntynyt -54) ei ole enää. Tuli tyhmä ajatus päähäni: miten jatkaa ilman äitiäni sitten, kun äitini kuolee.

Saikohan kukaan mun ajatuksesta selvää... :ashamed:

Onkohan tää sitä 30v-kriisiä? Täytin toukokuussa 27v ja siitä asti, kun täytin 25v, on ollut ikäkriisiä.

Miettiikö kukaan muu tuollaisia?

 

En kun en ole pitänyt omaan mutsiin enää 6-vuoteen yhteyksiä. Mun mutsi ei ole koskaan ollu "äiti" sanan merkityksessä

 

Mietin.

Äitini huolehtii edelleen minusta vaikka olenkin 41v :xmas: äitini on 58v

Ei se mitään ikäkriisiä ole olet vaan herännyt huomaamaan, että kaikki kuolee aikanaan.

 

No enpä oikeastaan, molin aina se joka huolehti siitä, et hyvä vaan ettei tartte jaksaa enää. Välit siis pistin poikki joku vuosi taaksepäin ja nyt suht. neutraalit välit vaan sen takia et pyöräytin sille ekan lapsenlapsen.

 

ei tullut mietittyä kun äiti kuoli kun olin 6v

 

Etukäteen sitä mietti joskus millaista se on kun oma äiti kuolee. Ajatus oli niin ahdistava, ettei sitä sen pitemmälle halunnut ajatella. Mutta sitten äiti sairastui ja kuoli ja jäljellä on vain hyvä olo siitä, että välit lämpenivät loppuaikoina ja jäi niin hyvät muistot. Ikävää tunnen välillä, mutta olen hyväksynyt asian sellaisena kuin se on. Riippuu tietenkin hyvin paljon siitä miten tuo tulee, yllättäin vai sairauden myötä. Äkkikuolema on aina vaikeinta läheisille.

 

Kyllähän tota on kans miettiny et miten sen ajatuksen kans sit pystyy olemaan ku tulee se aika et mutsi ei o enää puhelinsoiton pääs. Toivottavasti elää viel pitkään - mutsin mummoki täytti just 90v et hyvät on saumat

 

eipä juuri kun nykysin se olen mie joka hänestä huolehin (eli hän ei toki asu luonani, mutta henkisenä tukena olen aina kun masennus on hällä jatkuvaa). Toki surullinen tulen olemaan mutten kaiketi ihmeellisesti sure sitä ettei hän olisi minusta huolta pitämässä kun ei hän pidä nytkään (toki rakastaa mutta kummiskii)

 

Mä mietin usein, että miten pärjään, jos isäni kuolee :| En kestäisi sitä.

 

Kyllä mä mietin. Joskus oon miettinyt sitäkin, olenko äidin kanssa ihan liikaa tekemisissä, mutta sitten rupean ajattelemaan, että äiti on jo yli kuudenkymmenen ja jokainen hetki on tärkeä. En haluaisi myöhemmin katua sitä, etten tuntenut äitiäni tai puhunut hänelle tai nähnyt häntä tarpeeksi.

 

Kyllä mä mietin. Joskus oon miettinyt sitäkin, olenko äidin kanssa ihan liikaa tekemisissä, mutta sitten rupean ajattelemaan, että äiti on jo yli kuudenkymmenen ja jokainen hetki on tärkeä. En haluaisi myöhemmin katua sitä, etten tuntenut äitiäni tai puhunut hänelle tai nähnyt häntä tarpeeksi.

Näin minäkin ajattelen. :/ Mie en tunne äitiäni oikeastaan. Toisaalta pidän hönttinä ja toisaalta fiksuna naisena. On ollut pph, on käynyt jonku ompelukoulun aikanaan ja on rasistinen. En muuta oikein tiedä äidistäni ja se jotenkin ahdistaa. Mutta mitä muuta mun pitäisi tietää? Haluaisin tietää siitä, mitä tunsi kun minua odotti. Tai isosiskoani. Mitä tunsi, kun sai keskenmenon. (Isäni sanoi mulle, että "teillä voisi olla veli, jos äitinne ei olisi saanu keskenmenoa")
Kaikkea pulpahtaa päähän.

 

Kyllä mä mietin. Joskus oon miettinyt sitäkin, olenko äidin kanssa ihan liikaa tekemisissä, mutta sitten rupean ajattelemaan, että äiti on jo yli kuudenkymmenen ja jokainen hetki on tärkeä. En haluaisi myöhemmin katua sitä, etten tuntenut äitiäni tai puhunut hänelle tai nähnyt häntä tarpeeksi

Mä mietin kans et oonko oman äitini kanssa liikaa tekemisissä, nähdään päivittäin melkein ja soitellaan ja viestitellään lisäksi aika paljon. "Raportoimme" toisillemme aina melkein kaikki asiat mitä mielessä on jne. Äitini täyttää ens vuonna 50 ja äidin entinen alkoholi ja lääkeongelmakierre on lähentänyt meitä entisestään nyt kun se on kohta ollut jo neljä vuotta onnistuneesti kuivilla. Eli toisinaan mietin onko tää "normaalia" olla näin paljon yhdessä mut sitten ajattelen just et myöhemmin vois kaduttaa jos tarkoitutksella yrittää viilentää välejä. Äidistä on tullut tuolle meidän neidillekin kovin tärkeä ja sehän minun äidille passaa. =)

 

Kyllä oon miettiny et mitä sitten kun äitiä ei enää oo.

Mä soittelen äitille kaikkia typeriäkin asioita (kuten "oon tässä lihahyllyllä, tykkäänkö mä tollasesta lihasta ja onko siinä mitään ällöä" :ashamed: ) ja äiteeltä voi kysyä aina mitä vaan ja kertoa asioita. Jää varmaan kamalan tyhjä kohta sitten kun äiteen aika tulee.

 

Mä mietin usein, että miten pärjään, jos isäni kuolee :| En kestäisi sitä.

Mun isä on mulle rakas myös. Asuu Hämeenlinnassa, on onnellisesti naimisissa, päihitti alkoholisminkin! Kävin isän kanssa kelkkailemassa jänkhällä, pilkittiin jne. Sain isältäni parhaimman opetuksen: luontoa täytyy kunnioittaa. Ja isäni on luonnonläheinen yhä. Upea mies, tarinat saavat kaikki keskittymään ja kuuntelemaan. Ja kaikki pitävät isästäni, osaa yleensä sanoa oikeat sanat kasvotusten. On äitiäni vuoden vanhempi, maaliskuussa 1953 syntynyt ja pelkään jo sitä, kun tulee kuolemaan joskus.

 

Kyllä oon miettiny et mitä sitten kun äitiä ei enää oo.

Mä soittelen äitille kaikkia typeriäkin asioita (kuten "oon tässä lihahyllyllä, tykkäänkö mä tollasesta lihasta ja onko siinä mitään ällöä" :ashamed: ) ja äiteeltä voi kysyä aina mitä vaan ja kertoa asioita. Jää varmaan kamalan tyhjä kohta sitten kun äiteen aika tulee.

miulla sama juttu...

ja viimeaikoina oon hirveesti miettiny justiinsa sitä että mitä sitten kun miun äitiä ja isää ei enää ole... se tuntuu niin loputtomalta se tuska. jo tässä vaiheessa... ero oli pikkujuttu siihen verrattuna.

 

Harvoin tulee äitiä mietittyä,se lähti kun olin 8kk ikäinen ja jätti meidät lapset isälle.
Isä kuoli kun olin 15v ja sen jälkeen meitä ei ollutkaan enää kuin sisarrukset jäljellä,äiti ei ole koskaan ollut äiti.

 

Harvoin tulee äitiä mietittyä,se lähti kun olin 8kk ikäinen ja jätti meidät lapset isälle.
Isä kuoli kun olin 15v ja sen jälkeen meitä ei ollutkaan enää kuin sisarrukset jäljellä,äiti ei ole koskaan ollut äiti.

:hug: :hug: :hug:

 

en ole ollu yhteydessä pariin vuoteen kys. henkilöön,viina vei..ja vie edelleen.
aina olis pitäny sille alkossa käydä kun ei ite jaksanu jne. ja kun en siihen hommaan suostunu niin poikkas välit.
eipä siinä,mä en taida mitään tässä menettää...päinvastoin.
eipä kys. henkilöstä ole kuuulnut vaikka senkin korviin on mennyt että olen saanut pojan.ei kuulem kiinnosta eikä' hän ole mummo.
koko lapsuus meni miten meni,tää parin vuoden takainen oli vaan piste iin päälle,joten en kutsuisi häntä enää edes äidiksi :ashamed:

 

en ole ollu yhteydessä pariin vuoteen kys. henkilöön,viina vei..ja vie edelleen.
aina olis pitäny sille alkossa käydä kun ei ite jaksanu jne. ja kun en siihen hommaan suostunu niin poikkas välit.
eipä siinä,mä en taida mitään tässä menettää...päinvastoin.
eipä kys. henkilöstä ole kuuulnut vaikka senkin korviin on mennyt että olen saanut pojan.ei kuulem kiinnosta eikä' hän ole mummo.
koko lapsuus meni miten meni,tää parin vuoden takainen oli vaan piste iin päälle,joten en kutsuisi häntä enää edes äidiksi :ashamed:

voi hyvänen aika sentään :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

 

Mulle iskä on se juttu,ja se jota tulen suremaan erittäin vahvasti ja kauan.Mun äiti on loukannut mua kaikin tavoin...olin aina epätäydellinen tytär,väliinputooja paska.

Mutta iskä :heart:

 

Harvoin tulee äitiä mietittyä,se lähti kun olin 8kk ikäinen ja jätti meidät lapset isälle.
Isä kuoli kun olin 15v ja sen jälkeen meitä ei ollutkaan enää kuin sisarrukset jäljellä,äiti ei ole koskaan ollut äiti.

Miten tuosta selviää? Syytätkö itseäsi? Millainen isä sulla on? Miten kasvatti?

 

Mä mietin usein, että miten pärjään, jos isäni kuolee :| En kestäisi sitä.

Elämä jatkuu. Menetin oman isäni 3kk sitten ja edelleen on paha olla, välillä. Ikävä on kova. Joskus tunnen vahvan tunteen, että isä on lähellä....
Mä aina ajattelin että isä ei voi kuolla ennen kun mulla on kaikki hyvin (isän tyttö), kai mulla sitten on kaikki hyvin.

 

Äiti on mulle entistä tärkeämpi, en halua edes ajatella sitä kuolemaa..... :/

 

Mä mietin usein, että miten pärjään, jos isäni kuolee :| En kestäisi sitä.

Elämä jatkuu. Menetin oman isäni 3kk sitten ja edelleen on paha olla, välillä. Ikävä on kova. Joskus tunnen vahvan tunteen, että isä on lähellä....
Mä aina ajattelin että isä ei voi kuolla ennen kun mulla on kaikki hyvin (isän tyttö), kai mulla sitten on kaikki hyvin.

Osanotot :hug:

 

Jos äitiys ei lopu lapsen tullessa täysi-ikäiseksi niin kasvatuksessa on ollut puutteita!