Oletko lapsirakas?

Mä tykkään omista ja toistenkin lapsista "Isona" haluaisin auttaa huonosti voivia lapsia esim. lastenkodissa tai turvakodissa. Se olis ihanaa

 

No sinä olet varsinainen Äiti Teresa kun jaksoit auttaa MAMUlasta, voi jumankautta. Itse olet 'mamu' ja kyllä yksityiselle aina pääsee, pääkaupunkiseudulla ilman ajanvaraustakin.
Ja pojan äiti tuli bussilla koska halusi meikata? Koska kaikki venäläiset meikkaa ja jättää omat mamulapset heti tuntemattomille. poks. Ei yhtään pidä paikkansa--

Mä mainitsin tuon mamun tässä just siksi kun mä aina olen täällä näissä mamukriittisissä ketjuissa suurimmassa äänessä. Se pojan tausta ikäänkuin tuntui olevan maininnan väärtti.

Ja toki äiti siksi lienee ei heti matkaan lähtenyt että halusi laittautua. Oltaishan me voitu yhdessäkin mennä vaikka taksilla mutta hän sanoi että hänen pitää laittautua. Ja se aika oli just eikä myöhemmin, kun oli jo suht myöhäinen kellonaika ja yksityispuolikin sulkemassa.

Ja kyllä äiti luotti pojan minun matkaani ja sille lienee on eräs käypä selitys että näin luotti vieraaseen vaikka sitä minä en teille tässä kerro mikä tuo ratkaiseva seikka on.

Koko juttu on totta että mitäpä sinä tänne tulet keuhkoamaan? Koitko mahdollisesti rasismia juttuni tiimoilta?

 

En ole. Yhden ystäväni lapsista pidän kovasti ja myöskin veljeni lapsi on mahtava tyyppi Omaani rakastan ylikaiken <3

 

Mä oon sit tärähtänyt :saint: Sillä on aina inhonnut lapsia eneemmän tai vähemmän. Vasta omien lasten myötä olen oppinut sietämään lapsia enemmän. Mutta en mä vieläkään kutsu itseäni lapsirakkaaksi. Usein olen huomannut jos inhoan jotain ihmistä inhoan myös hänen lastaan, sillä lapset ovat usein vanhempiensa vääristyneitä peilikuvia.

Hei sinä tärähtänyt. :wave: Mä ajattelen vähän samoin, että jos lapsen äiti on vaikka sekopää, on sen lapsestakin kovaa kyytiä samanlainen tulossa. Ja siis nämä jotenkin hyvin automaattisesti.

Mä taas tykkään lapsista enemmän kuin aikuisista. Lapset on vielä helppoja, avoimia, suoria (paitsi ehkä pikkutytöt ja teinit sit ihan erikseen) mitä aikuiset ei todellakaan ole. Suurin osa aikuisista on täysin perseestä.

 

Suurin osa lapsista vaikuttaa kieriltä ja ilkeiltä. Mutta me kai olemme outoja, lasten kuullen ei ksokaan puhuta mitään muuta kuin syömään, ja muuta neutraalia. Ei koskaan pilkata ketään. Muiden pääasiallinen harrastus näyttää olevan toisetn kiusaaminen.

 

Olen.

 

Jos rehellinen olen, vain omista lapsistani välitän ja olen heistä kiinnostunut. Muiden lapset ovat melkolailla ykshailee. Sukulaislapsille kyllä hoidan ajallaan lahjat, kortit ja muut muistamiset, mutta muuten en oikein heitäkään jaksa. Sekin on tosi jännä, että omieni kanssa tykkään ihan hirveästi leikkiä ja touhuta, mutta muiden lasten kanssa jäykistelen, en saa kunnon kontaktia. Ja kun omat lapseni ovat ohittaneet jonkin tietyn iän, esim. ovat jo taapero ja leikki-ikäinen, en yhtäkkiä osaa enää ollenkaan leikittää vauvaa, hyvä kun osaan edes sylissä pitää.

 

Olen ja oon aina ollu. Omaa tytärtä rakastan aivan mielettömän paljon, mutta kyllä osaan leikkiä ja touhuta muittenkin lasten kanssa. Tykkään lasten kysymyksistä, ihmettelyistä ja niistä ihanista höpö höpö jutuista . Lasten kanssa on paljon helpompaa ja mukavempaa olla ja touhuta kaikkee kivaa, aikuiset on liian vakavia ja jotenkin jäykkiä kaikessa. Lasten huumori on yks mukaansa tempaavimmista asioista ja nauru . Kun tytär oli jotain 3kk, niin silti jaksoin ihastella muittenkin vauvoja ja jaksan yhä yhä edelleen. Vauvat ja lapset on sulosia ja niiin lähellä mun sydäntä .

 

Olen. Olen ollu töissä mm. päiväkodissa ja koululaisten iltapäiväkerhossa, jossa oli ekaluokkalaisia suurin osa ja sit muutama tokaluokkalainen. Kyllä ne ihania oli, ihan jokainen.

 

En varmaan. Haluan kyllä lapsille hyvää, myös muille ku omille, mutta en sen kummemmin jaksa kiinnostua vieraista lapsista (paitsi alle 1-vuotiaista), ja saattaa jotku ärsyttääki aivan. En osaa olla vieraitten lasten kans. Omat tulee olemaan äärettömän rakkaita.

 

Mä oon sit tärähtänyt :saint: Sillä on aina inhonnut lapsia eneemmän tai vähemmän. Vasta omien lasten myötä olen oppinut sietämään lapsia enemmän. Mutta en mä vieläkään kutsu itseäni lapsirakkaaksi. Usein olen huomannut jos inhoan jotain ihmistä inhoan myös hänen lastaan, sillä lapset ovat usein vanhempiensa vääristyneitä peilikuvia.

Mä en ole koskaan pitänyt lapsista vaikka omia olenkin halunnut ja omien myötä olen vielä vähemmän alkanut sietää toisten kersoja En siis todellakaan ole lapsirakas muita kuin omiani kohtaan.

Mulle toi inhoaminen toimii molemmin päin. Jos aikuinen on todella ällöttävä käytöksensä tai olemuksensa puolesta karsastan kyllä ennakkoluuloisesti vähän lastakin, mutta vielä enemmän muuttuu mielikuva mukavasta aikuisesta jos tavatessani hänen lapsensa tämä onkin joku inhottava näsäviisas räkänokkainen pikku-Hitler. Karisee lämpimät tunteet aikuista kohtaan aika nopeasti koska jos on niin järkyttävän jälkeläisen saanut aikaiseksi, täytyy vanhemmassa olla jotain vikaa..

 

En yhtään, siksi en lapsia edes itselleni halua.

 

En ole, siten kuin sanan lapsirakas ymmärrän. Se on vähän kuin eläinrakas. Palstalla se on aina ollut niin, että jos joku tunnuntautuu, ettei ole eläinrakas, se tarkoittaa automaattisesti sitä, että on valmis tappamaan jonkun kissamussukan tai että ajaa jokaisen oravan päälle, jos vain onnistuu.

 

En ole ylipäätään "ihmisrakas", en ole kiinnostunut juurikaan ihmisistä, hyvin harva ihminen on minulle merkityksellinen. Samaan tapaan lapset, osaan olla auttava ja asiallinen lapsille, kuten aikuisillekin, mutten syleile maailmaa rakkauksineni.

 

Jos lapsirakas tarkoittaa sitä, että pidän jokaisesta lapsesta vain siksi, että tämä on lapsi, niin en ole.

Omiani ja joitain muita lapsia rakastan. Pääsääntöisesti pidän lapsista - erityisesti pienet lapset ovat valloittavia.

Mutta siinä vaiheessa, kun vieraampi lapsi vaikka satuttaa muita tahallaan, minun pitämiseni vähenee huomattavasti.

 

En erityisemmin. Tykkään kyllä lapsista, muistakin kuin omastani, mut en silti sanoisi itseäni kovin lapsirakkaaksi. Meillä yksi lapsi, eikä enempää tule, joten kai sekin kertoo siitä, etten ole hirvittävän lapsirakas

 

[QUOTE="vieras";22674250]En. Mutta huomaan monesti erinäisissä tilanteissa liki ainoa, joka on aidosti kiinnostunut lapsista; heidän asioistaan ja tekemisistään. Osaan olla monien erilaisten lasten kanssa. Musta varmaan välittyy aika erilainen kuva kuin mitä oikeasti olen. En toisaankaan ole maaemo tai mikään varaäiti jokaiselle. Olen ehkä ennemminkin kiinnostunut lapsista yksilöinä, en huolenpidon yms. kohteena.[/QUOTE]

Juu, näin mullakin, että olen huomannut vieraiden lasten pitävän seurastani, vaikka itse en ole heistä kiinnostunut. Ehkä se just johtuu tuosta, mitä sanoit: kohtelen lapsia ja nuoria samalla tavoin kuin aikuisia. En osaa leperrellä. Omiani rakastan, mutta odotan innolla kouluikää, sillä minusta sen ikäiset lapset ja nuoret ovat mielenkiintoisempia.

 

Pidän omasta lapsestani, hänen pikkuveljestään ja kavereitten lapsista. En osaa olla outojen lasten kanssa enkä halua tehdä töitä lasten kanssa, mä hoidan mielummin vanhuksia.

 

[QUOTE="Vierailija";22679289]Jos lapsirakas tarkoittaa sitä, että pidän jokaisesta lapsesta vain siksi, että tämä on lapsi, niin en ole.

Omiani ja joitain muita lapsia rakastan. Pääsääntöisesti pidän lapsista - erityisesti pienet lapset ovat valloittavia.

Mutta siinä vaiheessa, kun vieraampi lapsi vaikka satuttaa muita tahallaan, minun pitämiseni vähenee huomattavasti.[/QUOTE]

Peesaan oikeesti tätä.Aika lähellä mitä ajattelen.

 

Olen. Lasten pahoinvointi ,heitteellejättö, köyhyys ja muut ongelmat sattuvat minua sydänjuuria myöten.
Lasten takia olen valmis tekemään parhaani jotta kaikki lapset saisivat tasavertaisina kehittyä ja kasvaa. Terveinä ja hyvinvoivina.
Kaikki lapset ovat suloisia ja persoonallisia.

 

Hei sinä tärähtänyt. :wave: Mä ajattelen vähän samoin, että jos lapsen äiti on vaikka sekopää, on sen lapsestakin kovaa kyytiä samanlainen tulossa. Ja siis nämä jotenkin hyvin automaattisesti.

Mä taas tykkään lapsista enemmän kuin aikuisista. Lapset on vielä helppoja, avoimia, suoria (paitsi ehkä pikkutytöt ja teinit sit ihan erikseen) mitä aikuiset ei todellakaan ole. Suurin osa aikuisista on täysin perseestä.

Se on aika mielenkiintoista miten se lapsitoleranssi on noussut omien myötä. Lapsettomana mä näin punasta kun kuulin jossain lapsen itkua tai kiukkua. Nyt kun kuulen sitä päivittäin kotona, niin vieraiden lasten kiukuttelut menee ohi korvien. Lapsissa mua on ain ärsyttänyt niiden tietämättömyys ( sama asia ärsyttää mua aikuisissa) Tosin lapsihan ei voi tietää ikäänsä nähden samoja asioita mitä aikuinen, silti se kysely miksi asiat on niin tai näin tai mikä toi on on aika rasittavaa. Tosin lapsissa on potentiaalia kasvaa fiksuiksi aikuisiksi, mutta aikuisena jos ei ole fiksuksi kasvanut pallo on jo heitetyty hukkaan. Välillä koen ihan oikeita inhonväreitä :ashamed: nähdessäni jonkun lapsen ja sitten katson sen äitiä tai isää ja tunne on samanlainen. Jokin aika sitten tämmöin tapaus sattui kohdalle bussissa. Äiti oli ahtanut rattaisiin pikkasen liian ison lapsensa ( toki niin pääsee pummilla bussissa) ja sitten tunki vielä ruuhkabussiin niiden rattaiden kanssa. " Ai täällä onkin jo kahdet rattaat" Ja silti vaan ahtautui mukaan ja tukki oviaukon kärryjensä kanssa. Äitiä katsoessani koin inhon tunnetta ( tiedä sitten johtuiko käytöksestä vaiko koko persoonasta) ja lasta katsoessani sama toistui. Kaikkia ihmisiä ei voi sietää ja harvoista edes voi pitää :saint:
Sitten kun omat muksut lähestyy teini-ikää on kai pakko alkaa opetella murkkujen sietämistäkin