Oletko koskaan läppäissyt lastasi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minä vain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minä vain

Vieras
Täytyy myöntää että hermot pettivät kun toinen heitti toista suoraan kasvoihin lelulla että meillä tälläistäkasvatusta joopajoo,ei ole kyllä tapana...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä, valitettavasti päivittäin ja tuntuu, että iskuni vain kovenevat päivä päivältä. Kärsin tästä itsekin suunnattomasti.


no hae sitten apua itelles.

En pumpulissa kasvattamisen kannalla ole, muttei lasta hakata saa :kieh:
 
Hävettää, mutta olen. Päätin tämän pienen kohdalla, että en lyö ikinä mitenkään, en edes vähän. Mutta oli tosi rankka vaihe tässä elämässä menossa, ja silloin paloi hermot tuon tuostakin ja lapsellekin ajanjakso oli raskas, kiukutteli normaalia enemmän, oli hankala. Ja sitten tuli esim. pyllylle läpsästyä ja tukasta tarrasin.

Tilanne onneksi meni ohi. Paljon on vaikuttanut se päätös, etten lyö tai läpsi lainkaan ja paljon on silläkin merkitystä että tavallaan olen tilivelvollinen miehelleni, joka ei hyväksy laisinkaan mitään fyysistä.

Sain esim. just neuvon, että luunappi. Syy luunapille olisi se, kun ei tottele puhetta. No, ei kyllä kummenisi luupanillakaan. Sanoin, että tälle lapselle riittää, kun ottaa olkapäistä kiinni ja karjasee. Luunappi-neuvoja sanoi, että mitä se auttaa että huutaa. No mitä auttaa jos antaa luunapin? Hän kertoi itse antaneensa lapselleen. Kysyin että tepsikö. Ei ollut auttanut.
Eikä kyse oli huutamisesta, vaan siitä että "näytän kulmahampaani ja murahdan" jolloin lauman pienin tietää ketä totellaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lisko:
En. Minun tehtäväni on suojella lasta väkivallalta. Enkä halua että lapseni pelkäävät minua.


Ei kukaan halua lyödä lastaan eikä kukaan vastasyntynyt käsivarsillaan päätä antaa vastaisuudessa luunappeja tms., vaan suojella.

Kun on itse lapsena saanut selkään, kuritettu fyysisesti, siihen sortuu itsekin helposti, vaikka päättää ettei toimi samalla tavalla.

Pitää tehdä kovasti töitä ettei lyö tai läpsi.

Mutta on olemassa aikuisellakin niin raskaita aikoja, että käsi nousee ja tukistaa tms., vaikka ei haluaisi, siihen menee, menee se kontrolli, pettää kaikki, loppuu voimat.
 
olen sortunut läpsimiseen useamman kerran. Hävettää ja harmittaa niin kamalasti...Kun olen läpsäissyt, sanon itselleni että Nyt oli sitten se viimenen kerta!ja parkua vollotan tietty... Se pieni läpsäisy tulee ainakin itseltäni ihan puun takaa, siis että kun olen jo läpsäissyt ennenkuin edes tajuan... En tiedä millä saisin sen pois? Koska oman lapsen satuttaminen miten tahansa on julmaa ja säälittävää... Onneksi tulee harvemmin enää läpsittyä, ehkä kerran kuussa, muttasekin on liikaa!
 
En ole koskaan lyönyt. Jos hermo pettää niin yleensä karjaisen tai sit jos pettää pahasti niin hautaan pään tyynyjen alle (siis oman pääni) karjun siellä ARGHHHHHHHH niin kovaa mitä persuuksen pohjasta lähtee.
 
Olen päättänyt etten lapseeni kajoa mitenkään väkivallalla eikä tarvettakaan ole. Yleensä kun tarkemmin ajattelee, niin aina siihen lapsen "tuhmuuteen" löytyy loppupeleissä syys siistä aikuisesta. Jos ei hyvällä niin pahalla se huomio saadaan isältä tai äidiltä - näin se vain on. Omat hermot saattavat olla kireällä, mutta ei sitä pahaa oloa saisi lapseen purkaa. Minulla muutenkin pitkä pinna, ei ole niin nöpön nuukaa tämä elämä. Ei oikeastaan löydy edes sellaista pahuutta, mikä saisi sellaisen vihan että tekisi mieli lyödä.

 

Yhteistyössä