Elin nuoruudessani useita vuosia myymälävarkaana.
Käänsin asusteita, kenkiä, joskus harvemmin kultaketjuja (olivat vaikeammin saatavilla) kirjoja (niitä sai siihen aikaan myytyä antikvariaatteihin) mitä tahansa minkä sai myöhemmin kaupaksi jonnekin, kapakassa tai mitä minulta oli tilattu.
Muutaman kerran kärähtäminen oli lähellä, mutta pääsin joka kerta liukenemaan paikalta.
Kärähdin yhden ainoan kerran ja senkin niin typerästä syystä kuin juustopaketti.
Kotimatkalla poikkesin vielä illan päätteeksi varastamaan juustoa, sillä muut pizza-aineet oli kämpillä, ainoastaan juusto puuttui.
Kärähdin ja stanan isokokoinen kauppias telkesi mut takahuoneeseen odottamaan poliisien tuloa.
Mikäs siinä pari siviilipukuista rikospuolen kaveria tuli paikalle, vei laitokselle ja kirjoittivat sakot.
Nälkä kasvoi syödessä ja siirryin pankkikortteihin, eli taskuvarkaaksi. Niitä sai nyysittyä aikas helposti ihmisten taskuista ja käsilaukuista kapakoiden tungoksessa.
Niillä pystyi ostamaan tavaroita ja ostaessa kirjoittamaan ostosummaa isomman laskun, josta sai palauturahat käteisenä.
Jatkoin tätä useita vuosia, kunnes elämäntilanteeni muuttui ja menin palkkatyöhön.
Koskaan en kärähtänyt näistä hommista ja asioista on jo niin paljon aikaa että rikokset vanhentuneet aikoja sitten.