Olenko tunteeton?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja touho
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

touho

Vieras
Sain keskenmenon raskausviikolla 5. Lapsi oli toivottu ja olimme iloisia raskaudesta. Vuodon alkaminen oli tietysti yllätys, mutta ei herättänyt sen kummempia tunteita. No se keskeytyikin sitten. Asia jolle en voi mitään. Ystävät ovat kysyneet miltä tuntuu nyt henkisesti. Normaalilta? Ehkä tuntemukset olisivat voimakkaammat jos lapsi olisi ollut kauemmin masussa. Onko muilla samanlaisia tuntemuksia? Vai olenko ainut "jäänainen"...
 
Heippa,

Kuulostat ihan minulta jossain vaiheessa sarjaani keskenmenoja - siis ehkä eka ja toka kerta. Sitten kolmannen kohdalla alkoi kirpaisemaan ja halusin olla kunnolla sairaslomalla. Toimi omien tuntemustesi mukaan, yritä uudestaan jos siltä tuntuu. Tämä on melko varmasti ainoa keskenmeno joka sinun kohdallesi tulee, ei missään sanota miten sinun tulee tuntea. Keskenmenohan on kuitenkin yleistä, mutta se että niitä tulee monta peräkkäin, on tosi harvinaista kuitenkin. Keskenmeno on kuitenkin luonnon oma suojamekanismikin...

Itse olen nyt miettinyt sitä jonkin verran, että kun minulle syntyi ihana vauva hiljakkoin ja raskaus oli aluksi kaksosraskaus, jossa toinen sikiö kuoli 4. kuukaudella, että pitäisikö minun sitä menetettyä enemmän surra. Ystävälläni oli samanlainen tilanne, johon lääkäri oli fiksusti sanonut, että nyt keskitytään vain siihen elävään ja iloitaan siitä. Niin itsekin siinä vaiheessa ajattelin, kun kuulin että toinen on kuolleena mahassa, tuli silti tunne että toinen on kuitenkin hengissä.

Eli nyt voit katsoa eteenpäin, ja keskittyä tuleviin...
 
kai se on niin yksilöllistä miten asian ottaa.
ja voisin uskoa että viikoilla on iso merkitys siinä.

itse sain keskenmenon rv 13 ja se oli iso juttu mulle/meille. joudun synnyttämään ja näin mini koossa (n. 10cm) olevan vauvan jolla näkyi pienet kädet ym..

voisin kuvitella että rv 5 kskenmenosta olisin päässyt "paremmin" eteenpäin. en osaa sanoa enkä halua vähätellä ketään joka kokenut silloin km:n :ashamed: :/

voimia kaikille :hug: <br><br>
 
Mulla oli vaihe kun en tuntenut mitään,olin lamaantunut.Fyysisen toipumisen jälkeen alkoi sitten tuntua henkisesti,ja annoin itselleni luvan surra.Mutta eka tunne oli vaan turta olo.
 
Mulla vähän samallaiset tuntemukset. Eilen tuli pikkunen ulos rv 6+2, eikä tunnu oikeestaan missään. Odotettu ja rakastettu se pieni ihmisen alku oli, mutta eihän sille voi mitään, jos luonto hoitaa liian huonot pois jne. Se oli sentäs eka raskaus, niin eihän sitä osaa sillain ees kuvitella, et mikä se siellä mahassa oli. Oireetonkin lähestulkoon, niin vähä niinku ois vaan menkat tullu uudestaan. Oon ollu oikeestaan helpottunut, että se tuli jo ihan normaalisti ulos ja päivä km:n jälkeen vuotoa tulee tosi niukasti. Olo on iloinen, joskin eilen heti km:n jälkeen oli lievästi ontto olo. Mutta ei muuta ku uutta yrittämään. Jos totta puhutaan, niin tässähän ei oo muuta ku aikaa, ku ikääki on vasta 20v. En pidä itteäni jäänaisena, vaikken sure keskenmenoa. Eikai semmosta voi surra, jota ei oo nähny, josta ei tiedä mitään....
 
et ole jäänainen.

itselläni km tällä viikolla ja jälkivuotoa parhaillaan. rv 5-6. Lapsi olisi ollut toivottu ja rakastettu, mutta itsekin olen suht sujut asian kanssa. Olo on tosin turta niin kuin joku jo aiemmin kirjoittikin.

Voimia teille kaikille, jotka olette kokeneet km:n. Ei tämä mitään kivaa ole, mutta luulen, että kohdallani se hieman helpottaa, etten ehtinyt sen pidempää totuttautua ajatukseen raskaudesta ja lapsesta.

Sovin kihlattuni kanssa, että pidämme nyt taukoa ja yritämme taas, kun se tuntuu luonnolliselta. Hän on ottanut km:n vähintään yhtä rankasti kuin minä, mutta on myös huojentunut, että vartaloni toimii ja voin ylipäätänsä hedelmöityä.

AURINKOA KAIKILLE!
 
Mistä tietää jos on km tulossa/meneillään? Itsellä rv 4+5, vahinkoraskaus (apteekin testillä todettu, ehkäisy kondomilla jo yli 5v ajan, nyt joku meni pieleen), maha koko ajan vähän kipeä ja ilmava. Koko ajan tarkoittaa nyt yli viikkkoa.

Kävin terveyskeskuksessa, he eivät ota minua edes testiin ennen vko6 koska "niin moni menee kesken ennen sitä".

Normaalia?

Ennen testin tekemistä minulla oli vakaasti olo että olen raskaana, tein testin, sain plussan. Viime vkon lopulla olo meni pois. Onko moisiin oloihin mitään luottamista?

Tsemppiä teille jotka yritätte lasta, toivottavasti viitsitte vastata vaikka oma tilanteeni on toisin päin.
 
Minä osasin ainaki jotenki varautua keskenmenoon, kun olo oli semmonen, että ei siellä enää mitään oo tms... Maha oli TODELLA ilmava, mutta ei yhtään kipeä. Ehkä vähän semmosta menkkamaistakipua oli alavatsassa... Mutta jos se tulee pois, niin verta tulee.. Tai ainaki mulla se sitten lopulta veren mukana tuli pois. Nyt aattelinki, että jos alan odottamaan, niin ootan ainaki viikoille 7-8, ennenku otan yhteyttä mihinkään (neuvolaan tms) ja ennen ku kerron koko jutusta kellekään! (paitsi miehelleni) Nyt sen ainaki huomasi, että se tosiaan TULEE ja VOI TULLA pois näin alussa... (Mulla siis rv 6+2)

Suosittelisin odottelemaan... Jos vuotoa tulee, niin todennäkösesti ehkä meni kesken. Jos taas vuotoa ei tuu ja viikot on 6 tai enemmän, nii ei muuta ku yhteyttä tk:hon.

---

Tosiaan tosta omasta olostani KM:n jälkeen.... Perjantaina, jolloin km tapahtu, olo oli ihan normaali, ehkä jopa iloinen tms. Mutta se oliki vaan jotain shokkia... Lauantaina olin tosi väsyny ja apea, en jaksanu kiinnostua mistään ja vaeltelin vaan. Ja lauantai-iltana sitte itkin koko illan ja surin menetettyä lasta... Kuvittelin jo, että minussa on joku vikana, ku se tuli heti pois ja entä jos en saa koskaan lasta. Sunnuntainaki olo oli vielä ihan tyhjä ja ontto. Nyt sitten alkaa jo aurinko paistamaan ja pikkuhiljaa alkaa käsittämään, että ehkä se toinen raskaus saattaa sittenkin joskus alkaa.... ellei sitten heti keskeydy... taas... Mut toivotaan parasta!
 

Jokainen kokee menetyksen niin omalla tavallaan.
Meidän km oli viime viikolla rv8+4 ja omaa työreissuani edeltävänä yönä. Sairaslomaa kovasti tyrkyttivät ja mieheni ei olisi halunnut päästää mua matkaan yksin. Kävin kuitenkin polilla ennen lähtöä; kohtu oli tyhjentynyt itsestään ja tulehduksen vaaraa ei ollut. Mulle oli paras vaihtoehto lähteä pois karkuun, toiseen maahan ja sellaiseen työympäristöön, missä ei tullut vaunuja ja vauvoja vastaan. Kiire oli ja muuta kuin työtä ei ehtinyt ajatella. Ainoastaan kohtu muistutteli menetyksestä koko ajan.

Nyt taas kotona ajatukset hiipivät takaisin. Niitä on vaikea käsitellä ja pelko seuraavasta yrityksestä on aina läsnä.

Keskenmenoa epäileville sanoisin, että rennosti vaan eteenpäin! Jos ei verivuotoa ole, niin hätä on pienempi. Itse ainakin tiesin heti, kun kunnon vuoto alkoi, että nyt se rakas tuli ulos. Koko juttu on niin herran hallussa , sille ei mitään mahda :'(

Voimia kaikille km:n kokeneille :hug:
 
Sanoisin minäkin, että yksilöllistähän tuo varmaan on. Ei siitä, ettei olo ole kuin jyrän alle jääneellä, pidä ainakaan syyllisyyttä tuntea. Itselläni todettiin tänään jo alkutekijöihin tyssännyt raskaus. Lääkkellinen poisto on edessä. Viikkoja on 10... Itse olen itkeä tihuuttanut koko päivän, otan tämän tosi raskaasti. Kun takana oli vuosi yritystä, on kaikkien haaveiden romuttuminen kova paikka. Työkunnossa en ole, koska itkusta ei tule loppua. En tiedä, missä vaiheessa tulee--- :hug: Kaikille kohtalotovereille!
 
Minulla useita keskenmenoja ennen kuopusta.
Osa heti alkuvaiheessa ja yksi pidemmälle edennyt raskaus,ehkä viikkoja siinä 12-14.
Rehelliseti sanottuna olen jäänainen(käytit tuota viittausta).Minulle keskenmenot eivät ole koskaan vaikuttaneet henkisesti mitenkään.
Ja todellakaan raskaaksi tuleminen ei ole ollut sormien napsautus,vaikkei kaikkein rankintakaan mitä joutuvat osan käymään läpi.
Kuopusta tehtiin liki kolme vuotta,laparoskopia auttoi viimein lääkkeet eivät.
<br><br>
 

Yhteistyössä