Olenko paska äiti jos alan etä-äidiksi?

Tilanne se, että olen vuorotyössä ja opiskelelen. Miehellä säännöllisempi työ. Opiskelu kestää vielä 1½ vuotta.

Lapsia kolme joista vanhin aloittaa ekan luokan syksyllä ja nuorempi eskarin. Mies pystyisi paremmin hoitamaan lasten asiat ja koulussakäynti olisi helpompaa isän luota, kun minun luotani lapset joutuisivat kävelemään/ pyöräilemään melko vaarallista reittiä kouluun aamuisin yksin ja vieläpä iltapäivästä yksin ja olemaan kaiken lisäksi yksin melko paljon pitkien työpäivien takia. Isänsä luota pääsevät taksilla, joka hakee eskariajan ja ekan luokan kotiovelta ja palauttaa kotiovelle. Yksinoloa vähemmän.

Tällähetkellä minun koulunkäyntini on se, joka häiritsee normaalielämää todella paljon, 2-3pv viikosta olen 200km päässä ja teen 100% työlistaa. Jos sitä ei olisi, en edes harkitsisi tällaista. Tuntuu kamalalta ja pahalta edes ajatella ja valtava kaipuu lapsiin jo, vaikka en ole edes ex-miehelle asiasta mitään vielä puhunut edes.

Kuitenkin, kun, tämä asia mieleeni juolahti, että isä voisi tosiaan ottaa lapset virallisesti itselleen tämän koulun ajaksi ja minä sitten vapaapäivinäni ottaisin lapsia ja toki jos mahdollista niin muutoinkin tapaisin ja toki olisin heidän elämässään mukana, niin iso (valtava) ahdistuksen kivi putosi rinnaltani.

Voisiko näin tehdä?

Lapsilla on isänsä luona enemmän tilaakin kaiken lisäksi ja jotenkin tuntuu että paremmat oltavat siellä. Kun valmistun, saan vakituisen työpaikan ja tulot nousevat n. 500-600e/kk. Sitten minulla olisi mahdollisuus ostaa isompi koti, nyt pankki ei lainaa myönnä.

Olenko paska ihminen jos alan etä-äidiksi?

 

Ja pyydän, te "mitäs menit lapsia tekemään"-huutelijat, voitteko olla hiljaa? Kenenkään tulevaisuus suunnitelmineen ei ole kiveen hakattu ja mitä tahansa voi tapahtua...

 

Mitä se kolmas lapsi tekee, jos vanhin on 7 ja "nuorempi" on 6?

 

Kolmas lapsi on tarhassa.

 

Et ole paska äiti, mutta kysyhän siltä eksältäsi ensin

 

Et ole paska äiti, vaikka alat etä-äidiksi. Mieti nyt, olet kuitenkin lapsien elämässä läsnä paljon enemmän kuin moni muu vanhempi. Ja jotkut vanhemmat eivät ole missään tekemisissä lapsiensa kanssa. Kun ajattelet lapsiesi parasta ja myös omaa jaksamistasi, niin olet oikeilla jäljillä.

 

Et ole paska äiti, jos kuitenkin tapaat lapsiasi enemmän kuin joka toinen viikonloppu eli 4pv/kk.

Minusta osoittaa suurta viisautta ajatella todella lasten kannalta, eli talous- ja aikakannaltakin eikä vain tunteilemalla, että kuka on lapsen synnyttänyt.

 

Komppaan edellistä

 

No et ole,päinvastoin,se että kykenet ajattelemaan lapsille parasta kertoo ihan toista.

 

Vihaavatko lapseni minua sitten isompana? Kun hylkään heidät? Asun kuitenkin samalla paikkakunnalla, että jos vain kotona olen, niin olen lähellä ja ainakin nyt eksän kanssa todella hyvissä väleissä, eli nytkin toinen vanhemmista saa tavata lapsia toisenkin ajalla jne jne.

Tuntuu vain että olen epäonnistunut äitinä kun tällaista suunnittelen. Vaikkakin ajattelen tätä lasten parhaaksi. Enkä epäile etteikö lasten isä pärjäisi.

Nyt en ole tämän väsymykseni ja valtavan stressi- ja työtaakan kuormittamana hyvä äiti. Olen surkea, väsynyt ja kiukkuinen äiti. 1½ vuotta ei ole pitkä aika, mutta sinä aikana toki nuorinkin aloittaa sen koulutien. Entä jos he eivät haluakaan luokseni enää sitten? Pelkään etteivät he halua minua elämäänsä ja varsinkin tuo tyttö, tarvitsisi äitiä kuitenkin enemmän? Ja miksei pojatkin. En tiedä. Tuntuu niin pahalta...

 

Omani eivät ole alkaneet vihaamaan minua

 

minun kaverini alkoi etä-äidiksi aikoinaan. Yksi painava syy oli, että lapsen koulut, kaverit jne. pysyi samana. Muitakin, äidin persoonaan ja jaksamiseen liittyviä syitä oli.

Joten et ole paska, jos lasten parasta ajettelet.

 

Minusta tuollainen etä-äitiys on yleisesti hieman huolestuttavaa ja siihen ei pitäis ryhtyä kuin äärimmäisen pakon alla. Teidänkin nuorin lapsi on vielä tosi nuori. Mutta kai sun on pakko toimia noin. Toivottavasti tuollaisesta ei kuitenkaan ole tulossa mitään yleistä trendiä...

 

Minusta tuollainen etä-äitiys on yleisesti hieman huolestuttavaa ja siihen ei pitäis ryhtyä kuin äärimmäisen pakon alla. Teidänkin nuorin lapsi on vielä tosi nuori. Mutta kai sun on pakko toimia noin. Toivottavasti tuollaisesta ei kuitenkaan ole tulossa mitään yleistä trendiä...

Miksi sinun mielestä äiti on parempi kuin isä? Eikö molemmat ole yhtä tärkeitä aikuisia lapsen elämässä?

Siis jos molempia ei saa yhtä aikaa

 

Minusta tuollainen etä-äitiys on yleisesti hieman huolestuttavaa ja siihen ei pitäis ryhtyä kuin äärimmäisen pakon alla. Teidänkin nuorin lapsi on vielä tosi nuori. Mutta kai sun on pakko toimia noin. Toivottavasti tuollaisesta ei kuitenkaan ole tulossa mitään yleistä trendiä...

En tällaista edes ajattelisi, ellei todella olisi pakko. Tuntuu, että lasten elämä olisi isänsä luona paljon paljon säännöllisempää, kuin mitä minun luonani nyt. Tämä opiskelu on todella rankkaa ja vie paljon aikaani. Minun luonani lasten hoitopäivät ovat todella todella pitkiä ja se ahdistaa. Ahdistaa että oma haluni olla lasten lähellä on poissa heidän hyvinvoinnistaan. Tilanne muuttuu toki kun valmistun, enkä todellakaan ole lapsiani hylkäämässä, vaikka tämä ajatus itsestäkin siltä tuntuu....

 

Laitoin tässä samalla eksälle tekstiviestillä ajatuksen tästä. Hänenkin mielestään lapset olisivat onnellisempia hänen luonaan. Ja toki hyväksyy ajatuksen siitäkin, että olen kuitenkin paljon mukana heidän elämässään. Kunhan vain saisin tämän elämäntilanteen selkiämän...

Ja tällätavalla lapsilla olisi yksi koti, ei tarvitsisi vaihtaa kotia. Ja kuitenkin molemmat vanhemmat elämässä mukana, äiti vain on se joka olisi jonkin aikaa vähemmän läsnä fyysisesti.

 

Miksi sinun mielestä äiti on parempi kuin isä? Eikö molemmat ole yhtä tärkeitä aikuisia lapsen elämässä?

Siis jos molempia ei saa yhtä aikaa

Kyllä molemmat on tärkeitä. Siksi pitäiskin pyrkiä aina siihen että koko perhe asuis saman katon alla (erotilanteissa ei toki voi) Mutta jos on pakko sanoa että kumpi on tärkeämpi alle kouluikäiselle, niin sanoisin että äiti on kuitenkin niin pienelle tärkeämpi. Mutta mieluiten silti molemmat vanhemmat.

Tiedän että mun kommentti on ilkeä, mutta oli pakko kirjoittaa, koska tuli sellainen fiilis että jos kaikki hyväksyy etä-äitiyden tai etä isyyden tuosta noin vain aina, niin ehkä siihen suhtaudutaan myöhemmin tosi kevyesti ja lähdetään opiskelemaan muualle ihan huvin vuoksikin vain, koska onhan etävanhemmuus kaikista ok.

 

Kyllä molemmat on tärkeitä. Siksi pitäiskin pyrkiä aina siihen että koko perhe asuis saman katon alla (erotilanteissa ei toki voi) Mutta jos on pakko sanoa että kumpi on tärkeämpi alle kouluikäiselle, niin sanoisin että äiti on kuitenkin niin pienelle tärkeämpi. Mutta mieluiten silti molemmat vanhemmat.

Tiedän että mun kommentti on ilkeä, mutta oli pakko kirjoittaa, koska tuli sellainen fiilis että jos kaikki hyväksyy etä-äitiyden tai etä isyyden tuosta noin vain aina, niin ehkä siihen suhtaudutaan myöhemmin tosi kevyesti ja lähdetään opiskelemaan muualle ihan huvin vuoksikin vain, koska onhan etävanhemmuus kaikista ok.

Mun valmistuminen on ainoa tapa varmistaa työpaikka. Ja saman katon alla emme voi asua. Jos nyt lopetan tämän koulun, työsuhteeni päättyy määräaikaisuutensa vuoksi sitten kun päättyy. Tämä koulutus on ainoa tapa varmistaa se, että määräaikaisuuteni vakinaistetaan + saan parempaa palkkaa.

Ei tämä ole mikään "erosin, siis lähden opiskelemaan ja hylkään lapset"-päätös. Luuletko että tämä on helppoa?

Opiskeluni on aikuispuolella monimuotoa, tehtävää on todella paljon, ja lisäksi täydet työtunnit ja harjoittelut... Olen ahdistunut ja stressaantunut, kun mietin, kuinka saan lasten hoidot järjestettyä.

 

Oletko valmis siihen, että joku toinen nainen on se joka asuu ja elää arkea lastesi kanssa? Onko ero ainoa vaihtoehto? Minun bonustyttöni äiti lähti kun tyttö oli vielä hyvin pieni. Minä tulin kuvioihin pari vuotta tästä. Äiti ei ole vieläkään, 5 vuoden jälkeen sinut sen kanssa, että joku muu elää arjen lapsen kanssa. Tärkeintä on se, että olet läsnä ja saatavilla. Ole lapsille olemassa ihan joka ikinen päivä, vaikka puhelimessa. Älä kerää vanhemmuudesta vain rusinoita pullasta, vaan kanna jatkossakin kasvatusvastuu. Ole edelleen se turvallinen äiti, älä kaveri. Ja varaudu siihen, että tulet saamaan paljon kuraa niskaasi. Vieläkään ihmiset eivät ymmärrä etä-äitejä. Naaman edessä ei puhuta, mutta selän takana senkin edestä jopa lasten kuullen.

 

Päätös on varmasti hyvä kunhan se on lopullinen eikä taas puolentoista vuoden päästä lapsia revitä uuteen tilanteeseen. Isä pärjää siinä missä äitikin lasten kanssa ja kerran lapset jätettyään ei niitä takaisin kovin helpolla saa, äiti. Eikä tarvikkaan saada.
Opiskelu on vaan tekosyy, todelliset syyt lienee jossain ihan muualla.
Etävanhempana pääsee kyllä tosi helpolla, ei tarvi osallistua lainkaan jos ei halua.

 

Tiedän että mun kommentti on ilkeä, mutta oli pakko kirjoittaa, koska tuli sellainen fiilis että jos kaikki hyväksyy etä-äitiyden tai etä isyyden tuosta noin vain aina, niin ehkä siihen suhtaudutaan myöhemmin tosi kevyesti ja lähdetään opiskelemaan muualle ihan huvin vuoksikin vain, koska onhan etävanhemmuus kaikista ok.

Eihän tässä nyt kukaan ole hyväksynyt tuosta noin vaan, ap:llä on ihan selkeä pohdinta ja hyvä perustelu.

Itse pidän lapsen turvallisuuden tunnetta kaikkein tärkeimpänä asiana lapsen elämässä. Monissa tilanteissa lapsi on reipas meidän aikuisten takia, lapsi ei halua, että vanhemmilla on paha mieli. Se ei poista sitä, että lapsi voi kokea turvattomuutta esim. vaarallisella koulumatkalla ja yksin kotona ja kärsiä siitä suunnattomasti. Itse kävin juuri eilen kuopuksen kanssa keskustelun, jossa hän muisteli miten koki vanhassa kodissa koulumatkan aina kovin pelottavana, kun pelkäsi karhun hyppäävän metsästä. Pelko oli ihan aiheellinen koska karhuja liikkui ja samalla kylällä oli lapsille käynyt niin, että karhu loikkasi suoraan eteen. Samoin kotonaolo oli pelottavaa, kun ei ollut naapureita lähellä. kokemat pelot ovat siis jättäneet syvät jäljet pieneen ihmiseen.

Ap:lle sanoisin, että olet oikein hyvä ja loistava äiti, kun kykenet epäitsekkäästi laittaa lasten edun omien tunteiden edelle. Kerran teillä on ex:n kanssa hyvät välit, varmaan pystytte tuomaan lapsille turvallisuuden tunteen kun asuvat isällään.

 

Et sinä voi ajatella niin, että 1,5 vuoden päästä lasten täytyy taas vaihtaa kotia. Jos päätät toimia noin, sinun täytyy hyväksyä että päätös on pysyvä, ainakin lähtökohtaisesti. Tuskin isäkään haluaa sitten lapsia sinulle takaisin antaa, ethän sinäkään lapsiasi exällesi antaisi vain siksi että hän vaatii/haluaa, jos mitään muuta syytä ei olisi.

 

Olemme siis jo eronneet. Ei tässä olla vasta suunnitteluvaiheilla eron kanssa vaan ero on jo tullut. Lapset ovat nyt vain siinä iässä, että tarvitsevat enemmän säännönmukaisuutta elämäänsä, ja minä en sitä vuorotyön ja opiskelun ohella pysty tällähetkellä tarjoamaan.

Enkä ole ajatellut asiaa niin, että sitten "revin" lapset takaisin, vaan tilanteen mukaan mennään. Lapset ovat sitten jo niin isoja että osaavat sanoa missä ja kenen kanssa haluavat olla.

Eksällä ei ole toista naista, eikä kuulemma edes etsi, ja itse sanoo että haluaa keskittyä lapsiin täysillä.

En voi estää eksääni löytämästä uutta. Voin vain toivoa että jos löytää uuden, on tämä nainen lasteni arvoinen.

 

Et ole. Itsekin tekisin tuossa tilanteessa noin. Työkaverini erosi ja hekin ratkaisivat asian niin, että lapset jäivät isälleen asumaan, mutta ovat työkaverini luona tosi paljon, kaikki työkaverini vapaat viikonloput ja arkivapaat, viikollakin yötä jne. Muuten olisivat lapset (hoitoikäisiä) joutuneet olemaan paljon ilta/yöhoidossa jne.

 

Itse mielummin muuttaisin lähemmäs koulua, jotta matka olisi lapsille helpompi kulkea. Pyytäisin myös apua lähipiiriltä lastenhoidossa.
Toisaalta ajattelet hienosti lasten parasta, itse en kumminkaan pystyisi "luopumaan" lapsistani. Ehkä ihan hektisimmäksi ajaksi voisin (pari kk:tta) ja tekisin ajasta kirjallisen sopimuksen, että saisin lapset varmasti kotiin, kun tilanne on ohi.
Sitä täytyy tarkasti punnita mikä elämässä on tärkeintä..