Olenko paha ihminen?

Eräällä ystävälläni on vauvakutsut. Itselläni on kolme vuotta lapsettomuutta takana ja tällä hetkellä henkisesti vaikea kausi menossa. Olenko hirveä, jos en osallistu?

Olen järjestänyt kutsut viime vuonna veljeni vaimolle ja se meni ihan hyvin, mutta sitten osallistuin erään toisen ystäväni kutsuille myöhemmin ja se oli kertakaikkisen kamalaa. Olin ainut lapseton koko porukasta ja oli todella vaikea pysyä hymy naamalla.

Ja toinen kysymys: miten te muut lapsettomat (etenkin noin kolmikymppiset) jaksatte tässä maailmassa, joka muistuttaa jatkuvasti omasta pettymyksestä? Töissä(päiväkodissa) on tällä hetkellä todella vaikea olla. Kaksi läheistä työkaveria on raskaana ja iso osa lasten äideistä ryhmässä samoiten. Facebookissa jatkuvasti ystävät laittavat vauvojen kuvia ja raskausmahoja.

Ihan niin kuin joka kuukausi toivon menettäminen ei olisi tarpeeksi. Joskus tuntuu, ettei vain pysty enää hymyilemään ja onnittelemaan ja ihastelemaan yhtään ainutta kertaa lisää.

Olen niin vihainen itselleni näistä kamalista tunteista. Leikkaisin vaikka käteni poikki, jos sillä pääsisin tästä tuskasta. Tämä on Helvetti.

 

Täällä yli 3-kymppinen lapseton.

Välillä pärjään paremmin välillä huonommin. Etenkin raskaana olevat saa aikaan masennuksen, mutta vauvat taas eivät. Ehkä ajan kanssa pystyisi hyväksymään lapsettomuuden ja olemaan läheinen sisarusten/ kavereiden lasten kanssa, jotta nämä jäävät sun elämään ja niiden elämän kulkua voi seurata. Ja ne ehkä käy sun luona vanhainkodissa.

Itse oon nyt yrittänyt miettiä, miten helppoa elämä on ilman lapsia. Voi matkustella, muutella yms. ilman että tarvitsee miettiä mites lapset ja niiden koulut ja kaverit. Itse muuttaisin ehkä ulkomaille. Rahaakin jää enemmän itselle.

 

Samat mietteet kuin vihdoinhoitoon'lla , vai miten se taivutetaan ) Välillä helpompaa ja välillä vaikeaa niin, etten oikein jaksa nähdä sellaisia kavereita, joiden tiedän tosi helposti saaneen lapsia. Taas sellaisia, joilla on ollut lapsettomuutta, tapaan ilman mitään surua tai kateutta.

Minullakin nimenomaan raskaus saa aikaan ne vaikeat tunteet. Sitten kun vauva syntyy, asia jää. Mutta juuri tuosta syystä olen jollain tekosyyllä jättänyt menemättä babyshowereihin sekä myös lastenkutsuihin, joissa olisimme ainoa lapseton pari.

Tunnen tosi paljon ulkopuolisuutta. Olen myös välillä masentunut, kun avaan facebookin ja tuntuu että aina lävähtää eteen jonkun raskausmahakuva. Aina kun menee tapaamaan jotain ystäväpariskuntaa, mietityttää jos taas on vauvauutisia tiedossa. Ja usein on ollutkin. Olen kuitenkin selvinnyt tilanteista kunnialla.

Uskon, että ajan myötä helpottaa. 10 v päästä ollaan yli 40-vuotiaita niin eiköhän ne vauvauutiset silloin ala jo loppumaan.