N
niin
Vieras
Elän avoliitossa miehen kanssa, molemmat olemme kolmenkymppisiä. Minulle tämä on ensimmäinen varsinainen vakava suhde, olen seurustelun saralla hiukan myöhään herännyt.
Olimme seurustelleet alle puoli vuotta kun kerran mainitsin miehelleni että olin ennen meitä tapaillut jonkin aikaa erästä tuttavapiiriimme etäisesti kuuluvaa miestä.
Kuten mainitsin olen aika noviisi suhdeasioissa enkä ollut tajunnut että tämä omasta mielestäni menneisyyteeni ja itselleni kuuluva asia olisi pitänyt heti kertoa, varsinkin kun suhde tähän menneeseen mieheen oli ollut hiukan hankala asia ja jota en itsekään juuri päässäni enää puinut.
Itseasiassa mies kysyi jo alussa, muutaman kerran tapailtuamme olinko ollut suhteessa jonkun tuttavan kanssa, tähän totesin etten, koska avomieheni oli minulle tuolloin tuntematon enkä kokenut että itsesuojelun takia voisin avautua hankalasta aiheesta noin nopeasti vielä tuntemattomalle vaan aioin kertoa kun oppisin tuntemaan ja luottamaan.
Mieheni raivostui täysin kun olin pitänyt asian itselläni niin pitkään. En osaa sanoin kuvata millainen show asiasta syntyi. Mies totesi että olin puhtaasti paha ja kiero ihminen, järkyttävää huutoa ja raivoa.
Itse jouduin jonkinlaiseen shokkiin, minulle ei kukaan mies koko elämäni aikana ollut ollut noin agressiivinen enkä olisi sellaista uskonut mieheltä jota olin alkanut syvästi rakastaa enkä varsinkaan tälläisesta triviaalista asiasta. Mies karjui ja minä pelkäsin, kysyi muun syyttelyn lomassa mm. joko olin varoittanut entistä heilaani hänestä.
Tässä pelästyksessä sitten tosiaan samana päivänä myöhemmin otin yhteyttä harvasanaisella sähköpostilla tähän menneeseen mieheen jonka kanssa minulla oli ollut suhde ja ihan vain mainitsin että kerroin avomiehelleni meidän menneestä suhteestamme.
Tämän tein ainoastaan siitä syystä että pelästyin että avomieheni menisi tämän luokse haastamaan riitaa. Avomieheni karjuessa minulle hän vaikutti niin agressiiviselta enkä tuntenut häntä vielä suhteen alkupuolella kovin hyvin joten järkytyksissäni tosiaan tunsin että saattaisi mennä ja vaikka motata "exää". Totesin myös että jos näin kävisi ei varmaan kannattaisi mainostaa raivoisalle avomiehelleni että olin etukäteen varoittanut asiasta koska raivostuisi varmasti entistä enemmän.
Mies ei sitten mennyt mottaamaan entistä heilaani, meni tosin viikkokausia ankaraa syyllistämistä minua kohtaan ja sain kuulla koko ajan miten paha ihminen olin kun olin "pimittänyt" tietoa. Sain anteeksi ja seuraavana päivänä sanoi ettei ollutkaan antanut pahaa tekoani anteeksi. Sitten sain taas tuntien itkun jälkeen anteeksi ja sitten taas anteeksianto peruttiin ja seurasi taas tunteja minun kovaa syyllistämistäni ja mies sai minut taas murtumaan. Tuo aika oli käsittämättömän vaikeaa, en varmaan ikinä ole kärsinyt yhtä paljon. Olisimme eronneet tuolloin ellen olisi itsepintaisesti ollut eroa vastaan ja täten tietysti myös alistuin miehen kovistelun alle.
Kestin kuitenkin koska en ole helposti luovuttavaa tyyppiä ja koska aidosti rakastin kovasti avomiestäni ja rakastan yhä edelleen, yhtä paljon ellen enemmän. Kykenin myös lopulta ymmärtämään mieheni puolta asiasta mitä en ollut niinkään tajunnut aikaisemmin, hän koki että hänen ylpeyttään oli loukattu ja ettei hän enää kyennyt luottamaan minuun. Sitä että itse tarvitsin aikaa arasta asiasta puhumiseen hän ei taas ymmärtänyt ollenkaan.
Mieheni pitää itseään erittäin hyvämoraalisena ihmisenä ja sitä onkin suurin osin, minun ei ikinä tarvitse pelätä että esim. pettäisi. mutta samalla myös taitaa valtapelit, kykenee alistamaan ja manipuloimaan jonka koin tämän asian tiimellyksessä ja josta jo ylle vähän kirjoitinkin. Tälle puolelle itsessään on melko sokea.
Itse olen asioissa suurpiirteisempi tyyppi, miehelläni esimerkiksi on ollut kymmeniä naisia ja itselläni taas naurettavan vähän miehiä. Naisistaan mies kertoisi vaikka mitä ja itseäni ei todella voisi vähempää kiinnostaa. On siis luonteeltaan erittäin avoin. Kaikki pitää kertoa, aivan kaikki.
Suhteen alussa toki kertoi tämän ja itse asiaa kannatan mutta en ymmärtänyt missä määrin mies kannattaa avoimuutta kun mielestäni jokaisella ihmisellä pitäisi kuitenkin olla jotain yksityistä. Miehen mielestä "yksityiset asiat" ovat salailtuja asioita. Itse en ole yhtä mustavalkoinen.
Nyt se kysymys miksi kirjoitan. Teenkö moraalisesti hyvin väärin ja pahasti kun en kerro miehelleni että pelästyessäni häntä varoitin tätä ex-heilaa hänestä?
Naurettavaa miten tällainen asia voi painaa mieltäni! Mies on kertonut minulle että eroaa heti jos "salailen" jotain vastaavaa ja tässä tajusin että tämä ehkä saattaisi olla jotain samanlaista.
Jos kerron asian ja perustelen asiani miehelleni uskon että kiukuspäissään eroaa minusta.
On tässä asiassa niin ehdoton että tiedän että lähtisi ja on vain hyvin pieni mahdollisuus että pysähtyisi ymmärtämään tekoni ja oman uhkaavan osuutensa vaikuttimissani.
Mies varmasti tuntisi ettei enää kykenisi luottamaan minuun eikä mitään olisi sitten pelastettavissa
Ellen kerro, no. Tunnen että itse teen jotain väärää kun en kerro. Teenkö?
Korostan että olen ihan oikeasti luotettava. En voisi ikinä elämässäni edes kuvitella esim. pettäväni koska mieheni on minulle ehkäpä tärkein asia elämässäni jonka hyviä puolia arvostan suunnattomasti ja jonka huonot puolet hyväksyn. Kukaan ei ole täydellinen. En edes osaisi kuvitella ihastuvani kehenkään koska ihastuminenkin vaatii minulta henkistä sidettä ja on äärimmäisen vaikea kuvitella että olisi mies johon voisin kiintyä enemmän kuin avomieheeni jonka tunnen ja jota rakastan. Olen tositarkoituksella liikkeellä ja aivan varmasti tämän miehen kanssa loppuelämäni jos tällä ei vain ole mitään sitä vastaan.
Tähän ex-heilaani en ole sittemmin ollut missään yhteyksissä eikä minulla ole minkäänlaista tarvetta ollakaan ikinä enää. Mitään tunteita minulla ei ole tätä menneisyyden miestä kohtaan, luulen että voisin vielä olla vaikka tämän tuttavakin koska tunteet ovat todella niin platoniset mutta en enää ole koska arvelen että se ärsyttäisi miestäni jonka kyllä hyvin ymmärrän itse.
Mieheni ei edelleenkään aivan täysin luota minuun tämän "kammottavan" tekoni vuoksi. Toki on kertonut antaneensa vihdoin anteeksi mutta luottamus ei ole täydellinen. Myös itselläni on luottamuspulaa miestä kohtaan mutta toisenlaisesta asiasta.
Silti, olemme arjessa toisiaan syvästi rakastava pari joilla on paljon molemminpuolista hellyyttä ja rakkautta.
Nykyään pystymme keskustelemaan riitamme hyvin läpi molemminpuolisin kompromissein ja tuntuu että tunnemme toisiamme entistä paremmin. Mieheni on hyvä ihminen vikoineen joista muutama on aika ilkeäkin vika, mutta niin kuin sanoin, vikoja on kaikissa, myös minussa tietysti.
Minulla on rehellinen rakastava mies ja miehelläni on rakastava ja luotettava nainen joka ei milloinkaan pettäisi tai tuntisi ketään toista miestä kohtaan mitä tunnen häntä kohtaan. En ole ollenkaan kukasta kukkaan lentelijätyyppiä vaan todella uskollinen.
Tunnenko syyllisyyttä turhasta? Onko mieheni liian hallitseva? Pitäisikö vain kohauttaa tälle asialle olkapäätä koska sehän on merkityksetön, tiedän itse että olen luotettava mutta miehelle asian paljastettuani hän ei enää luottaisi minuun eikä sitä uskoisi ja ero seuraisi.
Olenko lapsellinen kun murehdin tätä näin?
Olimme seurustelleet alle puoli vuotta kun kerran mainitsin miehelleni että olin ennen meitä tapaillut jonkin aikaa erästä tuttavapiiriimme etäisesti kuuluvaa miestä.
Kuten mainitsin olen aika noviisi suhdeasioissa enkä ollut tajunnut että tämä omasta mielestäni menneisyyteeni ja itselleni kuuluva asia olisi pitänyt heti kertoa, varsinkin kun suhde tähän menneeseen mieheen oli ollut hiukan hankala asia ja jota en itsekään juuri päässäni enää puinut.
Itseasiassa mies kysyi jo alussa, muutaman kerran tapailtuamme olinko ollut suhteessa jonkun tuttavan kanssa, tähän totesin etten, koska avomieheni oli minulle tuolloin tuntematon enkä kokenut että itsesuojelun takia voisin avautua hankalasta aiheesta noin nopeasti vielä tuntemattomalle vaan aioin kertoa kun oppisin tuntemaan ja luottamaan.
Mieheni raivostui täysin kun olin pitänyt asian itselläni niin pitkään. En osaa sanoin kuvata millainen show asiasta syntyi. Mies totesi että olin puhtaasti paha ja kiero ihminen, järkyttävää huutoa ja raivoa.
Itse jouduin jonkinlaiseen shokkiin, minulle ei kukaan mies koko elämäni aikana ollut ollut noin agressiivinen enkä olisi sellaista uskonut mieheltä jota olin alkanut syvästi rakastaa enkä varsinkaan tälläisesta triviaalista asiasta. Mies karjui ja minä pelkäsin, kysyi muun syyttelyn lomassa mm. joko olin varoittanut entistä heilaani hänestä.
Tässä pelästyksessä sitten tosiaan samana päivänä myöhemmin otin yhteyttä harvasanaisella sähköpostilla tähän menneeseen mieheen jonka kanssa minulla oli ollut suhde ja ihan vain mainitsin että kerroin avomiehelleni meidän menneestä suhteestamme.
Tämän tein ainoastaan siitä syystä että pelästyin että avomieheni menisi tämän luokse haastamaan riitaa. Avomieheni karjuessa minulle hän vaikutti niin agressiiviselta enkä tuntenut häntä vielä suhteen alkupuolella kovin hyvin joten järkytyksissäni tosiaan tunsin että saattaisi mennä ja vaikka motata "exää". Totesin myös että jos näin kävisi ei varmaan kannattaisi mainostaa raivoisalle avomiehelleni että olin etukäteen varoittanut asiasta koska raivostuisi varmasti entistä enemmän.
Mies ei sitten mennyt mottaamaan entistä heilaani, meni tosin viikkokausia ankaraa syyllistämistä minua kohtaan ja sain kuulla koko ajan miten paha ihminen olin kun olin "pimittänyt" tietoa. Sain anteeksi ja seuraavana päivänä sanoi ettei ollutkaan antanut pahaa tekoani anteeksi. Sitten sain taas tuntien itkun jälkeen anteeksi ja sitten taas anteeksianto peruttiin ja seurasi taas tunteja minun kovaa syyllistämistäni ja mies sai minut taas murtumaan. Tuo aika oli käsittämättömän vaikeaa, en varmaan ikinä ole kärsinyt yhtä paljon. Olisimme eronneet tuolloin ellen olisi itsepintaisesti ollut eroa vastaan ja täten tietysti myös alistuin miehen kovistelun alle.
Kestin kuitenkin koska en ole helposti luovuttavaa tyyppiä ja koska aidosti rakastin kovasti avomiestäni ja rakastan yhä edelleen, yhtä paljon ellen enemmän. Kykenin myös lopulta ymmärtämään mieheni puolta asiasta mitä en ollut niinkään tajunnut aikaisemmin, hän koki että hänen ylpeyttään oli loukattu ja ettei hän enää kyennyt luottamaan minuun. Sitä että itse tarvitsin aikaa arasta asiasta puhumiseen hän ei taas ymmärtänyt ollenkaan.
Mieheni pitää itseään erittäin hyvämoraalisena ihmisenä ja sitä onkin suurin osin, minun ei ikinä tarvitse pelätä että esim. pettäisi. mutta samalla myös taitaa valtapelit, kykenee alistamaan ja manipuloimaan jonka koin tämän asian tiimellyksessä ja josta jo ylle vähän kirjoitinkin. Tälle puolelle itsessään on melko sokea.
Itse olen asioissa suurpiirteisempi tyyppi, miehelläni esimerkiksi on ollut kymmeniä naisia ja itselläni taas naurettavan vähän miehiä. Naisistaan mies kertoisi vaikka mitä ja itseäni ei todella voisi vähempää kiinnostaa. On siis luonteeltaan erittäin avoin. Kaikki pitää kertoa, aivan kaikki.
Suhteen alussa toki kertoi tämän ja itse asiaa kannatan mutta en ymmärtänyt missä määrin mies kannattaa avoimuutta kun mielestäni jokaisella ihmisellä pitäisi kuitenkin olla jotain yksityistä. Miehen mielestä "yksityiset asiat" ovat salailtuja asioita. Itse en ole yhtä mustavalkoinen.
Nyt se kysymys miksi kirjoitan. Teenkö moraalisesti hyvin väärin ja pahasti kun en kerro miehelleni että pelästyessäni häntä varoitin tätä ex-heilaa hänestä?
Naurettavaa miten tällainen asia voi painaa mieltäni! Mies on kertonut minulle että eroaa heti jos "salailen" jotain vastaavaa ja tässä tajusin että tämä ehkä saattaisi olla jotain samanlaista.
Jos kerron asian ja perustelen asiani miehelleni uskon että kiukuspäissään eroaa minusta.
On tässä asiassa niin ehdoton että tiedän että lähtisi ja on vain hyvin pieni mahdollisuus että pysähtyisi ymmärtämään tekoni ja oman uhkaavan osuutensa vaikuttimissani.
Mies varmasti tuntisi ettei enää kykenisi luottamaan minuun eikä mitään olisi sitten pelastettavissa
Ellen kerro, no. Tunnen että itse teen jotain väärää kun en kerro. Teenkö?
Korostan että olen ihan oikeasti luotettava. En voisi ikinä elämässäni edes kuvitella esim. pettäväni koska mieheni on minulle ehkäpä tärkein asia elämässäni jonka hyviä puolia arvostan suunnattomasti ja jonka huonot puolet hyväksyn. Kukaan ei ole täydellinen. En edes osaisi kuvitella ihastuvani kehenkään koska ihastuminenkin vaatii minulta henkistä sidettä ja on äärimmäisen vaikea kuvitella että olisi mies johon voisin kiintyä enemmän kuin avomieheeni jonka tunnen ja jota rakastan. Olen tositarkoituksella liikkeellä ja aivan varmasti tämän miehen kanssa loppuelämäni jos tällä ei vain ole mitään sitä vastaan.
Tähän ex-heilaani en ole sittemmin ollut missään yhteyksissä eikä minulla ole minkäänlaista tarvetta ollakaan ikinä enää. Mitään tunteita minulla ei ole tätä menneisyyden miestä kohtaan, luulen että voisin vielä olla vaikka tämän tuttavakin koska tunteet ovat todella niin platoniset mutta en enää ole koska arvelen että se ärsyttäisi miestäni jonka kyllä hyvin ymmärrän itse.
Mieheni ei edelleenkään aivan täysin luota minuun tämän "kammottavan" tekoni vuoksi. Toki on kertonut antaneensa vihdoin anteeksi mutta luottamus ei ole täydellinen. Myös itselläni on luottamuspulaa miestä kohtaan mutta toisenlaisesta asiasta.
Silti, olemme arjessa toisiaan syvästi rakastava pari joilla on paljon molemminpuolista hellyyttä ja rakkautta.
Nykyään pystymme keskustelemaan riitamme hyvin läpi molemminpuolisin kompromissein ja tuntuu että tunnemme toisiamme entistä paremmin. Mieheni on hyvä ihminen vikoineen joista muutama on aika ilkeäkin vika, mutta niin kuin sanoin, vikoja on kaikissa, myös minussa tietysti.
Minulla on rehellinen rakastava mies ja miehelläni on rakastava ja luotettava nainen joka ei milloinkaan pettäisi tai tuntisi ketään toista miestä kohtaan mitä tunnen häntä kohtaan. En ole ollenkaan kukasta kukkaan lentelijätyyppiä vaan todella uskollinen.
Tunnenko syyllisyyttä turhasta? Onko mieheni liian hallitseva? Pitäisikö vain kohauttaa tälle asialle olkapäätä koska sehän on merkityksetön, tiedän itse että olen luotettava mutta miehelle asian paljastettuani hän ei enää luottaisi minuun eikä sitä uskoisi ja ero seuraisi.
Olenko lapsellinen kun murehdin tätä näin?
