Yhdyn moniin edellisiin kirjoituksiin. Meitä on varmasti monia, jotka ovat tunteneet samoin,harmi vain, että siitä puhutaan niin vähän ääneen.
Vaikka kuinka yritin varautua siihen, että alku on rankka, ei sitä kuitenkaan osannut kuvitella, minkälaista kaikki todellisuudessa on. Synnytys oli ensin pitkä ja kivulias ja lopulta päädyttiin kiireelliseen sectioon. Imetys ei onnistunut ollenkaan ja päättyi lopulta kahden viikon jälkeen. Harmittaa, kun en silloin saanut siihen mistään apua tai tukea, nyt on jäänyt sekin jotenkin kalvamaan.
Vauvaa toivottiin, mutta saatiin kerralla vähän enemmän kuin tilattiin - nimittäin kaksoset. Kaikki toitotti alussa, että kyllä olette onnekkaita, kun saatte kaksi ihanaa vauvaa kerralla. Itse mietin päässäni, miten voin ikinä selvitä järjissäni kahden niin pienen vauvan kanssa ja mitä ihanaa tässä siis pitäisi olla, kun kumpikin vaan huutaa ja huutaa. Alussa vauvat kuulemma vaan syövät ja nukkuvat, ei vaan meillä.
Kadehdin alussa hirveästi niitä, joilla oli vain yksi vauva. Kaikki vaikutti niin paljon helpommalta. Koko ajan vuorokaudet ympäri oli jompi kumpi vauvoista hereillä. Mietin monesti, että jos olisin tiennyt, että tämä on tällaista, en olisi koskaan tähän ryhtynyt. Toivoin välillä, että voisin vaan kävellä sen huudon keskeltä ovesta ulos taakseni katsomatta, eikä tarvitsisi koskaan palata takaisin. Koin hirveitä tunnon tuskia siitä, että olen niin epäkypsä enkä kykene vilpittömästi rakastamaan vauvojani. Oli päiviä, jolloin tämä äiti itki vähintään yhtä paljon kuin vauvat.
Vauva/t on elämänmuutos, joka tulee yhdessä yössä. Mulle se oli sen mittaluokan juttu, että kasvu kahden pienen pojan äidiksi vei hyvinkin kolmisen kuukautta.
Nyt en voisi onnellisempi ja ylpeämpi lapsistani olla. Ja olen myös salaa mielessäni tosi ylpeä itsestäni, että olen selvinnyt ainakin melkein täysijärkisenä tähän saakka ja pojatkin vaikuttavat ihan tyytyväisiltä
Ihaninta on sekä yksilölliset kontaktit poikien kanssa että poikien keskinäinen kikattelu, kujertelu ja kommunikointi.
Ja nyt kun miettii, niin kaikki tuntuu tosi luonnolliselta ja siltä, että meillä olisi aina ollut tällaista. Mitä ihmettä tein iltaisin ennen vauvojen syntymää..?
Alkuperäiselle paljon voimia. Ota rohkeasti ajatuksesi puheeksi neuvolassasi. Ehkäpä itsesi ikäiseltä terkalta löytyy hyvinkin sympatiaa tilanteeseesi?
Tulethan kertomaan, miten asiasi etenevät.
