ÄitiMamma
Elin lähes koko aikuisikäni 37-vuotiaaksi yksin,kunnes johdatus puuttui peliin ja astelin alttarille. Seuraavana vuonna syntyi vaikeasta loppuraskaudesta huolimatta terve lapsi.
Ihmettelen sitä,että miten muut ikä-äidit jaksavat olla niin tavattoman pirteitä ja touhukkaita !Heitä ei pelota tulevaisuus ja oma jaksaminen. Taidan olla outo lintu,sillä itse olen välillä väsynyt zombie( varsinkin, kun joutuu joskus valvomaan),vaikka mieheni osallistuu kiitettävästi lastenhoitoon. Ja tuntuu,että nuorempana olisi jaksanut paremmin ja ehkä huolettomammin suhtautunut äityteen. Ikävä kyllä elämänkokemus on tuonut mukanaan välillä kaikenlaisia,jopa naurettavia pelkoja oman lapsen myötä.
Oma lapsi on ihana aarre,mutta olen tottunut entisenä vanhanapiikana lueskelemaan paljon kirjoja ja viihdyn omissa oloissani.
Mites nyt ? Lapsen ollessa hereillä ,ei äidin kyllä anneta tehdä muuta...
Nyt pukkaa uhmaikää päälle ja muuten niin suloinen lapsemme on muuttunut karjuvaksi ja huutavaksi kiukkupussiksi ! Tuntuu omat voimat on äärirajoilla ja hirvittäisi ajatella,että vaikka koliikkivauva olisi vielä tässä huollettavana.Murrosikää en uskalla edes ajatella..,sillä tyttärellä murrosikä,äidillä vaihdevuodet ja isä haaveilee eläkepäivistä !Kaiketi siitäkin selvä järkisenä pyritään selviämään....
Lisäksi tuntuu että lapsen syntymän jälkeen on tullut vain lisää vaivoja ...vaikkei raskaus ole sairaus niin kehoa se rasitti aikalailla,kaiketi nuorempana olisi ollut helpompaa !
Elämä ei mene kuten haluaisi ja hyviä isäkanditaatteja ei ole kaupanhyllyllä vielä ainakaan myytävänä, siksi suosittelen kyllä kaikille tutuille,joilla on mahdollista niin tekemään lapsensa nuorena.
Toki vanhana on se hyvä puoli,että jaksaa nauttia kotona olosta ja taloudellisesti on mahdollista olla kotona pitempään.
Nostan myös hattua kaikille,jotka saavat lapsen vanhemmalla iällä ja toivon heille terveyttä sekä pitkää ikää
Kaikesta huolimatta lapsi tuo vastuun lisäksi myös ilon tullessaan. =)
Ja kerrankin saa elää täysillä uskossa,että on jollekin ihmiselle korvaamaton ja joku on sinulle korvaamattoman rakas maailmassa.
Ihmettelen sitä,että miten muut ikä-äidit jaksavat olla niin tavattoman pirteitä ja touhukkaita !Heitä ei pelota tulevaisuus ja oma jaksaminen. Taidan olla outo lintu,sillä itse olen välillä väsynyt zombie( varsinkin, kun joutuu joskus valvomaan),vaikka mieheni osallistuu kiitettävästi lastenhoitoon. Ja tuntuu,että nuorempana olisi jaksanut paremmin ja ehkä huolettomammin suhtautunut äityteen. Ikävä kyllä elämänkokemus on tuonut mukanaan välillä kaikenlaisia,jopa naurettavia pelkoja oman lapsen myötä.
Oma lapsi on ihana aarre,mutta olen tottunut entisenä vanhanapiikana lueskelemaan paljon kirjoja ja viihdyn omissa oloissani.
Mites nyt ? Lapsen ollessa hereillä ,ei äidin kyllä anneta tehdä muuta...
Nyt pukkaa uhmaikää päälle ja muuten niin suloinen lapsemme on muuttunut karjuvaksi ja huutavaksi kiukkupussiksi ! Tuntuu omat voimat on äärirajoilla ja hirvittäisi ajatella,että vaikka koliikkivauva olisi vielä tässä huollettavana.Murrosikää en uskalla edes ajatella..,sillä tyttärellä murrosikä,äidillä vaihdevuodet ja isä haaveilee eläkepäivistä !Kaiketi siitäkin selvä järkisenä pyritään selviämään....
Lisäksi tuntuu että lapsen syntymän jälkeen on tullut vain lisää vaivoja ...vaikkei raskaus ole sairaus niin kehoa se rasitti aikalailla,kaiketi nuorempana olisi ollut helpompaa !
Elämä ei mene kuten haluaisi ja hyviä isäkanditaatteja ei ole kaupanhyllyllä vielä ainakaan myytävänä, siksi suosittelen kyllä kaikille tutuille,joilla on mahdollista niin tekemään lapsensa nuorena.
Toki vanhana on se hyvä puoli,että jaksaa nauttia kotona olosta ja taloudellisesti on mahdollista olla kotona pitempään.
Nostan myös hattua kaikille,jotka saavat lapsen vanhemmalla iällä ja toivon heille terveyttä sekä pitkää ikää
Kaikesta huolimatta lapsi tuo vastuun lisäksi myös ilon tullessaan. =)
Ja kerrankin saa elää täysillä uskossa,että on jollekin ihmiselle korvaamaton ja joku on sinulle korvaamattoman rakas maailmassa.