N
--Niina--
Vieras
Miltä tämä seuraava tilanne mielestänne vaikuttaa..
Olen seurustellut muutaman kuukauden aivan uskomattoman ihanan miehen kanssa. Hän vasta 20-vuotias, itse olen 23
Kaikki on mennyt todella hyvin, tunnemme olevamme jollain tavalla sielunkumppanit toisillemme, ja se on todella hassua näin lyhyellä ajalla..
Olen tavannut hänen vanhempansa, hän on antanut (tyrkytti
) minulle avaimen asuntoonsa, ja meistä kahdesta hän on se, joka elää suurissa tunteissa, itse olen ollut hiukan epävarma, pelottaa että joku näin kaunis ja hyvä ei voi olla todellista
Minulla hiukan pahoja kokemuksia menneisyydessä
Emme ole voineet tapailla kovin usein, yleensä olen viettänyt vloppuja hänen kanssaan, ja se ei riitä hänelle, eikä minullekaan tietenkään, mutta olosuhteiden (työ, välimatka yms.) pakosta se on tällä hetkellä tilanne.
Viime viikolla hän kirjaimellisesti HAJOSI ikävään. Vietimme aivan kamalia hetkiä puhelimessa keskustellen asiasta, tuntui todella pahalta kuulla tuska hänen äänessään. Hän sanoi, että sattuu olla erossa, ja sattuu olla yhdessä, koska en voi jäädä..
Hän lähti lauantaina viihteelle, ja sen jälkeen hän on totaalisesti muuttunut. Halusin keskustella hänen kanssaan tilanteestamme sunnuntaina, menin hänen luokseen odottamaan häntä (hän oli käymässä veljellään), mutta hän lähetti minulle tekstiviestin "en voi nähdä sinua, kaikki tuntuu liian pahalta, masentaa.."
Nyt tuntuu selvästi siltä, että hän välttelee minua. Emme ole puhuneet lauantain jälkeen puhelimessa ( puhuimme ennen joka päivä, mikäli emme nähneet), hän vastaa viesteihin todella lyhyesti.. Tämä on aivan kamalaa! Sanoin hänelle eilen, että lauantaina meidän on pakko puhua, tulen käymään, on se sitten helvettiä tai ei..
Pelkään, että hän on pettänyt minua humalassa, ja häpeä ja paniikki ja menettämisen pelko saa hänet pelkäämään kohtaamistani.
Onko kenelläkään mitään vastaavia kokemuksia?
Tämä kaikki on todella outoa, olen siis aivan ulalla hänen kanssaan
voi hemmetti..