Olen tyytyväinen kaikkeen muuhun, paitsi seksielämäämme

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eivirtanen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eivirtanen

Vieras
Olen mies ja minulla on rakas vaimo sekä kaksi yhteistä, alle kouluikäistä, poikaa. Molemmat olemme töissä ja asumme omassa kodissa. Kultaista noutajaa ei ole, mutta kaikki muu on mallillaan - paitsi seksielämämme. Sitä on - ihan viikoittainkin, mutta se mikä nyppii, on että tässä asiassa on menty vaimon pillin mukaan niin kauan kuin muistan eli aina. En vaan voi käsittää, miksi jousto pitää tulla pelkästään minun puolelta. Minä olen seksuaalisesti niin aktiivinen, että tuo viikottainenkin tuntuu hirvittävän harvalta. Iän myötä olen oppinut tulemaan asian kanssa toimeen, mutta silti se kalvaa mieltä. Asiasta on puhuttu ties kuinka monta kertaa, mutta asia vaan ei muutu. Enkä kyllä ihmettelekään, koska tilanne on vaimon seksuaalisuuden näkökulmasta hyvinkin balanssissa - ainoa mikä häntä kalvaa on se, että minä loukkaannun usein, kun häntä ei huvita. Kunhan sain purkautua. Kiitos.
 
Et varmaankaan ole ainoa mies joka noin kokee :D Naiset nyt vaan yksinkertaisesti ajattelevat muutakin kuin seksiä ja heillä on kodin arkielämässä niin paljon enemmän vastuuta, että hormonit hyrräävät silloin kun hyrräävät.

Naisille ei ole virikkeitä joka hemmetin kadunkulmassa ja uutissivustoilla, niin kuin miehille. Naisia pitäisi viritellä paljailla miesvartaloilla pitkin päivää niin kuin miehiä viritellään ;)

Eli tehkääpä miehet aloite johonkin, että erotiikkaa naisten arkeen yhtä paljon kuin miehillä on nyt
 
Ainiin, ja sellainen tulee mieleen, että toisin kuin miehet, me naiset emme uskalla virittäytyä muilla eroottisilla virikkeillä niin helposti kuin miehet. Voi tulla nyrkistä tai pelkkä ajan saatossa muotoutunut omatunto estää riehaantumasta. Sitten tyydymme kiltisti siihen mitä oma mies tarjoaa. Eikä se tarjonta aina vastaa toiveita.
 
Ja vielä, kun vauhtiin pääsin: ole tarkkana ettei vaimo MISSÄÄN tapauksessa saa tietää että valitat tuosta asiasta täällä muille naisille! Jos oma mieheni valittaisi täällä, seuraava kerta saattaisi olla vuoden päästä
 
jepjep, koska naisella on vain oikeus puhua asioista mitkä vaivaavat, miehen kuuluu olla se sinun kuvaamasi vaimonhakkaaja / puhumaton jörrikkä, eihän mies muuten mies ole ?

muoks:
vähän kirjoitusvirheitä, jätin vielä muutaman niin joku voi siitä kettuilla jos ei muuta tekemistä ole :D
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ja vielä, kun vauhtiin pääsin: ole tarkkana ettei vaimo MISSÄÄN tapauksessa saa tietää että valitat tuosta asiasta täällä muille naisille! Jos oma mieheni valittaisi täällä, seuraava kerta saattaisi olla vuoden päästä

Oikeastaan ihan sama, vaikka tajuaisikin palstaillessaan, että se olen minä joka valitan. Eihän hän kunnon vaimona voisi sentään määrää niin paljon laskea, että voisin väittää hänen pihistelevän saati olevan antamatta.
 
määrä voi aina olla nolla. mutta joo, tiedän tunteesi, olen osannut valita elämässä kumppaniksi yleensä sellaisia naisia jotka ei kauheammin välitä tuosta seksistä tai joilla on tarve kontrolloida sitä seksin määrää, joten tuttu aihe. Jos tässä vielä joutuu etsimään uutta niin sanotusti niin voi olla että sinkkuus on se parempi vaihtoehto kun tuo tuuri on niin hemmetin "hyvä" itselläni.
 
jepjep, koska naisella on on vain oikeus puhua asioista mitkä vaivaavat, miehen kuuluu olla se sinun kuvaamasi vaimonhakkaaja / puhumaton jörrikkä, eihän mies muuten mies ole ?

No ei todellakaan ole noin. Minä vain tiedän että miesten mustasukkaisuus on yleisempää kuin naisten. Ja miehen tulee puhua sen oman vaimon kanssa näistä asioista niin pitkään että ollaan yhteisymmärryksessä. Ei kukaan toinen osaa oikeasti sen naisen asemaan asettua, joten oikeaa apua täältä ei saa.

En koskaan luottaisi mieheen joka valittaisi minun sänkykäyttäytymisestäni jollekin toiselle naiselle, vaikkapa keskustelupalstalla. Eikä myöskään naisten kannattaisi tulla koskaan puhumaan muille miehen sänkykäyttäytymisestä, jos eivät osaa hänen itsensä kanssa selvittää asiaa!

Neuvojen pyytäminen on eri asia kuin arkaluontoisista asioista valittaminen toisille.
 
Nyt tarttis sen "tykkaan" painikkeen
 
määrä voi aina olla nolla. mutta joo, tiedän tunteesi, olen osannut valita elämässä kumppaniksi yleensä sellaisia naisia jotka ei kauheammin välitä tuosta seksistä tai joilla on tarve kontrolloida sitä seksin määrää, joten tuttu aihe. Jos tässä vielä joutuu etsimään uutta niin sanotusti niin voi olla että sinkkuus on se parempi vaihtoehto kun tuo tuuri on niin hemmetin "hyvä" itselläni.

En sinällään ole pitänyt eroa vaihtoehtona, mutta joo siinä tilanteessa jättäisin myös uuden suhteen luomatta ihan siitä syystä, että ilmankin oppii olemaan ja silloin käyttäisin ajan tällaisen pohdinnan sijaan muita, seksuaalisuutta turruttavia, ärsykkeitä etsimällä.
 
No ei todellakaan ole noin. Minä vain tiedän että miesten mustasukkaisuus on yleisempää kuin naisten. Ja miehen tulee puhua sen oman vaimon kanssa näistä asioista niin pitkään että ollaan yhteisymmärryksessä. Ei kukaan toinen osaa oikeasti sen naisen asemaan asettua, joten oikeaa apua täältä ei saa.

En koskaan luottaisi mieheen joka valittaisi minun sänkykäyttäytymisestäni jollekin toiselle naiselle, vaikkapa keskustelupalstalla. Eikä myöskään naisten kannattaisi tulla koskaan puhumaan muille miehen sänkykäyttäytymisestä, jos eivät osaa hänen itsensä kanssa selvittää asiaa!

Neuvojen pyytäminen on eri asia kuin arkaluontoisista asioista valittaminen toisille.

Sinulla on ihan oikeus mielipiteeseesi, niin myös minullakin, onneksi. Onneksi myös ei ole pakko olla ihmisen kanssa joka omaa erilaiset näkemykset kuin itse ;)
 
mutta joo, tiedän tunteesi, olen osannut valita elämässä kumppaniksi yleensä sellaisia naisia jotka ei kauheammin välitä tuosta seksistä tai joilla on tarve kontrolloida sitä seksin määrää, joten tuttu aihe.

Jos ei pysty käsittämään sitä, että nainen ajoittain kontrolloi seksin määrää, voi tosiaankin sanoa hyvästit parisuhteelle. Se on luonnollinen tarve, joka kumpuaa vastuuntunnosta ja kaikesta sellaisesta. Holtiton käyttäytyminen ei voi yks.kert. kuulua vastuuntuntoisen naisen elämään. Holtittomalle ja spontaanille seksillekin on juuri tietyt ajankohdat, joihin miehen on sopeuduttava.
 
En sinällään ole pitänyt eroa vaihtoehtona, mutta joo siinä tilanteessa jättäisin myös uuden suhteen luomatta ihan siitä syystä, että ilmankin oppii olemaan ja silloin käyttäisin ajan tällaisen pohdinnan sijaan muita, seksuaalisuutta turruttavia, ärsykkeitä etsimällä.

juu, en minäkään ole seksin puutteen takia päättänyt suhdetta koskaan vaikka joskus on ollutkin lähellä, johtuen vastakkaisen osapuolen joko kehnosta tai olemattomasta rakentavan keskustelun kyvystä tai puhumattomuudesta tyystin. Mutta sanotaan näin että tulevaisuudessa olisin kyllä aika varovainen sen suhteen millaisen ihmisen kanssa alan suhteeseen näillä tiedoilla mitä minulla nyt on, tai ainakin saman katon alle siirtyminen olisi aika harkinnan alainen juttu.
 
Jos ei pysty käsittämään sitä, että nainen ajoittain kontrolloi seksin määrää, voi tosiaankin sanoa hyvästit parisuhteelle. Se on luonnollinen tarve, joka kumpuaa vastuuntunnosta ja kaikesta sellaisesta. Holtiton käyttäytyminen ei voi yks.kert. kuulua vastuuntuntoisen naisen elämään. Holtittomalle ja spontaanille seksillekin on juuri tietyt ajankohdat, joihin miehen on sopeuduttava.

pahoittelen mutta sinun mielipiteesi ovat sen verran vahvasti provosoivia etten aio enää kommentoida noihin, mutta eiköhän täältä muita löydy joiden kanssa saat vääntää rauhassa :)
 
Ei se ole tuurista kiinni vaan todennäköisyyksistä. Naisten ja miesten tarpeet nyt eivä t vain ola samanlaisia, ei sille tosiasialle mitään voi. Mutta tuo poikamieheksi heittäytyminen on hyvä vaihtoehto, varsinkin jos uskoo olevansa taitava iskijä.

No minä olen aika monen naisen kanssa kaveri kyllä ollut elämäni aikana, että kyllä minä tästä asiasta olen tehnyt sellaista empiiristä tutkimusta että millaisia tapoja ihmisillä on suhteissa, niin huomata saanut että todellakin aika nihkee tuuri siinä osa-alueessa mulla ollut :D mutta minkäs sille mahtaa, sillä mennään mitä on saatu niin pitkälle kuin se riittää :)
 
Yhteistyössä